Anu Mattila, kanttori, Sastamalan seurakunta
Elokuinen aamukahvi Vallilan Sastamala-mukista, jossa on kuvattuna rakas työpaikkani, Tyrvään kaksitorninen. Nuoriso nukkuu viimeistä loma-aamua ja Kerttu-koira anoo ruskeilla silmillään aamulenkille. Koko kesä on ollut aikaa, mutta koska pakko ja minä olemme ehdoton työpari, tämän jutun kirjoittaminen on vasta ajankohtainen. Ajatukset palaavat puheluun, jossa Annukka liitosta ilmoittaa iloisena Vuoden kanttori -valinnasta. Ensireaktiona valtava kiitollisuus ja heti perään jopa häpeä. Mitä kollegat ajattelevat: miksi minä, millä eväillä ja meriiteillä? Päällimmäisenä syvältä sydämestä nousee nöyrä kiitos kaikesta ja kaikille. Pakkohan se on uskoa, että tällainenkin tekeminen joskus riittää ja on niin merkittävää, että ihan tavallinenkin kanttori voi saada tämän kaltaisen tunnustuksen.
Musiikkitieni
Se alkoi pienessä Perhossa kansalaisopiston pianopiiristä 5-vuotiaana jatkuen aina yläkoulun viimeiselle. Kaustisen musiikkilukiossa kaverit olivat jo pitkällä soittoharrastuksissaan, ja minulle iski alemmuuskompleksi musiikin jatko-opinnoista. Sairaanhoitajaksi valmistuttuani palasin kotipaikkakunnalleni ja vanhainkodista minulle avautui hoitoapulaisen työ. Kollegaamme Siljalan Harria haluan kiittää siitä, että tieni johti kanttoriopintoihin. ”Taidoilla sinne haetaan, ei papereilla”, hän rohkaisi. Tampereen tiukalle kanttorikoulutukselle ja koko ihanalle yhteisölle annan ison arvosanan. Tiukka rypistys sen jälkeen Kuopion akatemialla antoi maisterin paperit ja virka avautui kotiseurakunnassa Nokialla.
On etuoikeus olla mukana ihmisten elämän tärkeimmissä tapahtumissa, tuoda iloa ja rakkautta vihkimisiin ja lohtua hautajaisiin.
Kanttorina Sastamalassa
Sastamalassa työn alku oli haastavaa. Pienet lapset, nuorimmainen alle vuoden. Juuri yhdistynyt, kuuden seurakunnan ja yhden seurakuntapiirin kombo ei ollut ihan peruskauraa. Työmäärä oli tiimissä hiostava. Halusin tehdä musiikkia, pitää huolta kollegoista ja seurakuntalaiset tyytyväisenä. Muutaman vuoden jälkeen jouduin hyppäämään hetkeksi asemalle, liikkuvasta junasta käsin en pystynyt muuta kuin sammuttelemaan tulipaloja. Kahden laulupedagogi opintovuoden jälkeen tuntui helpottavalta palata takaisin toivomaani tavalliseen kanttorin työhön ja keskittyä siihen. Olimme saaneet tiimiimme vanhan opiskelukaverin esimieheksemme ja huomasin nopeasti muutoksen olleen kohdallani suorastaan lottovoitto.
Kanttorin työn rikkaudet
Laulupedagogin opintojen aikaan sain solistitehtäviä, jotka tuntuivat uskomattoman hienoilta. Olen saanut yhdistää työssäni solistiset työt ja olen siitä todella kiitollinen. Isot produktiot muualla ovat antaneet rohkeutta omien projektien järjestämiseen. Ajattelen, että rohkeus ja jopa naiivi optimismi ovat luonteenpiirteitäni, jotka auttavat pitämään positiivisen pöhinän päällä. Välillä itken harmitustani, mutta ne unohtuvat nopeasti ja aina saan uuden uskon siihen, että kannattaa nähdä vaivaa.
Sastamalan seurakunnan laajuus ja moniulotteisuus on se, mikä pitää oman innostukseni ja mielenkiinnon yllä. Meillä on käytössä upeat kirkot ja niiden soittimet, kanttorilla on taito opettaa, ohjata ja säestää. Sen kaiken mahdollistaminen ja tarjoaminen muille on ehdottoman tärkeää. On etuoikeus olla mukana ihmisten elämän tärkeimmissä tapahtumissa, tuoda iloa ja rakkautta vihkimisiin ja lohtua hautajaisiin. On hienoa saada omalta osaltani olla kehittämässä kulttuurikaupunki Sastamalan musiikkielämää ja verkostoitua eri toimijoiden kanssa. Ei kuulkaas kovin monessa muusikon työssä saa käyttää taitojaan näin monipuolisesti!
Kirjoittaja on Vuoden Kanttori 2023.