Crux-lehti ilmestyy printtilehtenä viimeistä vuottaan. Vuodesta 1997 ilmestynyt lehti on seurannut kirkon hengellisen työn viranhaltijoiden elämää ja ammatillista edunvalvontaa.
Kokoamme tänä vuonna ilmestyviin lehtiin poimintoja menneiltä vuosilta. Tällä kertaa luomme katsauksen työelämäkysymyksiin. Moni asia on muuttunut, mutta yllättävän moni näyttää muuttumattomalta.
Palkattoman harjoittelun kulut maksetaan pienestä opintotuesta
Teologian opiskelija Riikka Turunen kirjoittaa Cruxissa 3/2001 teologien harjoittelupaikoista. Turunen toteaa, että soveltavien opintojen sekä harjoittelun sijoittaminen opintosuunnitelmaan tuottaa haasteita, sillä opinnot olisi suoritettava oikeassa järjestyksessä. Kun harjoittelupaikkoja on tulijoita vähemmän, aiheuttaa jonotusjärjestelmä harjoittelun ajoittumisen opintojen loppupäähän. Tällöin harjoittelu ja sen jälkeen tehtävät viimeiset soveltavat kurssit olisi suoritettava päällekkäin gradun kirjoittamisen kanssa.
Turunen kertoo, että suurin osa harjoittelupaikoista on palkattomia. Opiskelijalle harjoittelu voi olla myös taloudellinen uhraus: harjoittelupaikkakunnalle matkustaminen ja siellä asuminen lohkaisevat enemmän kuin opintotuesta olisi kohtuullista maksaa.
Palkkaukseen liittyy myös kysymys kirkon tulevista työntekijöistä. Jokainen seurakunta, jossa teologian ylioppilas on opiskeluaikanaan töissä, edustaa tulevaisuuden potentiaalista työnantajaa. Jos kuva on se, ettei työpanoksesta haluta maksaa käypää korvausta, sen tuntee rungossaan koko kirkkolaiva. Toisaalta harjoittelu on seurakunnille erinomainen tilaisuus rekrytoida tulevia työntekijöitä. Kuukauden töistä saa hakijan taidoista varmasti paremman kuvan kuin parin tunnin haastattelussa. Myös vastavalmistuneen on mukava tulla tuttuun työympäristöön tutun kapitulin kaitsettavaksi. Tämän näen erityisesti niiden hiippakuntien etuna joihin ei muuten ole liikaa jonoja.
Mahtuvatko kutsumus, perhe-elämä ja virka samaan arkeen
Nimimerkki ”Kohta entinen kirkon orja” avaa Cruxissa 5/2002 olevassa kirjoituksessaan Millä, kirkko, houkuttelet työntekijöitä? kokemustaan kirkon työntekijän kohtaamista haasteista. Haaveammatissaan työskentelevä ja syvää kutsumusta kokeva kirjoittaja kertoo henkilökohtaisen elämän, uskonelämän sekä papin viranhoidon välisistä ristiriidoista.
”Intoa kasvattaa epäinhimilliset työajat, pienen lapsen äitinä on oikeus raataa kutsumustyössä jatkuvasti yli 40 tuntia viikossa, öitä ja iltoja. Vapaapäivät saa pitää, jos jättää kaiken suunnittelematta: riparit, isoskoulutukset, jumalanpalvelukset. Perehdyttämiskoulutusta ei ole, mahdollisuudesta kouluttaa itseään muuten saa taistella kynsin hampain ja sitten omalla rahalla ja vapaa-ajalla, pastoraalista turha haaveilla. Kun vietät monta kokonaista viikonloppua pois kotoa nuorten kanssa, et saa leirivapaan leirivapaata, kun ei ole viittä perättäistä yötä ja päivää poissa.”
”Entä mitä ajattelen kirkosta lasten kaltaisten yhteisönä, kun se riistää pappiäidin lapsiltaan ja vaimon puolisoltaan? Miltä tuntuu tehdä pätkää toisensa perään ja kuulla biologisen kellon tikitystä kun tietää, että tämän pätkän jälkeen taas pitää olla hiirenhiljaa, ettei minnekään vain kantautuisi juorut raskaudesta? Jos joku tietää tai näkee jotakin, on turha edes haaveilla saavansa töitä.”
