Ilari Huhtasalo, päätoimittaja
Tutustuminen, uusien ihmisten kohtaaminen, vanhojen tuttavuuksien verestäminen, nopeat kuulumisten vaihdot. Niitä on syksy vihdoin tarjonnut, kun koronan jäljiltä lykättyjä tapahtumia on päästy järjestämään. Niiden joukossa myös Seinäjoella lokakuussa järjestetyt Papiston päivät.
Sattumanvaraiset kohtaamiset, tuttavien tuttavat, keskustelun lomassa hoksatut yhteiset mielenkiinnon kohteet. Etäilykulttuuri on tullut jäädäkseen, ja sitä tärkeämmältä kasvokkain kohtaaminen tuntuu.
Kirkon työalakohtaisten kokoontumisten lomassa oli selvää, että Papiston päiville on tarve. Pappisidentiteetin ja oman kutsumuksen käsittely pöyhii henkilökohtaisia voimavaroja ja toisaalta luo yhteistä identiteettipääomaa arjen työhön.
Tässä numerossa käsitellään monia Papiston päivien sisältöjä ja toivoon liittyviä teemoja.
Anu Raskin kirjoitus kuvaa neljännen sektorin vapaaehtoistoimintaa 2010-luvun Kalliossa, jossa mm. ravintolapäivä sekä muut yhteisölliset sosiaalisesta mediasta ponnistaneet liikehdinnät toivat uutta virtaa myös seurakunnan vapaaehtoistyöhön. Risto Saarisen toivon teologiaa käsittelevä kirjoitus kysyy, onko meillä lupaa toivoa ennen kuin tiedämme ja toimimme. Toivo kriisin keskellä kuvaa toivon roolia Kirkon ulkomaanavun kehitysyhteistyössä kriisialueilla ja pitkäaikaisissa hankekohteissa.
Teemajuttujen lisäksi kannattaa perehtyä Antti Kupiaisen katsaukseen kirkon toimituksista jkr. eli jälkeen koronan sekä Tansanian naisteologeihin Makumiran yliopistossa.
Synodaalikokouksen jälkimainingeissa syntyi omassa somekuplassani keskustelua kirkon pätkätöistä. Aihetta kommentoi Papiston päivillä puheenvuorossaan myös Esko M. Laine oivaltavassa pappeutta uudella vuosituhannella käsittelevässä puheenvuorossaan. Tämän sekä muita tiivistelmiä ja tunnelmia Papiston päiviltä 2022 voit lukea tästä lehdestä. Lisää Papiston päivien kuvia sekä puheenvuoroja löydät verkkosivuillamme pappisliitto.fi/papistonpaivat
Toivon Sinulle antoisia lukuhetkiä ja toivontäyteistä alkavaa kirkkovuotta!