Piia Rytilä, Teologian maisteri, Helsinki
Kun ajattelee tulevaisuutta tietoisena ilmastotutkimuksen tuloksista, näyttää synkältä. Sään ääri-ilmiöitä tapahtuu eri puolilla maailmaa jo nyt, ja pahempaa on luvassa. Päästöt jatkavat nousuaan ja ilmaston lämpeneminen etenee. Jos ilmasto lämpenee nykyisellä tahdilla, maapallon elinolosuhteet muuttuvat radikaalisti tällä vuosisadalla.
Kuitenkin maailma on Jumalan luoma ja oma, ja tässäkin kaikuvat kuuluisat sanat: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Mitä Jumalan antama tulevaisuus ja toivo merkitsevät ilmastonmuutoksen aikakaudella? Tätä kysymystä lähdin tutkimaan gradussani joitakin vuosia sitten ja perehdyin ekoteologian alalajiin, jota tässä kutsun ilmastoteologiaksi.
Teologisia teemoja
Eko- ja ilmastoteologiassa on tyypillistä korostaa luomakunnan merkitystä. Esimerkiksi sellainen tulkinta pelastuksesta, joka tapahtuu pelkästään tuonpuoleisessa luomakunnan ulkopuolella, sivuutetaan tai torjutaan. Luomakunnan nähdään olevan tavalla tai toisella mukana pelastuksessa, esimerkiksi niin, että luomakunta kirkastetaan tai otetaan osaksi Jumalan luomaa uutta taivasta ja maata.
Luomakunnan merkitystä tarkastellaan myös liittyen jumalakäsitykseen. Hyvä esimerkki on paneteistinen jumalakäsitys, joka merkitsee sitä, että Jumala on läsnä luodussa, mutta myös ylittää sen. Tällöin korostuu kaiken elämän pyhyys, ja luonnolla on syvä hengellinen merkitys. Luonnon suojelemisen tarve sisältyy tällaiseen näkemykseen erittäin kiinteästi.
Ilmastonmuutos teologisena kysymyksenä liittyy myös ihmisten väliseen oikeudenmukaisuuteen. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat ovat pitkälti eri ihmisiä kuin siitä pahiten kärsivät. Tässä yhteydessä sovelletaan esimerkiksi Jeesuksen opetusta viimeisestä tuomiosta ”kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle”.
Uhka ja toivo
Tutkimassani ilmastoteologiassa yhteisenä lähtökohtana on tuleva uhka. Teologit ottavat vakavasti ilmastotutkimuksen varoittavat tulevaisuusskenaariot ja pohjaavat teologiansa sille. Ilmastoteologiassa on tyypillistä pyrkiä muutokseen – moni kirjoittaja käy läpi konkreettisia ehdotuksia kestävään elämäntapaan, ja teologialla pyritään muuttamaan ihmisten syviä uskomuksia ja niistä kumpuavaa toimintaa. Jotkut teologeista näkevät teologian kokonaan välineellisenä ja arvioivat sen hyvyyttä suhteessa siihen, kuinka paljon se saa aikaan toimintaa luomakunnan hyväksi.
Uhkaavasta lähtökohdasta huolimatta kaikilla on toivo siitä, että parempi tulevaisuus on mahdollinen. Näkemykset siitä, millainen hyvä tulevaisuus on ja millä edellytyksillä siihen päästään, poikkeavat toisistaan.
Tutkimistani teologeista Anne Primavesi ja Stefan Skrimshire korostavat vahvasti ihmisten roolia ja vastuuta tilanteesta. Ilmastonmuutos on ihmisten omaa aikaansaannosta ja tapahtuu Jumalan tahtoa vastaan. On myös ihmisten toiminnasta kiinni, pystytäänkö tilannetta korjaamaan. Pelastusta tuonpuoleisuudessa pidetään haitallisena uskomuksena, sillä sen nähdään estävän toimintaa luomakunnan hyväksi.
