Liity jäseneksi

Kun reissujalkaa vipattaa, Turvan matkavakuutus on turvanasi

Auli Tuomi, Turva

Kesä tulossa ja kauan odotettu, haaveiden ulkomaanmatka suunnitteilla?

Reissaaminen on usein merkittävä rahallinen satsaus jo ilman yllättäviä kuluja. Matkaan ei kannatakaan lähteä ilman matkustajavakuutusta. Jos ulkomaanmatkalla sairastuu tai joutuu tapaturmaan, kustannukset saattavat muutoin olla kovat.

Kalliiksi voi ilman vakuutusta tulla jo ihan tavanomainen, lääkärikäyntiä vaativa vatsatauti, saati vakavammat sairastumiset.

”Ajankohtainen esimerkki on tapaus, jossa matkailija sairastui Turkissa koronaan. Ambulanssilento Suomeen yhteiskuljetuksella maksoi 15 700 euroa. Kela tai valtio eivät tätä korvaa. Sairaala- ja tehohoidon hinnat eivät vielä edes ole mukana summassa”, kuvaa vakuutusyhtiö Turvan korvausasiantuntija Tiina Koivuniemi.

Hurja tilanne oli myös matkailijan sydänkohtaus Kanariansaarilla.

”Kahden viikon sairaalahoito maksoi 41 000 euroa. Tästä oli mahdollista saada korvausta eurooppalaisella sairaanhoitokortilla, eli saada hoito julkisessa hoitolaitoksessa samaan hintaan kuin paikalliset asukkaat. Lisäksi lento sairaanhoitajasaattajan kanssa Suomeen maksoi noin 6000 euroa, mistä Kela ei maksa korvausta,” Koivuniemi jatkaa.

Onneksi näillä reissaajilla olivat matkavakuutukset kunnossa. Sairastuminen on itsessään jo tarpeeksi ikävää ilman siitä seuraavaa jättilaskua. Matkavakuutuksen ohelle on hyvä hankkia myös eurooppalainen sairaanhoitokortti Kelasta ennen matkaa.

Olenko minä vakuutettu?

AKI-liitot ry:n jäsenenä sinun ei tarvitse huolehtia yksityisestä matkavakuutuksesta. Liitto on ottanut jäsenilleen vakuutusyhtiö Turvasta jäsenvakuutuksen, joka sisältää matkustajavakuutuksen vapaa-ajan matkoille.

Vakuutettuina ovat liiton alle 70-vuotiaat jäsenet. 1.1.2020 tai sen jälkeen eläkeläisjäseneksi siirtyvällä vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, kun hän siirtyy eläkeläisjäseneksi. Vakuutettuja ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 18-vuotiaat lapset ja lapsenlapset.

Vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Ylimeneville matkapäiville kannattaa ottaa Turvasta määräaikainen matkustajavakuutus. Käy myös läpi, onko vakuutusehdoissa poisrajatuissa urheilulajeissa jotain, mitä itse harrastat, ja hanki tarvittaessa lisävakuutus urheilua varten.

Mitä vakuutuksesta korvataan?

Vakuutus korvaa matkan aikana alkaneen äkillisen sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Näitä ovat esimerkiksi lääkärinpalkkiot, tutkimuskulut, sairaalahoito ja lääkärin määräämät lääkkeet. Jos sairautesi on alkanut jo ennen matkaa, tällaisessa tilanteessa korvataan vain sairauden pahenemiseen liittyvä ensiapuhoito matkakohteessa. Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisen tai keskeytymisen kuluja sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja vakuutusehdoissa mainituissa tilanteissa.

Jäsenvakuutukseen sisältyy matkatavaravakuutus vapaa-ajan matkoille, joka korvaa matkatavaroille aiheutuneita vahinkoja 524 euroon asti. Omavastuu vakuutuksessa on 100 euroa. Matkatavaravakuutus saattaa sisältyä myös kotivakuutukseesi, joten sekin kannattaa tarkistaa vakuutuskirjasta.

Apua tarvitsevia matkaajia auttaa SOS

SOS International on pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden omistama, kansainvälinen matkahätäpalveluyhtiö, josta voit saada apua, jos sairastut ja tarvitset lääkäriä tai sairaalahoitoa. SOSissa on ympärivuorokautinen päivystys suomeksi, ja siellä tunnetaan myös AKIn vakuutus.

SOSin hätäpalvelu auttaa erityisesti vakavissa sairaus- tai tapaturmatapauksissa, tai jos kaipaat apua hoidon saamiseksi. Heidän asiantuntijansa selvittävät tapaustasi ja pyytävät tarvittaessa avuksi SOSin yhteyslääkärin. SOS voi keskustella hoitavan lääkärin kanssa ja välittää hoitosi kannalta tärkeät tiedot hoitolaitokselle. SOS pystyy järjestämään myös uuden kotiinpaluumatkan ja tarvittaessa majoituksen matkakohteessa. Tilanteessa, jossa hoitolaitos ei hyväksy matkavakuutuskorttiasi eikä suostu lähettämään laskua Turvaan, voit pyytää hoitolaitosta soittamaan SOSiin.

Missä voin tutustua lisää?

Löydät jäsenvakuutuksen vakuutusehdot ja korvauksenhakuohjeet Turvan AKIlle räätälöidyiltä sivuilta osoitteessa turva.fi/aki. Tutustu vakuutusehtoihin ja vakuutuksessa oleviin rajoituksiin jo ennen matkalle lähtöä. Lisätietoja vakuutuksesta saat myös Turvan toimipaikoista tai asiakaspalvelunumerosta 01019 5110. Mukavaa matkaa ja hauskoja seikkailuja, minne menetkin!