Crux-lehti ilmestyy printtilehtenä viimeistä vuottaan. Vuodesta 1997 ilmestynyt lehti on seurannut kirkon hengellisen työn viranhaltijoiden elämää ja ammatillista edunvalvontaa.
Kokoamme tänä vuonna ilmestyviin lehtiin poimintoja menneiltä vuosilta. Paljon on puheenaiheissa tuttua, mutta silti saa huomata vuosien kulunen.
Nopeasti kehittyvä sosiaalinen media haastaa perinteiset toimintatavat
Viime Cruxissa kartoitimme kirkollisen internetin alkumetrejä. Tullaan vajaa vuosikymmen eteenpäin: yhteisökoordinaattori Henna Hauta-aho kannustaa Cruxin 2/2010 lukijoita vuorovaikutukseen sosiaalisen median alustoilla. Hauta-aho avaa kirjoituksensa ”Se on ihan helppoa!” kuvaamalla sosiaalisen median luonnetta seuraavasti:
”Lähtökohtaisesti sosiaalinen media on yhteyden rakentamista toisiin ihmisiin. Sen työkalujen avulla löydetään vanhoja ja uusia ystäviä ja yhteisöjä, ja sen kautta voi helposti löytää vertaisryhmiä, jotka jakavat yhteisen kiinnostuksen kohteen. Sosiaalisessa mediassa hyödynnetään ilmaisia teknologia-alustoja ja käyttäjät itse tuottavat, julkaisevat ja arvioivat palvelujen sisällön. Tietoa rakennetaan ja julkaistaan siis yhdessä muiden käyttäjien kanssa – sosiaalisesti. Verkkoyhteisöihin tunkeutuu koko ihmisyyden ja maailman kirjo: kaupallisuus, aatteet, vaikuttaminen, aistillisuus, tunteet, usko, epäusko… ”
Sosiaalinen media elää sen käyttäjien myötä.
Hauta-aho summaa ilmiön valtavan nopeaa kasvua ja kysyy väliotsikossa voiko sosiaalinen media myös etäännyttää meitä toisistamme.
”Sosiaalinen media elää sen käyttäjien myötä. Sitä syntyy jatkuvasti, Facebookissa, Twitterissä, tuhansilla keskustelupalstoilla, Youtubessa, blogeissa, Yammerissa ja lukuisissa muissa palveluissa. Kukaan ei tiedä, mihin tai miksi se kehittyy. Nähtävissä on vain, että kehitys on nopeaa.”
Jo kymmenluvun alussa oli nähtävillä, että sosiaalinen media tulee vaikuttamaan yhteiskuntaan myös laajemmin: kansallistoiminnan sekä organisaatioiden toimintakulttuuri tulee haastetuksi sosiaalisen median ulosmarssin myötä.
”Useimpien sosiaalisen median palvelujen käyttö on varsin yksinkertaista ja helppoa ja vaatii lähinnä kokeilua ja kiinnostusta. Suuremmat kysymykset ja haasteet liittyvät tapaan toimia ja sisältöön. Verkkotoimintaympäristö haastaa arvioimaan perinteiset toimintakulttuurit ja -tavat. Keskeistä yhteisöllisessä mediassa toimimisessa on valmius tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen. Siellä on oltava valmis kuuntelemaan ja myös osallistumaan keskusteluun.”
Sukupolvet kohtaavat kirkon työssä – Mitä isolla luudalla olisikaan syytä lakaista
Tuiran seurakunnan kappalainen Tarja Korpela kirjoittaa sukupolvien kohtaamisesta kirkon työpaikoilla Cruxin numerossa 1/2007 julkaistussa kolumnissaan ”Kun iso luuta lakaisee…”.
”Kun nuori työntekijä tulee kirkkoon töihin, osa työtovereista on mahdollisesti hänen vanhempiensa tai jopa isovanhempiensa ikätovereita. Työyhteisössä on läsnä paitsi eri sukupuolia, myös sukupolvien moninaisuus. Unohdammeko tämän silloin, kun vierastamme työtoverimme puhetapaa tai koko hänen olemustaan tai kun epäilemme hänen kutsumustaan tai kritisoimme hänen työtapojaan mietiskellen: ’Ei meillä ennen näin ole toimittu’ tai tulijan näkökulmasta: ’Kuinka kukaan enää 2000-luvulla voi ajatella noin?’”
Vuosituhannen ensimmäisenä vuosikymmenenä seurattiin sodan jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien eläköitymistä ja henkilövaihdoksia seurakunnissa. Korpela näkee heti, mikä yhdistää sukupolvia ja kannustaa etsimään yhteistä.
”Eri sukupolvien ei välttämättä tarvitse joutua törmäyskurssille keskenään. Voimme pysähtyä miettimään sitäkin, mikä meitä eri-ikäisiä tai eri tavalla ajattelevia pappeja yhdistää. Myös se luettelo on painava: kaste, usko, kutsumus ja työnantaja sekä isolla että pienellä kirjoitettuna. On kiinni tahdostamme ja asenteistamme, haluammeko alleviivata meitä yhdistäviä vai erottavia asioita.”