”Pappina sairaan lapsen hoito kotona tai oma sairastaminen on käytännössä mahdotonta. Työhön ei pysty palaamaan äitiysloman jälkeen, sillä en ole saanut lapsia jättääkseni heitä vaikkapa koko valveillaoloajaksi yksin hoitoon tai isänsä kanssa päiviksi peräkkäin. Alle vuoden ikäinen ei kerta kaikkiaan selviä ilman äitiä koko riparia, ei edes viikonloppua. Eikä kukaan voi olettaa, että juuri papin lapsi olisi niin helppo, että kulkisi kaikkialla mukana. Tai entä sitten jos molemmat vanhemmat ovat pappeja?”
”Ymmärrät sitten, kun sinulla on omia lapsia”
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin Cruxin numerossa 3/2013 johtava sairaalapastori Karoliina Nikula käsittelee kirjoituksessaan Päin perhettä – normatiivisuus papin arjessa papin perheellisyyteen sekä perhemalliin kohdistuvia odotuksia ja normeja.
”Eräs kollega haaveili uudesta avioliitosta ja kipuili, miten suhtautua työkaveriin, joka on kieltäytynyt vihkimästä eronneita. Homosuhteessa elävälle toinen työkaveri oli sanonut, että kannattaisi miettiä, haluaako pitää puolisonsa kädestä kiinni julkisesti. Myös joitakin seurakuntalaisia kiinnostaa papin perhe. Eräälle papille on annettu ohjeita, että ’kannattaa puhua avomiehestä ihan vaan miehenä, vaikkei se aviomies olisikaan’ – näin pääsee kuulemma helpommalla. Joillakin pienillä paikkakunnilla papille on myös etsitty puolisoa: ’Etkö ole vielä löytänyt ketään?’ Ei tulla ajatelleeksi, että yksin eläminen voi olla myös oma valinta. Kaste- ja vihkitilaisuuksissa seurakuntalaiset ovat heittäytyneet Amorin asialle – pitäähän papille puoliso löytää. ’”
Käsitykset perheestä vaikuttavat myös työnjakoon kirkon työpaikoilla: lapsettomien työntekijöiden oletettiin kantavan suurempi vastuu toimituksista kirkon suurten juhlien aikaan.
”Perinteistä perhemallia edustavat työtoverit lausuvat joskus kommentteja, joissa kiteytyy niitä ongelmia, joita liittyy töiden oikeudenmukaiseen jakamiseen eri perhetilanteita edustavien työntekijöiden välillä. ’En onneksi enää voi tehdä liikaa töitä, kun mulla on nää lapset.’ Mikä suojelisi lapsetonta työntekijää liialta työnteolta? Ehkä kuntosali, koiran ulkoiluttaminen, posliininmaalaus tai varattu mankelivuoro taloyhtiön tiloista. ‘Ymmärrät sitten, kun sinulla on omia lapsia.’ Saattaa olla niinkin, mutta miten paljon voimme elää mahdollisessa tulevaisuudessa? Voihan olla, ettei omia lapsia toiveista huolimatta saada tai että lapsettomuus on tietoinen valinta. ‘Kuka lapsettomista voisi olla jouluna töissä, tämä joulu kun on tällainen perhejuhla?’ Jos joulun työtehtäviä jaettaessa ajatellaan vain ‘lapsellisia’ työntekijöitä, voi käydä niin, että lapseton työntekijä päätyy viettämään joulua aivan yksin. Työn lomassa ei välttämättä ehdi matkustaa kauas toiselle paikkakunnalle oman perheen luo. Sama voi toistua seuraavana vuonna, ja yksineläjä viettää jälleen joulunsa yksin. Jos joulu on perhejoulu, millaisen perheen joulu se on? Onko joku määrätty perhemalli toista arvokkaampi?”