Teologin tai uskonnon asiantuntijan paikka on kaikkialla. Teologien työllistymisestä käydään verrattain varsin hedelmällistä ja monipuolista keskustelua. Yliopistossa teologien ympärillä kelluu kuitenkin usein diskurssi siitä, että teologian opiskelijoista kasvaa jostain syystä juuri järjestökentälle soveltuvia asiantuntijoita.
Toteamus on aina saanut minut raapimaan päätäni. Järjestösektori on käsitteenä niin laaja, ettei se ole kertonut mielestäni teologin osaamisesta oikeastaan mitään konkreettista. Kukaan ei sano, että eläinlääketieteen asiantuntija on omiaan työskentelemään navetassa, mutta teologien keskuudessa järjestötyöhön erikoistuminen on ajatuksena tiukassa. AKI-liitot ja Suomalainen Markku-liitto ovat työnantajina varmasti kovin erilaisia, vaikka asettuvatkin samalle sektorille.
Maailmamme kasvattaa oppijoista aina myös työelämässä hyödyllisiä ammattilaisia. Teologian ja uskonnontutkimuksen osaaminen professiosuuntausten ulkopuolella eivät juuri asetu muotteihin. Teologi on usein asiantuntijana hieman kameleontti, eikä se välttämättä aina ole piirre, josta yhteinen tapamme puhua urasta palkitsee. Onko toimiva lääke kuitenkaan se, että alan kasvava asiantuntija kuulee fuksista lähtien papukaijamaisesti ympäriltään toteamuksen siitä, että hän erikoistuu järjestötyöhön? Mistä nämä raamit tulevat, ja ketä ne lopulta palvelevat?
Generalistisen tutkinnon rikkaus on alaan katsomatta juuri sen sopimattomuus raameihin. Sektorin sijaan olisi hedelmällistä keskittyä siihen, miten teologit saataisiin levittymään jokaiseen yhteiskunnan osaan. Kun polarisaatio kurittaa keskustelukulttuuriamme kaikkialla työelämässä, on teologi paikallaan luomassa yhteyttä, ymmärtämässä ja haastamassa uskomuksia. Tarve yhteistyöhön on kipeä sektoriin katsomatta.
Jasmin Siltavirta