Korpela näkee tekstissään työyhteisön moninaisuuden ennen kaikkea voimavarana. Erilaisuuden kohtaaminen työpaikoilla edellyttää ennakkoluulojen riisumista.
”Kirkon tehtävä on sanan ja sakramenttien jakaminen niin, että ihmiset löytäisivät ravintoa hengelliseen nälkäänsä. Juuri tästä tehtävästä käsin meidän työntekijöiden eri ikäisyys, eri sukupuoli ja erilaiset hengelliset taustat tai näkemykset ovat rikkaus, jota meidän tulisi, ei vain sietää, vaan vaalia aarteena keskuudessamme. Eri lahjoilla ja kyvyillä varustettuina me parhaiten palvelemme erilaisista ihmisistä koostuvaa seurakuntaa.”
On kiinni tahdostamme ja asenteistamme, haluammeko alleviivata meitä yhdistäviä vai erottavia asioita.
”Kirkko tarvitsee sekä pitkän työkokemuksen omaavaa, kokenutta osaajaa että innokasta, unelmia ja uusia tuulia mukanaan tuovaa vasta-alkajaa. Hyvässä työyhteisössä on oikeus kasvaa ja kehittyä, erehtyä ja epäonnistua, mutta myös näyttää mihin pystyy. Jokaisen pitää saada onnistua siinä, missä hän on hyvä.”
”Erilaisten ihmisten tutustumisen työyhteisössä toisiinsa pitäisi tapahtua yhtä suurella kunnioituksella kuin pyhälle paikalle astumisen. Ennakkoasenteiden kengät on riisuttava ja jäätävä kuulostelemaan, että voisi ymmärtää. Jospa iso luuta lakaisisikin ennen muuta omat ennakkoluuloni ja asenteeni.”
Kuorolaulu on terveystuote
Kuoronjohtaja ja laulunopettaja Jaana Turunen kirjoittaa Cruxin numerossa 5/2010 kirkkokuorosta superterveystuotteena.
”Aktiivinen kulttuuritapahtumissa käyminen, lukeminen, musisointi ja kuorolaulu pidentävät tutkimusten mukaan elinikää. Myös vahva sosiaalinen pääoma ja uskonnollinen aktiivisuus vaikuttavat myönteisesti koettuun terveyteen. Kirkosta näyttääkin löytyvän haittavaikutukseton – tosin joskus myös addiktoiva – ’superterveystuote’, jossa usein yhdistyvät nämä kaikki. Se on kirkkokuoro.”
”Laulamisen hyvinvointivaikutuksia on tutkittu pääasiassa kuorolaulajien ja vanhusten parissa. Laulamisen on raportoitu mm. kohentavan ryhtiä, vähentävän stressiä, lisäävän energisyyttä, rentouttavan, saavan hyväntuuliseksi, tehostavan keuhkojen toimintaa, hierovan elimistöä sekä lisäävän endorfiinejä ja vastustuskykyä. ”
”Vanhustutkimuksissa kulttuuriharrastusten ja laulamisen terveysvaikutuksien on todettu olevan yhtä tehokkaita kuin liikunnankin. Vanhainkodissa toteutetussa tutkimuksessa yhdessä laulaminen vähensi lääkärikäyntejä, näköongelmia, masennusta, lääkkeiden käyttöä sekä kaatumisia ja loukkaantumisia. Monet vanhukset kertoivat paremmasta olostaan sekä laulaessa että muuten. Moni koki myös äänensä toimivan paremmin ja äänen vanhenemisen hidastuvan sekä hengittämisen helpottuvan ja ryhdin paranevan.”
Turunen kertoi tutkimuksista, joissa kuorolaulua oli tutkittu myös työhyvinvoinnin lähteenä. Laulu on myös kirkolle mahdollisuus, sillä kirkko on harvoja paikkoja, jossa laulamisen kulttuuri voi hyvin.
”Sarka – Luova Pohjois-Savo-hanke toteutti talvella 2010 kolme osallistavaa kulttuuri-työhyvinvointipilottia, joissa kahdessa laulettiin yhdessä. Yksi pilottiin osallistuneista työyhteisöistä oli Vehmersalmen seurakunnan työntekijät. Palautteiden perusteella laulaminen koettiin erinomaiseksi keinoksi kehittää työhyvinvointia, sillä siinä ammatillisuus ja työhyvinvointi yhdistyivät hyvin. Laulaminen on monelle kirkon työntekijälle työväline, jonka huoltamiseen on vähän aikaa ja mahdollisuuksia.”
”Laulaminen ei ole enää jokapäiväistä toimintaa nykyajan ihmisille. Laulaminen on kuitenkin jokaiselle luontevin muoto musisoida ja hoitaa samalla itseä, sillä instrumentti löytyy meistä itsestämme. Kirkko on niitä harvoja paikkoja, jossa kuka tahansa pääsee laulamaan yhdessä muiden kanssa ja usein vielä ammattitaitoisessa ohjauksessa. Laulamisen vahvoista vaikutuksista oli perillä myös Martti Luther: Laulu on paras taito ja harjoitus. Laulamisella ei ole mitään tekemistä maailman, oikeuden tai riidanhalun kanssa. Joka laulaa, ei paljon murehdi. Hän on iloinen ja ajaa huolet laulaen pakoon.”