Liity jäseneksi

Tämä rakennus olemme me – yhteisöistä ja urbaanista uskosta

Anu Rask, Kaupunkiteologian väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Miten kaupungistuminen vaikuttaa meidän jokaisen työnkuvaan? Minkälaisia kokemuksia yhteisöistä ja niiden rakentamisesta kuulemme toisiltamme? Mitä ajatuksia herää avainten vallasta ja sen jakamisesta konkreettisessa mielessä? Kaupunkiteologian kanavassa keskusteltiin yhteisöistä urbanisaatiokehityksen pyörteissä.

Yhteisöä voidaan rakentaa erilaisin tavoin. Papiston päivien kaupunkiteologia kanavassa esimerkkitapauksina toimivat kokemukset Kallion seurakuntaan kuuluvan Alppilan kirkon vireästä toiminnasta 2010-luvun alussa sekä Hyvän toivon kappelin toiminnasta Jätkäsaaressa. Näihin tapauksiin kanavan osallistujat peilasivat kokemuksiaan omista yhteisöistään.

Eräs mahdollinen tapa tarkastella yhteisön menettelytapoja on kolmen erilaisen toimintamallin jatkumo. Yhdessä ääripäässä auktoriteetti on tiukasti yhteisön työntekijöillä. Tämä on hyvin helppo ja siisti tapa järjestää yhteisön toimintaa – ei synny ylimääräistä sotkua ja hämminkiä, kun ihmiset tulevat valmiiseen pöytään osallistumaan. Näinhän kirkossa on usein perinteisesti toimittu.

Toisessa ääripäässä avaimia jaetaan kaikille ja kaikki saavat toteuttaa ideoitaan vapaasti. Meno on villiä ja suunnittelematonta. Tällainen toiminta on ollut enemmän tai vähemmän tyypillistä 2010-luvun neljännen sektorin kansalaistoiminnalle.

Kultainen keskitie on sitten hallitumpaa ja suunnitelmallisempaa ideointia ja toteuttamista, missä työntekijät ovat aidosti osa yhteisöä, ohjaavat yhteisöä pohtimaan omaa itseymmärrystä ja ottavat vastuun asioiden suunnittelemisesta ja toteuttamisesta yhteisöstä nousevien tarpeiden ohjaamina.

Uudenlaista ruohonjuuritason kansalaistoimintaa

Uudenlainen omaehtoinen vapaaehtoistoiminta oli hyvin leimallisesti esillä Kallion kaupunginosassa 2010-luvun vaihteessa. Uudenlainen kaupunkiaktivismi muutti koko kansalaisyhteiskuntaa ja haastoi vallitsevan ajattelun kansalaisten osallisuudesta ja toimijuudesta yhteiskunnassa. Järjestötoiminnan ulkopuolelle rakentunutta uutta kansalaistoiminnan aluetta alettiin kutsua neljänneksi sektoriksi.

Neljännen sektorin toiminnalle tunnusomaisia piirteitä ovat aloitteellisuus, proaktiivisuus, rakentavuus, tee se itse -henki, commons-ajattelu, sosiaalisen median hyödyntäminen sekä kaupunkitilassa toimiminen. Neljännen sektorin toiminta on järjestötoiminnan ulkopuolista kansalaisten itse organisoimaa ja omaehtoista yhteistoimintaa.

Kalliossa näkyvästi tapahtuvaa neljännen sektorin kansalaistoimintaa oli esimerkiksi Kallio-liikkeen toiminta, Kallio Block Party -katujuhla, kaduille levittäytyvien Pop up -ravintoloiden tapahtuma Ravintolapäivä, kaupunkiviljelyhankkeet, Kalasataman Vapaakaupunki, kaupungin laajuinen kierrätystapahtuma Siivouspäivä, kesäviikonloppuina kaduille levittäytyvät kirpputorit sekä facebook-kirpputori Kallio kierrättää. Omaehtoisen kansalaistoiminnan lisäksi Kalliossa toimi myös monia perinteisiä kansalaistoimintaa järjestäviä kolmannen sektorin toimijoita kuten Kallion seurakunta, Kalliolan setlementti ja Helsingin Diakonissalaitos. Alueella vahvana vaikuttava kaupunkiaktivismin henki vaikutti myös perinteisiin toimijoihin rohkaisten kokeileviin, projektimaisiin ja performatiivisiin toimintamuotoihin.

