Anu Morikawa, oppilaitospappi, Aalto-yliopisto, Espoon seurakuntayhtymä
Autossa käy kähinä. Lapsilla on takapenkillä kinaa ja vanhemmatkin ovat vähän riitaisalla tuulella. Auto ajetaan parkkiin ja porukka suuntaa yhdessä metsään. Noin 20 minuutin metsässä oleilun jälkeen mieli alkaa avartua, hengitys kuin huomaamatta tasaantua, askel hidastua. Alkaa nähdä ylös, sivuille, eteenpäin.
Kun lopulta eväshetken jälkeen palaillaan lähtöruutuun, voi huomata, että mielessä on ilo, levollisuus, kiitollisuus. On helppo hengittää. Voi havaita, että alun riitaisa joukko taivaltaa lempeässä puheensorinassa ja välillä ikään kuin hiljaisuutta kuunnellen. Metsäretki on tehnyt tehtävänsä!
Korona-aika laukaisi retkeilybuumin. Kun tekeminen karsiutui ympäriltä, yhtäkkiä olikin aikaa ja halua hakeutua ikiaikaisen äärelle. Suomessa metsä ja luonto ovat olleet aina lähellä. Luontoa on totuttu pitämään luontevana osana arkea. Kaupungistuminen on johtanut kuitenkin siihen, että retkeilyn eteen joutuu näkemään hieman vaivaa.
Ajatus noin 20 minuutin metsässä oleilun hyödyistä on kokemusperäistä, mutta samaa todistaa myös tutkittu data. Japanilainen käsite shinrin-yoku voidaan kääntää suomeksi metsäkylvyksi. Sana on kuvaava: metsään voi mennä kylpemään. Värit, tuoksut, maisemat – kaikki se ympärillä oleva hoitaa mieltä ja kehoa. Shinrin-yoku on määritelty täydelliseksi sulautumiseksi luonnon kauneuteen ja ihmeellisyyteen aistien avulla. Vuodesta 1982 japanilainen metsävartiolaitos alkoi saattaa yleiseen tietoon harjoitusta, jota kutsuttiin nimellä shinrin-yoku. Stressaantuneita ja työuupuneita suurkaupunkilaisia rohkaistiin jättämään urbaani häly hetkeksi taakseen ja suuntaamaan metsään. Metsässä oli tarjolla vastapainoa; hiljentymistä, rentoutumista, palautumista ja sitä kautta henkistä tasapainoa. Nipponin lääketieteellisessä oppilaitoksessa tehdyt tutkimukset osoittivat, että metsässä vietetty aika laskee verenpainetta, sykettä ja kortisolitasoja. Metsässä, kuin luonnostaan, sydämen syketiheys vaihtelee terveyttä edistäen ja mieliala kohenee. Luonnossa vietetyllä ajalla on siis tutkitusti fyysistä, henkistä ja emotionaalista hyötyä.
Metsä kirkkoni olla saa
Suomalaisille luonto on laajasti henkisten ja hengellisten kokemusten näyttämö. ”Metsä kirkkoni olla saa” -ajattelu on pohjolassa tuttua. Luonnon kautta on koettu ja koetaan yhteyttä itseä suuremman kanssa. Kristinuskon näkökulmasta kyse on siitä, että Jumala toimii luomakuntansa kautta. Luonnolla on arvo itsessään, mutta Jumala myös tuottaa monenlaista hyvää sen välityksellä. Luonnolla on keskeinen merkitys hiljaisuuden viljelyssä. Pauliina Kainulaisen ajattelussa ”rajan taju palaa sen kautta, että palaamme laajamittaisesti näkemään luonnon pyhänä. Tämä on se maailmankatsomuksellinen muutos, jonka läntinen kulttuuri tarvitsee. Mekanistisesta maailmankatsomuksesta on siirryttävä kokonaisvaltaisempaan”.
