Liity jäseneksi

Työntekijän näkökulma: Milla Voudinlehto

Onko Fortunan käsi puolellamme?

Milla Voudinlehto, oppilaitospastori, Rauman seurakunta

Papiston päivät vietettiin Seinäjoella. Saimme kokea mahtavan messun Solina-lapsikuoron siivittämänä. Nautimme päivien hyvästä sisällöstä ja musiikista. Katselin päivien aikana meitä pappeja ja mietin, miltä me näytämme? Nyt on aikani antaa vuoden pappeuden kapula seuraavalle, sairaalapastori Heli Harjunpäälle. Kiitän tästä vuodesta teitä kaikkia. Mietin, minkälainen on suomalainen pappi.

Ruokailuissa kuulin keskusteltavan uupumuksesta, kirkon rakennusten korjaamisesta ja YT-neuvotteluista. Pohdin, mitkä kaikki asiat ovat muuttuneet oman pappisurani aikana. Mietin, miten pappeus muokkaa meitä. Mitä sinä ajattelet? Koetko olevasi sama ihminen tänään kuin vihkimyspäivänäsi? Minkälainen on tarinasi pappina? Minkälaisen polun olet kulkenut?

Pappeudessa koen välillä oloni kuin kreikkalaisen myytin Sisyfokseksi; mikseivät kirkon päättäjien arvot muutu? Juuri kun olemme pääsemässä tasa-arvoisuuteen monessa asiassa, alkaa uusi vääntö tiedon lisääntyessä. Välillä ihmettelen, asuuko rakastuminen entisajan arvomaailmaan jo seinissä!

Kaikkien näiden yllä olevien kysymysteni kanssa olen saanut elää todeksi pappiskutsumustani. Kirkko on helppo kohde median pompottelulle ja lähes kaikilta löytyy jokin mielipide kirkosta. Mistä olet kiitollinen kirkossasi? Mikä saa sinut, koulutetun, fiksun akateemisen kollegani pysymään kirkon työntekijänä? Mikä asia toteutuu ainoastaan kirkossa? Minulla ei ole vastauksia, haluan haastaa sinut pohtimaan omaa kantaasi. Arvostan kirkossa armollisuutta. Vaikka itse en aina ymmärrä, niin pyrin sopuun ja näkemään Kristuksen lähimmäisessäni. Jokainen meistä valitsee omat tuulimyllynsä, joita vastaan päättää taistella työssään.

Saitko vastauksia esittämiini kysymyksiin? Minkälainen pappi olet? Kiitän Luojaani tänään juuri sinusta, kaikesta siitä mitä sinä olet tuonut ympärillesi, rohkeudestasi ja rakkaudestasi kirkkoamme kohtaan. Ympäristösi, läheiset ihmisesi ja työtiimisi muokkasivat sinusta juuri tuollaisen Jumalalle rakkaan ainutkertaisen papin.

Joulu on tulossa, vuoden työllistävimpiä kohokohtia. Jos saisin toivoa kirkolle joululahjoja, toivoisin, että saisimme hyvät päättäjät, vainajan voisi siunata jo tuhkattuna (jos omaiset toivovat tuhkausta) ja kaikki työntekijät saisivat kokea olonsa hyväksi. Sinulle, arvon työtoveri, toivon rakastavia ihmisiä ympärillesi, mahdollisuutta työaikaan ja perhearkeen. Toivon sinulle monia armorikkaita vuosia kehosi kanssa. Älä unohda itseäsi kaiken sen moninaisuuden edessä, jota me kohtaamme. Huolehdi kehostasi, kiitä näin Jumalaa lahjasta, joka sinulle on annettu.

Kirkko muuttuu, me muutumme ja vanhenemme. Anna Fortunalle mahdollisuus olla puolellasi! Pidä huolta itsestäsi. Pidä huolta kirkostamme. Yksi liiton perusasioista on työntekijän hyvinvointi. Muista työn ja levon rajaaminen, pidä rajoistasi kiinni, rentoudu ja liiku. Nauti Luojan ihmeellisestä maailmasta!

Kiitos kuluneen vuoden työstäsi! Levollista joululomaa, kun sen aika on.

Kirjoittaja on Vuoden pappi 2021.