Omaehtoisuuden henki vaikutti myös Kallion seurakunnan työntekijöihin – projekteja, tapahtumia ja toimintaa oli valtavasti. Teemu Laajasalon tullessa Kallioon kirkkoherraksi vuonna 2013 hän toi tullessaan Helsingin Agricolan kirkolla testattuja toimintamuotoja, kuten ajatuksen ravintolasta ja kohtaamispaikasta kirkossa.

Seurakuntalaisten aloitteesta kehitettiin myös monenlaista muuta toimintaa – kirkon aulaan rakennettiin kahvila, lauantaisin kokoonnuttiin korkeatasoiselle brunssille ja perustettiin Kallion kulma -blogi, joka laajeni seurakunnan ylläpitämäksi yhteisömediaksi. Lisäksi kirkolla kokoontui useita monikulttuurisia yhteisöjä. Kirkon aula oli helposti saavutettava, kynnys kirkkoon saapumiselle oli matalalla, ja etenkin alueen lapsiperheet hyödynsivät kohtaamispaikkaa, tapahtumia ja kahvilaa. Toimintaa ja yhteisöä ei rakennettu leimallisesti messuyhteisön ympärille; usein kahvilassa ja tapahtumissa kävivät eri ihmiset – joskin osittain myös samat – kuin sunnuntaimessussa.

Työntekijävaihdokset ja lopulta korona-aika muuttivat toimintaa Alppilan kirkolla. Yleisesti voi sanoa, että sittemmin toimintakulttuuri sekä kolmannen että neljännen sektorin toimijoilla on muuttunut – yhden ihmisen ideaa lähdetään harvoin enää sellaisenaan välittömästi ja suunnittelemattomasti toteuttamaan.

Erottautuminen on vaikeampaa ja edellyttää enemmän verkostoja, verkostoitumista ja suunnitelmallisuutta. Voisi ajatella, että kansalaistoiminta on muuttunut ammattimaisemmaksi – tai ainakin vähemmän spontaaniksi – verrattuna siihen ryöpsähdykseen, joka 2010-luvun alussa koettiin. On siis tapahtunut melko iso muutos muutamassa vuodessa.

Ympäröivä maailma vaikuttaa aina yhteisöön ja sen elämään.

Mitä jäi käteen?

2010-luvun alun toiminta oli tempoilevaa – asioita toteutettiin, mutta ei juuri suunniteltu loppuun asti. Seurakuntalaisten ja työntekijöiden välillä oli ajoittain ristiriitoja ja jännitteitä. Juuri sitä paljon puhuttua ruohonjuuritasolta nousevaa seurakuntalaislähtöistä toimintaa ja seurakunnan roolia toiminnan mahdollistajana ei osattu tarpeeksi hyvin tunnistaa ja hyödyntää.

Yhteisössä tapahtui myös upeita asioita. Niistä yksi on omistajuuden kokemus, joka eli vahvana Alppilassa. Eikö olisi ihanteellista, että sellainen toteutuisi joka ikisessä messuyhteisössä? Kirkkoon tulisi ihmisiä, jotka ajattelisivat, että tää on mun kirkko, mun yhteisö ja haluan olla tekemässä ja toteuttamassa, en ainoastaan valmiissa pöydässä osallistumassa.

Peilauspintana Alppilan kirkon vireälle elämälle Kaupunkiteologian kanavassa toimi Hyvän toivon kappelin messuyhteisö Helsingin Jätkäsaaressa. Täysin uuteen kaupunginosaan luotavaa messuyhteisöä on alusta asti rakennettu suunnitelmallisesti yhteisönrakentamisen keinoin alun ideapajoista aina tuunaa messu -toimintaan. Toiminnanjohtaja Hannu Varkkia siteeratakseni: ”Kun perinteitä ei ole, ne täytyy itse luoda.” Hyvän toivon kappelin alkuvaiheet on kirjattu perusteellisesti Hannu Varkin ylemmän pastoraalitutkinnon lopputyössä Yhdessä, avarasti, syvällisesti (2022).

Yhteisöesimerkit synnyttivät kaupunkiteologian kanavassa runsaasti keskustelua osallistujien omista kokemuksista. Urbanisoitumiskehitys koskettaa jollakin tavalla kaikkia alueita, kysymys ei siis ole jonkinlaisesta vastakkainasettelusta kaupunkiteologian ja maaseututeologian välillä. Ympäröivä maailma – oli se sitten kaupunginosa identiteetteineen tai pienen kunnan elämäntodellisuus – vaikuttaa aina yhteisöön ja sen elämään.