Liity jäseneksi

Ossi Jauhiainen on Vuoden Kanttori 2021

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2021 Kuopion Alavan seurakunnan kanttorin Ossi Jauhiaisen. Jauhiainen vastaanotti palkintonsa NKS2021-symposiumin avajaisten yhteydessä Helsingin tuomiokirkossa torstaina 26.8.2021. NKS (Nordisk kyrkomusiksymposium) järjestetään joka neljäs vuosi eri Pohjoismaissa. Suomen vuoro oli alun perin vuonna 2020, mutta koronapandemia siirsi tapahtuman vuodella ja vuonna 2021 tapahtuma järjestetään striimattuna.

Valinnan perustelut: Ossi Jauhiainen on laaja-alainen muusikko, joka on toiminut niin kirkkomuusikkona seurakunnassa, solistina maakuntaoopperaproduktioissa kuin tehnyt yhteistyötä aktiivisesti eri musiikkigenrejä edustavien artistien kanssa sekä sovittajana, säveltäjänä kuin tuottajanakin. Hän tekee rohkeasti omannäköistään työtä kirkkomuusikkona ottaen kuitenkin huomioon työtoverinsa ollen kannustava työtoveri. Korona-aikana hän on ottanut taidokkaasti haltuun virsivideot, videoidut koulukirkot sekä striimatut jumalanpalvelukset. Jauhiainen on tehnyt taidokkaita virsisovituksia, laulanut ja soittanut videoilla sekä äänittänyt ja miksannut videoita. Ossi Jauhiainen toimii myös Suomen Kanttori-urkuriliiton ja AKI-liittojen valtuustojen jäsenenä.

Musiikin maisteri, kanttori Ossi Jauhiainen on syntynyt vuonna 1976. Hän valmistui kanttoriksi (MuM) Sibelius-Akatemian Kuopion koulutusyksiköstä 2004. Lisäksi Ossi Jauhiainen on valmistunut laulupedagogiksi Savonia Ammattikorkeakoulusta 2012. Siilinjärveltä kotoisin oleva Jauhiainen on toiminut Sillinjärven seurakunnan A-kanttorina 2006-2009 sekä vuodesta 2009 lähtien Kuopion Alavan seurakunnan A-kanttorina. Ossi Jauhiainen on toiminut Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä sivutoimisena tuntiopettaja pitäen gospelkuoroa. Hän on uransa aikana osallistunut sekä Kangasniemen laulukilpailuun 2006 että Merikanto-laulukilpailuun 2009. Jauhiainen laulaa 2022 ensi-iltansa saavassa Jukka Linkolan säveltämässä Minnan taivas -oopperassa Gustaf Raninin roolin. Kirkkomusiikkia hän on säveltänyt kaksi kantaattia, Armon varassa -gospelmessun sekä yksittäisiä lauluja.

Ossi Jauhiaisen johtama Alavan kirkkokuoro valittiin Suomen kirkkomusiikkiliiton Vuoden 2018 musiikkiryhmäksi. Gospelmusiikin parissa Jauhiainen tekee yhteistyötä sekä julkaisuja Kristiina Braskin, Popo Salamin, intialaisen artistin Arunajan sekä Nashvillessä asuvan gospellaulaja Everett W. Millerin kanssa. Ossi Jauhiaisen tuottamia musiikkivideoita ja äänitteitä on soinut ympäri maailman lukuisilla radio- ja tv-kanavilla. Uusi julkaisu ”Arujana -Game” ilmestyy Spotifyhyn 27.8.2021.

LINKKEJÄ VIDEOIHIN:

Kristiina Brask & Ossi – Embrace me
https://m.youtube.com/watch?v=s5hmvvEuz1c

Arunaja & Alavan kirkkokuoro – Amazing Grace
https://m.youtube.com/watch?v=OB1QY3NIYtE

Popo Salami & Kristiina Brask – Empty Tomb
https://m.youtube.com/watch?v=8-pHZ9c664M

Linda Bosire & Alavan kirkkokuoro
https://m.youtube.com/watch?v=6Orjexgw9i0

VIRSIVIDEOITA:

1 HOOSIANNA
https://m.youtube.com/watch?v=xVO45RZzlME

501 KUULE ISÄ TAIVAAN
https://m.youtube.com/watch?v=gbzRpPJ17cM

Tunnustuksena ansioistaan Ossi Jauhiaiselle luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä, liiton rahalahja sekä Itämeri-päivänä tapahtuneen julkistuksen kunniaksi pala Itämerta John Nurmisen säätiön tekemän Itämeren suojelutyön tukemiseksi.

Haastattelupyynnöt: Ossi Jauhiainen, p 0505358618, ossi.jauhiainen@evl.fi

Liitteenä Ossi Jauhiaisen kuva, kuvaaja Olavi Lappalainen.

Lisätietoja:

www.akiliitot.fi
www.skul.fi

Asiantuntija Annukka Ruusula, AKI-liitot ry, puh. 09 4270 1505
Puheenjohtaja Minna Raassina, puh. 044 7768 060

Suomen Kanttori-urkuriliitto on 114-vuotias kanttoreiden ammattiliitto. Liiton jäseninä on n. 80 prosenttia evankelis-luterilaisen kirkon kanttoreista sekä lukuisa joukko eläkeläisiä ja opiskelijoita. Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, neuvotella ja tehdä sopimuksia jäsentensä palvelussuhteen ehdoista sekä edistää ammattikunnan keskinäistä yhteyttä.

Suomen Kanttori-urkuriliitto muodostaa Suomen kirkon pappisliiton ja Suomen teologiliiton kanssa yhteisjärjestön AKI-liitot ry:n, jonka toimisto hoitaa näiden kolmen liiton ja niiden jäsenten asiat.