David Atkinson ja Neil Messer puolestaan korostavat Jumalan vallan lopullisuutta ja näkevät ihmisten toiminnan reaktiona tälle, esimerkiksi todistuksena Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Ihmisten roolia korostavat näkevät hyvän tulevaisuuden epävarmimpana, kun taas Jumalan valtaa korostavilla luottamus on suurinta.
Ihmisten ja Jumalan kumppanuus
Valtaosa ilmastoteologiasta yhdistää tavalla tai toisella ihmisten vastuun ja Jumalan vallan ja huolenpidon maailmastaan. Timothy Gorringe kirjoittaa ilmestyskirjan hengessä tapahtuvasta varoituksesta. Jumala varoittaa, ja ihminen voi varoituksen pohjalta toimia. Peter M. Scott kirjoittaa Jumalan antavan ihmisille ja luomakunnalle ”armonaikaa” ja uusia tilaisuuksia kääntää suunta. Tällaisessa mallissa korostuu ihmisen vapaa tahto, ja on mahdollista myös epäonnistua.
Michael S. Northcott ja David Atkinson viittaavat vedenpaisumukseen ja Nooaan. Nooan kaltaisten Jumalaa kuuntelevien yksilöiden kautta Jumala voi nytkin toimia maailmassa. Olennaista on Jumalan halu luomakunnan pelastumiseen – ilmastonmuutos ei esiinny ilmastoteologiassa vedenpaisumuksen kaltaisena Jumalan rangaistuksena ihmisille.
Poliittiseen teologiaan erikoistunut Northcott puhuu Jumalan roolista myös suhteessa siihen, kuinka monimutkaiset rakenteet ovat ilmastonmuutoksen taustalla – vain Jumala pystyy sovittamaan niin kompleksisen tilanteen.
Ehkä syvimmälle ihmisten ja Jumalan keskinäiseen kumppanuuteen mennään Sallie McFaguen panenteistisessa ekoteologiassa. Hänen teologiassaan maailma on Jumalan ruumis ja ihmiset tämän ruumiin itsestään tietoinen osa. Ihmiset ovat vaikutusvaltansa takia Jumalan kumppaneita hyvässä ja pahassa. Ilmastonmuutos osoittaa ihmisten vaikutusvallan, ja haasteena on käyttää tätä valtaa hyvin. Ympäristön suojelun tarve on panenteistiseen teologiaan sisäänkirjoitettuna: mitä meille ja maailmalle tapahtuu, tapahtuu myös Jumalalle.
Ilmastotoiminnan teologisia perusteita
Kanavassa tehtiin myös pientä katsausta kristittyjen ilmastotoimijoiden teologisiin perusteisiin. Ihmisille annettu tehtävä viljellä ja varjella motivoi konkreettista luonnonsuojelutyötä. Työn kautta pyritään täyttämään tätä tehtävää käytännössä.
Kansalaistottelemattomuutta harjoittavilla kristityillä ilmastoaktivisteilla puolestaan korostuu Jeesuksen esimerkki haitallisten lakien ja sääntöjen rikkojana. Jeesus rikkoi sääntöjä esimerkiksi parantaessaan sapattina, ja moni nykypäivän kristitty aktivisti näkee seuraavansa Jeesuksen esimerkkiä asettaessaan elämän suojelemisen lakien ja sääntöjen edelle. Aktivistit samastuvat myös varhaisiin kristittyihin, jotka kohtasivat vainoa ja joille vankilaan joutuminen oli tuttua.
Kristinuskon anti
Useampi lähde puhuu siitä, että kristittyjen anti ilmastoliikkeelle on Jumalan evankeliumeissa antama toivo. Kristityillä on mahdollisuus elää todeksi tai heijastaa Jumalan hyvyyttä ja tulevaa valtakuntaa. Valtaosa ilmastoteologiasta korostaa ihmisten ja Jumalan yhteistyötä tilanteen ratkaisemisessa, mikä antaa vahvan viestin: vaikka työ on valtava ja onnistuminen epävarmaa, me emme tee tätä yksin, emmekä pelkästään omin voimin.