AKI on antanut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle lausunnon hallituksen esityksestä uudeksi työaikalaiksi. Lue koko lausunto tästä.
Kirkon akateemiset – Kyrkans akademiker AKI r.y.:n tavoitteena on jo pidempään ollut saada kirkon viranhaltijoiden ja työntekijöiden työsuojelu samalle tasolle muiden työnantajasektoreiden kanssa. Yksi keskeisimmistä asioista on työntekijän työaikasuojelu. Toinen keskeinen tavoite on, että tehty työ korvattaisiin yhdenvertaisesti työajallisiin työntekijöihin verrattuna.
Työajattomalla työntekijällä ei ole enimmäistyöaikaa. Virkaehtosopimuksella on sovittu kahdesta viikoittaisesta vapaapäivästä. Jäljelle jääviä viittä työpäivää ei säännellä työn alkamis- ja päättymisaikojen, enimmäistyöajan, lepoaikojen eikä työaikakorvausten suhteen mitenkään. Viikkovapaat sijoitetaan papiston ja kanttorien osalta arkipäiviin; yleensä pystytään takaamaan yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa, joskin kesäaikaan kaikkialla sekään ei ole mahdollista. Toisin kuin usein luullaan, kirkon viranhaltijat, jotka siis työskentelevät kolme viikonloppua neljästä, eivät saa työaikalaissa muille ryhmille taattuja työaikakorvauksia. Uskonnollista työtä tekevät eivät saa myöskään arkipyhäkorvauksia tai työajanlyhennyksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että työajattomat työntekijät työskentelevät 7–10 päivää vuodessa enemmän kuin samalla palkalla kirkossa työskentelevät työajalliset työntekijät.
Tutkimustemme mukaan kokoaikatyössä olevien papit työskentelevät keskimäärin 42,7 tuntia viikossa. Papeista 24 % työskentelee yli 45 tuntia viikoittain. Uusimmassa jäsentutkimuksessamme selvisi, että kolmannes papistosta kokee voivansa vaikuttaa työmäärään liian vähän. Tätä kuvaa hyvin se, että edelleen vuonna 2018 peräti 37 % papeista joutuu vähintään kuukausittain jättämään osan vapaapäivistään pitämättä saadakseen työt tehtyä.
Työajattomuus on mahdollista toteuttaa mielekkäästi silloin, kun työntekijällä on tosiasiallinen työaika-autonomia. Tämä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa kaventunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Jos 1990-luvulla vielä oli mahdollista päättää suhteellisen vapaasti töiden sijoittelusta omaan kalenteriin, on 2010-luvulle tultaessa työnjohto ja töiden organisoinnin käytännöt seurakunnissa kehittyneet niin, että tosiasiallista työaika-autonomiaa ei enää ole. Esimerkiksi ennen vuotta 2010 oli kirkkojärjestyksessä säännelty, että seurakunnan papit jakavat työalavastuut työnjakokirjalla, joka perustui sopimukseen. Vuonna 2010 työnjakokirjasta luovuttiin ja siirryttiin menettelyyn, jossa kirkkoherra työyhteisön esimiehenä määrää työnjaon ja sitä myöten työtehtävät.
Työajattomuutta koskeva sääntely on kuitenkin pysynyt entisellään. Voidaan kysyä, korjaisiko hallituksen esitys, joka korostaa työaika-autonomiaa työajattomuuden edellytyksenä tilannetta. Epävirallisissa keskusteluissa seurakuntatyönantajia edustavan Kirkon työmarkkinalaitoksen kanssa on käynyt ilmi, että työmarkkinalaitoksen tulkinta on, että edellä kuvatusta huolimatta uskonnollisia toimituksia ja tehtäviä suorittavilla työntekijöillä on tosiasiallinen työaika-autonomia. Kirkon akateemiset AKIlla on tästä erilainen käsitys, ja viimekätinen tulkinta jouduttaneen hakemaan oikeusteitse.
Hallituksen esitys työaikalaiksi laajentaa uskonnollista työtä koskevaa soveltamisalapoikkeusta tarpeettomasti ilman perusteluja. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti direktiivien soveltamisalaa koskevia poikkeuksia on tulkittava suppeasti, ja nyt hallituksen esitys on kirjoitettu direktiivin sallimaa muotoilua laajempaan muotoon. Lakiesitys ei pelkästään pidä työaikalain soveltamisalan ulkopuolella nykyistä noin 5 900 viranhaltijan joukkoa, vaan siirtäisi työaikasääntelystä pois nykyisen lisäksi arviolta noin 2 000–3 000 työsuhteista työntekijää. Paitsi että Kirkon akateemiset pitää jo nykyistä oikeustilaa EU-sääntelyn ja työntekijöiden yhdenvertaisuuden kannalta kestämättömänä, katsoo se myös,
ettei soveltamisalapoikkeuksen laajentamiselle ole riittäviä perusteita.
Kirkon akateemiset – Kyrkans akademiker AKI r.y. esittää lausunnossaan eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnalle, että jos uskonnollista työtä koskeva soveltamisalapoikkeus laissa säilytetään, se kirjataan siihen muotoon, jonka EU-direktiivi sallii. Lakitekstissä ei siten voida säätää sellaista soveltamisalapoikkeusta, jossa kaikki uskonnolliset tehtävät sallisivat jättää työaikasääntelyn noudattamatta, vaan poikkeus on kirjoitettava siten, että se koskee nykylain tavoin ainoastaan uskonnollisia toimituksia.