Liity jäseneksi

Vuoden pappi Elefteria Apostolidou on uuden sukupolven pappi

Vuoden pappi Elefteria Apostolidou

Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2023 Borgå svenska domkyrkoförsamlingin (Porvoon ruotsalainen tuomiokirkkoseurakunta) Elefteria Apostolidoun. Valinta julkistettiin 14.12.2023 AKI-liittojen hallinnon joulujuhlassa.

Elefteria Apostolidou on syntynyt vuonna 1993 ja hän on kotoisin Järvenpäästä. Elefteria on puoliksi kreikkalainen ja hän vierailee säännöllisesti toisessa kotimaassaan. Hänen lapsuudenkodissaan luterilaiset ja ortodoksiset perinteet elivät rinta rinnan. Elefteria onkin kastettu ortodoksiksi ja hänet on konfirmoitu luterilaisen kirkon yhteyteen. Elefteria kirjoitti ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta 2012. Kiinnostus esittäviä taiteita kohtaan jäi Elefterian harrastukseksi hänen suunnatessaan opiskelemaan teologiaa Åbo Akademiin. Elefteria on oppinut ruotsin kielen koulussa ja kaksikielinen Suomi on hänen sydäntään lähellä oleva asia. Elefterian pääaineena oli dogmatiikka ja sivuaineena saksan kieli ja kirjallisuus. Hän oli opiskelijavaihdossa Saksassa ja opiskeli lukuvuodet 2016–2018 Dresdenissä (Technische Universität Dresden).

Elefteria on valmistunut teologian maisteriksi Åbo Akademista 2019 ja vihitty papiksi Porvoossa saman vuoden syksyllä. Elefteria sai vihkimyksen Porvoon ruotsinkieliseen tuomiokirkkoseurakuntaan (Borgå svenska domkyrkoförsamling), jossa hän työskentelee seurakuntapastorina ja vastaa aikuistyöstä. Elefteria on kehittänyt erityisesti naisten toimintaa ja seurakunnan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Hän on myös mukana ev.lut.kirkon ruotsinkielisessä tiimissä, joka suunnittelee ajankohtaisia somesisältöjä kirkon eri kanaviin. Lisäksi Elefteria on tuonut esille Liikkuva seurakunta-toimintamallia järjestämiensä kaupunkipyhiinvaellusten kautta.

Monikulttuurisuus on Elefterialle tärkeä arvo, joka näkyy hänen jokapäiväisessä elämässään. Elefteria on suorittanut eurooppalaisen bibliodraamaohjaajakoulutuksen (European Bibliodrama Network EBN) vuosina 2017–2019 ja on Suomen ensimmäinen kansainvälinen bibliodraamaohjaaja. Hän käyttää bibliodraamaa muun muassa rippikoulutyössä ja järjestää työpajoja seurakuntalaisilleen. Elefteria haaveilee yhteistyöstä nykyisen kotiseurakuntansa eli Suomen saksalaisen seurakunnan kanssa, jonne hän teki opintojensa aikana myös seurakuntaharjoittelun.
Elefteria ohjaa vapaa-ajallaan ryhmäliikuntaa ja työskentelee myös sivutoimisena saksanopettajana sipoolaisessa kielikylpykoulussa. Hän matkustaa mielellään ja ylläpitää hankkimaansa kielitaitoa. Elefteria on muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleen Järvenpäähän ja asuu yhdessä vuoden ikäisen jackrusselinterrierinsä kanssa.

Haastattelupyynnöt: Elefteria Apostolidou, puh 040-7112800, sähköposti
elefteria.apostolidou@evl.fi
Lisätietoja: Vesa Engström, puh 0505975231, sähköposti vesa.engstrom@akiliitot.fi

Kuva: Niko Laurila

Suomen kirkon pappisliitto on osa Akavaan kuuluvaa AKI-liitot -työmarkkinajärjestöä. Pappisliittoon kuuluu noin 3 600 jäsentä: 2 200 työelämässä olevaa pappia, 700 eläkeläistä ja 700 teologian opiskelijaa.