Luontohengellisyys on mukana haastamassa elämäntapaamme ja tekojamme mm. ekologisen ajattelun näkökulmasta. Ilmastokriisi, ekologinen ajattelu ja ympäristötunteet ovat tämän ajan keskeisiä ilmiöitä, joita on kirkon työssä mahdoton sivuuttaa. Hiilineutraali kirkko -strategiassa todetaan, että konkreettisilla toimilla kirkko on toivon kantaja. Ilmastoahdistuksen ja pessimismin keskellä kirkko haluaa luoda toivoa ja innostaa kirkon jäseniä ja muita ihmisiä työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Panu Pihkala (2017) muistuttaa, että ympäristötoiminta ei ole pelkkää luopumista, vaan sen kautta voi myös saada paljon. Se, että uskaltaa käsitellä omaa ja muiden keskeneräisyyttä vie meitä siihen suuntaan, että voimme rohkaistua kohtaamaan elämän ambivalenssin: moniulotteisuuden ja ristiriitaisuuden. Luontohengellisyys pyrkii osaltaan vastaamaan tarpeeseen olla armollisia itsellemme ja toisillemme. Luontokokemus itsessään on myös kannustin kestävämpiin elämäntapoihin. Ympäristöystävällisemmän elämäntavan myötä voi löytää merkityksellisyyttä elämään. Muun muassa Otso Sillanaukeen (2018) ilmastopohdintaan liittyvät keskeiset kysymykset elämästä ja minuudesta: kuka minä olen ja miten minä haluan elää? Mikä tuottaa minulle iloa? Missä ja millä tavoin voin hyvin?
Kristillisessä perinteessä luonnon pyhyys on kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa kaikessa luomakunnassa (Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus 2008). Wille Riekkinen puolestaan korostaa luontoa suurenmoisena opettajana; Luonto on antanut raamit ajatella suuria asioita, kuulla Jumalan puhetta, nähdä luonnon ja elämän tarkoituksenmukaisuuden. Luonnon keskellä ja sen hiljaisuudessa voi kuulla Jumalan. Raamatunkaan mukaan Herra ei asu vain käsin tehdyissä temppeleissä. Siksi Jumalan läsnäolo ja pyhän kosketus on mahdollista kokea myös Luojan suuressa luontokirkossa.
Pyhä metsäkylpy
Pyhä metsäkylpy on eräänlainen tapa lähestyä luontokirkkoa. Se luo kosketuksen paitsi omaan sisimpään myös luontoon ja luomakuntaan. Parhaimmillaan pääsee aistimaan jotakin pyhää, mutta sitä kokemusta ei tietystikään kukaan voi kenellekään taata. Pyhä metsäkylpy ajatusta seuraten, kuka tahansa yksin tai yhdessä, voi hyödyntää maisemaa, tuoksuja, värejä – kaikkea luonnosta löytyvää tai maahan kätkeytyvää. Voi tehdä tutkimusmatkan lähiluontoon ottamalla mukaansa esimerkiksi sanaparit a) Luonto ja Rukous b) Liike ja Pyhä tai c) Läsnäolo ja Luoja. Teemojen tarkoitus on auttaa kulkijaa palaamaan perusasioiden äärelle. Tavoitteena on itsetuntemuksen lisääntyminen luonnon kauneuden kokemisen myötä.
Muista, että pihan puukin on luontoa ja voi tarjota hengähdyshetken kiireen keskelle! Kaikkea sitä mitä sisimmässä koemme ei tarvitse sanoiksi purkaa, mutta halutessaan pohdiskelun apuna voi käyttää esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Mitä symboleita luonnosta löydät? Mitä värejä näet? Löytyisikö matkan varrelta oma rukouskivi? Miltä luonto juuri nyt kuulostaa? Huomaatko metsän eläimiä? Mitä tuoksuja erotat? Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Joskus yhdessä koettu ja jaettu avaa mahdollisuuden pyhän kokemiseen, joskus hiljaisuus ja yksin kulkeminen ovat tähän kokemukseen suorempi reitti.
Luontohengellisyyden kautta meillä on mahdollisuus löytää jotakin uutta itsestämme, sisimmästämme tai suhteestamme pyhään. Kaikki tämä voi tapahtua ilman ulkoisia paineita, välineitä tai rituaaleja. Usein riittää, että lähtee liikkeelle, menee luontoon. Siinä tapahtuu jo keskeisin. Kaikki muu on lisäarvoa, joka parhaimmillaan hoitaa kokonaisvaltaisesti sekä fyysistä, psyykkistä että hengellistä minuutta. Merkityksiä syntyy, kun antaa mielen levätä luonnon keskellä.