Itsestään selvää sinulle, uutta tietoa minulle

Essi Hyvönen, asiantuntija, AKI-liitot

On asioita, joista tiedän aika paljon. On asioita, joista tiedän paljon vähemmän. On asioita, joista en tiedä yhtään mitään. Ja kuten Albert Einstein sanoi: ”Mitä enemmän opin, sitä enemmän ymmärrän, kuinka vähän tiedän.”

Joskus on itse hankalaa edes hahmottaa, kuinka paljon tietää jostakin asiasta. Hiljaista tietoa on paljon ja se voi paljastua vasta silloin, kun kohtaa toisen, jolla tällaista tietoa ei ole. Tätä tapahtuu tietysti paljon myös akateemisen maailman ulkopuolella. Usein läheisillämme on tietoa, jota meillä ei ole, aina arkijärjestä omien kiinnostuksenkohteiden kautta ammattislangiin.

Myös akateemisessa maailmassa meillä on paljon tietoa, jota voisimme antaa muille – eikä vain ylhäältä alaspäin, vaan myös ihmisenä ihmiselle. Tiedon jakamisessa on monia hyviä puolia. Olen itse usein vaikuttunut siitä, kuinka paljon toiset tietävät asioista, joita itse vasta päässäni pyörittelen ja pohdiskelen. Näiltä toisilta voin oppia paljon. On huomionarvoista, että toisilta voi oppia myös silloin, jos he ovat mielestäni väärässä tai ajattelevat asioista eri tavoin.

Kirjoitin graduni korona-ajan opiskeluelämästä, ja kautta aineistoni tärkeänä huomiona nousi kaipuu akatemiaan pandemian keskellä. Moni koki, että akatemiasta jäi puuttumaan jotain olennaista, kun ei päässyt jakamaan toisten kanssa ajatuksia, vaan tuijotti tietokoneen ruudulta pyöreitä palluroita päivät pitkät. Etenkin spontaaneilla, yllättävilläkin keskusteluilla tuntui olevan valtava merkitys opiskelijoiden kokemuksissa yhteisöllisyydestä, verkostoitumisesta ja oman asiantuntijuuden kehittymisestä. Vuorovaikutus toisten kanssa ja tiedon jakaminen ovat siis niitä asioita, joiden avulla voi itse kehittyä paitsi asiantuntijana, myös ihmisenä.

Silloin tällöin kuulee stereotypioita siitä, että milloin kukakin ei kuuntele, usko ja ymmärrä, jos elämänpiirit eroavat toisistaan. Minun mielestäni voisimme oppia toisiltamme huomattavan paljon, jos malttaisimme jättää ennakkoasenteemme ja omat tarinamme pienempään osaan ja kuuntelisimme toisiamme. Kävin juuri ensimmäistä kertaa pakohuonepelissä, ja pelin ohjeistaja teroitti meille: ”Tehkää ehdottomasti yhteistyötä, ja sanokaa ääneen kaikki, mitä tulee mieleen. Siitä toinen voi saada jatkoajatuksen, joka auttaa teitä eteenpäin.” Tätä ajatusta voimme hyödyntää myös muussa elämässä. Yhteistyö on kantava voima, ja siinä pääsee hyvälle alulle jo silloin, kun pysähtyy kuulemaan muita. Myöntää, ettei itse välttämättä tiedä kaikkea, mutta toisaalta ei myöskään väheksy niitä, jotka vasta opettelevat sellaista asiaa, joka on itselle jo täysin selvää.