Laura Leipakka, Suomen teologiliiton puheenjohtaja laura.leipakka@evl.fi
Asiantuntijatyön kirous on ainainen keskeneräisyys ja kiire. Täysi kalenteri, juoksua tapaamisesta toiseen, rästiin jääneitä työtehtäviä. Kuulostaako tutulta? Ainakin omalla kohdallani syksy on iskenyt lujaa vasten kasvoja. Rauhallisemman kesän jälkeen työkalenteri on yhtäkkiä täynnä kaikenlaista ja deadlinet ovat hyökänneet kimppuun nurkan takaa äkkiarvaamatta. Kiireen tuntu on väistämätön olotila kaiken pyörityksen keskellä.
Uskon vankasti, että työ on vain työtä, mutta samalla työ on osa itseilmaisua ja identiteettiäni. Tehdessäni jotakin ja saadessani siitä palkkaa, koen antavani tälle maailmalle ja yhteiskunnalle jotakin. Tämä saa minut tuntemaan itseni merkitykselliseksi. Työn tekeminen on osallisuutta ja osallistumista maailmaan sekä yhteiskuntaan. Työ itsessään ei ole ihmisyyden mittari, mutta antaa meille väylän toteuttaa ihmisyyttämme. Ja siksi työn itsessään pitäisi riittää.
Työelämän uusi mantra ja merkitystä tuottava asia tuntuu kuitenkin olevan jatkuva kiire tai ainakin illuusio kiireestä. Jollei koko ajan tee jotain, ei ikään kuin tee merkityksellistä työtä. Asiantuntijatyössä tekeminen ei kuitenkaan lopu koskaan ja kiirettä saa helposti aikaan. Aina on jotain kehitettävää, jotain tehtävää. Jatkuvan kiireen keskellä vaarana on uupuminen ja väsyminen. Samalla työn fokus ja motivaatio saattavat hukkua. Mitä olinkaan tekemässä ja miksi?
Kiire ei edistä työssä jaksamista tai saa aikaan parempia työtuloksia – päinvastoin. Kiire sairastuttaa työntekijät ja saa usein aikaan huonosti hoidettuja hommia. Sprintin sijaan maraton on parempi vaihtoehto. Luin äskettäin artikkelin, jossa puhuttiin kestävyydestä. Hidas ja tasainen eteneminen tuo usein paremman lopputuloksen kuin jatkuva kiihdyttäminen. Jaksamisen kannalta työpäivien tasaisuus ja rutiinit ovat keskeisessä roolissa. Tylsyyteen ei kuole, vaan päinvastoin suvantovaiheet auttavat meitä jaksamaan työssä, olemaan luovempia ja tekemään työmme paremmin.
Avainasemassa kestävyyden kasvattamiseen on paitsi työntehtävien tasaisuus myös hyvä johtaja. Esihenkilön vastuulla on auttaa työntekijöitä saavuttamaan paras mahdollinen lopputulos sekä tukea työntekijää työssään. Hyvässä johtajuudessa keskeistä on ihmislähtöisyys, johdettavien kuunteleminen ja kohtaaminen ihmisinä. Korona-ajan etätyö ja eristäytyminen viimeistään osoittivat, kuinka arvokasta kohtaaminen ja kuuntelu ovatkaan työssä jaksamisen kannalta. Kuten Tommy Tabermann asian tyylikkäästi ilmaisi: ”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle.” Ihmisyys ja inhimillisyys ovat työelämässä kestävyyden takaajia.