Juhana Unkuri, TM, vapaa toimittaja, Helsinki
Nykyään erityisesti sähköiset virtuaaliurut tarjoavat perinteisille pilliuruille vaihtoehdon. Seuraavassa Kirkkohallituksen Teija Tuukkasen ja Organum-seuran Arttu Selosen pohdintoja perinteisten isojen pilliurkujen sekä virtuaaliurkujen/muiden sähköisten urkujen tilanteesta ja mahdollisuuksista.
Kirkkohallituksen musiikin asiantuntija Teija Tuukkasen mukaan kokonaistasolla Suomen ja kirkon perinteisten, isojen pilliurkujen tilanne on ”jokseenkin hyvä”.
– Kutakuinkin kaikissa seurakunnissa on pilliurut ainakin pääkirkossa. Ymmärtääkseni suurimmassa osassa seurakuntia urut on pidetty myös hyvässä kunnossa.
Tuukkanen muistuttaa, että seurakuntien ja kirkon heikentyvä taloustilanne ei vaikuta vain toimintaan vaan sitäkin enemmän myös kiinteistöjen ylläpitoon ja huoltoon. Hän toteaa pilliurkujen olevan osa kirkon kiinteää sisustusta.
– Onkin viisasta taloudenpitoa pitää ne myös hyvässä kunnossa. On hienoa, että vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta seurakunnissa on käynnissä ilahduttava määrä urkuprojekteja, joissa vanhaa soitinta kunnostetaan tai seurakuntaan hankitaan kokonaan uudet pilliurut.
Tuukkasen mukaan ilahduttavaa on myös se, että monia käytöstä poistettuja pilliurkuja on siirretty muihin kirkkoihin.
– Joten kierrätys on tässäkin asiassa lyömässä läpi. Haasteena on toki se, saadaanko soitin ja kirkkotila kohtaamaan siirroissa toisensa, koska jokainen soitin on suunniteltu ja rakennettu yksilöllisesti kyseiseen kirkkotilaan. Välillä on kuitenkin hyvää onnea ja siirrettävät urut sopivat suoraan uuteen tilaan. Siirtäminen kannattaa myös silloin, jos niiden muokkaaminen onnistuu ilman kohtuutonta vaivaa.
Nykyään erityisesti sähköiset virtuaaliurut tarjoavat perinteisille pilliuruille vaihtoehdon. Tuukkanen toteaa, että käsityönä rakennetut, suuret pilliurut maksavat selvästi enemmän kuin virtuaalisoitin. Tuukkasen mukaan on vaikea arvioida, paljonko virtuaaliurkuja kirkoissa on nykyisellään. Yleensä niitä on hankittu pienempiin sivukirkkoihin tai kappeleihin.
– Taloudellisen puolen lisäksi virtuaaliurkujen ja muidenkin digiurkujen etuna on se, että niiden sijoittelu saattaa olla isoja urkuja helpompaa, ja ne mahtuvat usein pienempään tilaan. Lisäksi virtuaaliurkuihin voi ladata monia erilaisia ”soittimia” eli eri uruista äänitettyjä dispositioita. Näin soittaja pääsee tietyssä mielessä tutustumaan eri urkuihin käymättä paikan päällä fyysisesti.
Tuukkanen korostaa, että uusia urkuja hankittaessa kannattaa ottaa huomioon erilaisia näkökulmia, eikä asiaa tule lähestyä pelkästään talouden näkökulmasta. Hänen mukaansa virtuaaliurut ja pilliurut mielletään usein yhdeksi ja samaksi soittimeksi.
– Käytännössä ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia soittimia. Niitä soitetaan kyllä samalla tavalla, mutta ääni syntyy eri tavoin, soittajan kosketus ja työskentely soittimeen välittyvät eri tavoilla, ja myös ääni tulee kuultavaksi eri tavoin.
Tuukkanen kertoo, että pilliuruissa ääni tulee rekisteröinnistä eli valituista äänikerroista riippuen kymmenistä, joskus jopa sadoista pilleistä, jotka muodostavat juuri kyseiseen tilaan ja akustiikkaan suunnitellun kokonaissoinnin.
– Se on luonnollista, akustista ääntä, ilman ulkoisia vahvistuksia. Virtuaaliuruissa ääni on sen sijaan sämplättyä, sähköisesti toistettua ääntä, joka tulee kuultavaksi tilaan sijoitetuista kaiuttimista. Lähtökohtaisesti niillä on siis samanlainen ero kuin akustisella pianolla ja sähköpianolla.
Tuukkasen mielestä asiaa on hyvä pohtia myös äänimaiseman ja kulttuuriympäristön kannalta. Hänen mukaansa sähkösoittimet (mm. pianot ja kitarat) ovat vahvistaneet ylipäätään asemaansa.
– Äänimaisema yksipuolistuu ja kapenee, jos hävitämme akustisesti tuotettuja soittimien ääniä, ja kaikki mitä kuulemme, alkaa olla sähköisesti tuotettua ja vahvistettua. Tällöin menetämme kyllä jotain aika olennaista.
