Liity jäseneksi

Opiskelija ja työttömyyskassa

Opiskelija ja työttömyyskassa

Opiskelijakin voi liittyä työttömyyskassan jäseneksi työssä ollessaan. AKI-liitot vakuuttavat jäsenensä Erityiskoulutettujen työttömyyskassassa. Ota yhteys liiton toimistoon, jos haluat liittyä työttömyyskassan jäseneksi. Työttömyyskassaan kuuluvan opiskelijan jäsenmaksu on 9 €/kk vuonna 2024.

Huomaa, että valmistuessasi siirryt automaattisesti työelämäjäseneksi. Ole yhteydessä AKIn toimistoon, kun valmistuminen häämöttää tai viimeistään kuukauden sisällä valmistumisestasi. Näin pidät huolta, että työttömyyskassan jäsenyytesi on ajan tasalla!

Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset

Työttömyyskassaan liittyminen edellyttää, että olet liittymishetkellä palkkatyössä. Tämä tulee tarvittaessa osoittaa liittymisajankohtaa koskevalla palkkalaskelmalla.

Kesätöillä ja sijaisuuksilla, joissa työtä on viikossa vähintään 18 tuntia, voit kerryttää ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa. Kun tällaisia työviikkoja on kertynyt 26 tarkastelujaksolla, jonka pituus on 28 kk, työssäoloehto on täyttynyt. Tarkastelujaksoa voidaan pidentää seitsemällä vuodella esimerkiksi päätoimisen opiskelun perusteella. Tämän lisäksi edellytetään, että olet ollut työttömyyskassan jäsenenä 26 viikkoa. Tätä kutsutaan jäsenyysehdoksi.

Työssäoloehto muuttuu 2.9.2024 alkaen lakimuutosten vuoksi. 2.9. alkaen työssäoloehto pitenee kalenterivuoden (n. 52 viikon) mittaiseksi ja lisäksi se euroistetaan, eli työssäoloehdon täyttymistä ei enää tarkastella tehdyn tuntimäärän vaan ansaitun euromäärän perusteella.

Jäsenyysehdon sekä työssäoloehdon täyttyessä saat työttömäksi jäädessäsi ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Työttömyyspäivärahaa ei kuitenkaan saa päätoimisten opintojen aikana, vaan vasta sitten, kun tutkinto on suoritettu tai opinnot pysyvästi keskeytetty.

Lisätietoa ja varminta, ajantasaisinta tietoa saa aina osoitteesta https://www.erko.fi/tyottomyys/ansiopaivaraha/.