Tuukkasen mielestä urut on monella tapaa myös ylivertainen yhteislaulun säestysinstrumentti.
– Siinä yksi soittaja voi saada aikaan orkesterimaisen vaikutelman.
Tuukkasen mukaan moni kanttori on hankkinut kotiinsa jonkin sähkösoittimen.
– Tämä luonnollisesti helpottaa ja monipuolistaa harjoittelua, kun kanttorin ei tarvitse lähteä sen takia aina erikseen kirkkoon.
Digitaaliset ratkaisut saattavat auttaa pilliurkutraditiota pysymään elinvoimaisena
Organum–seura ry on vuonna 1964 perustettu urkutaidetta edistävä ja kehittävä yhdistys. Sen varapuheenjohtaja ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan vs. kanttori Arttu Selonen toteaa Organum-seuran olevan eri urkutyyppien suhteen puolueeton.
– Jäsenistöstä löytyy varmasti mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Erilaiset ratkaisut vastaavat erilaisiin tarpeisiin.
Selosen mielestä vähänkään isommassa akustisessa tilassa pilliurut ovat yleensä ylivertainen ratkaisu muun muassa sointinsa ja pitkäikäisyytensä vuoksi.
– En voikaan mitenkään uskoa niiden jäävän laajemmin digitaaliteknologian jalkoihin. Sen sijaan pienessä ja akustisesti kuivassa tilassa pilliurut eivät välttämättä erotu edukseen hinnan tai käytettävyydenkään puolesta.
Selonen uskoo, että osa virtuaali- tai ylipäätään digiurkuja kohtaan suunnatusta kritiikistä saattaa perustua jo vanhentuneisiin tietoihin ja kokemuksiin.
– On muistettava, että niissä on erilaisia teknologioita: kun on nähnyt yhdet digiurut, ei ole nähnyt kaikkia. Kuten kaikki teknologia, myös virtuaaliurut ja muut digiurut koskettimistoineen kehittyvät jatkuvasti.
Selosen mukaan erilaiset digiurut tarjoavat erinomaisen ratkaisun harjoitteluun.
– Monilla on tilaa ja varaa digiurkuihin, mutta ei välttämättä pilliurkuihin. Eikä esimerkiksi paikallisten kirkkojen urkujen äärelle välttämättä pääse viettämään riittävästi aikaa.
Selosen mukaan Suomessa ei ole kovin paljon historiallisia soittimia tai edes niiden tyylikopioita. Näin ollen virtuaaliuruilla on erityinen pedagoginen etu.
– Niillä voi soittaa useita erilaisia äänitettyjä tai samplattuja instrumentteja. Eri urkutraditiot aukeavat soittajalle ja kuulijallekin aivan uudella tavalla, kun tietyn aikakauden teoksiin pääsee syventymään juuri sävellysajan ja -alueen soittimella; vaikka sitten digiversiolla. Virtuaaliurkuihin voisi suhtautua vähän kuten äänitallenteisiin muutenkin: ne ovat dokumentti alkuperäisestä.
Selosenkin mukaan kirkon olisi syytä pitää kiinni vuosisatojen urkutraditiosta, koska sitä ei ole kellään muulla.
– Tänä päivänä on erityistä kysyntää arjen vastapainolle ja pyhän tunnulle. Niissä molemmissa urut ovat vahva apu. Parhaassa tapauksessa erilaiset digitaaliset ratkaisut tukevat pilliurkutraditiota ja auttavat sitä pysymään elinvoimaisena.
Mallia Musiikkitalosta
Helsingin Musiikkitalon Konserttisalin uudet urut otetaan käyttöön 1.1.2024. Niissä on paljon uutta tekniikkaa sekä käteviä musiikin säveltämiseen ja esittämiseen soveltuvia ominaisuuksia, kuten neljä mikrotonaalista äänikertaa, joustava ilmanpainesysteemi, MIDI (joka mahdollistaa esimerkiksi tietokoneen kytkemisen urkuihin) sekä siirrettävä soittopöytä.
Arttu Selonen kertoo ihailevansa ennen kaikkea Musiikkitalon projektin ennakkoluulottomuutta ja rohkeita uusia avauksia.
– Siirrettävä soittopöytä ei sinänsä ole harvinaisuus, mutta suomalaisissa kirkoissa niitä ei juuri ole. Urkurin ja mahdollisen kuoron tai muiden muusikoiden sijoittuminen esimerkiksi kirkon kuoriosaan toisi uusia mahdollisuuksia niin messujen kuin konserttienkin musiikkiin.
– Musiikkitalon uruissa on ylipäätään monia ominaisuuksia, joita olisi hienoa nähdä myös uusissa kirkkouruissa. Toivottavasti Musiikkitalon toteutus rohkaisee uusien urkujen tilaajia niin seurakunnissa kuin muualla vähintäänkin pohtimaan uusia teknisiä ja soinnillisia vaihtoehtoja.