Minna Raassina, AKIn ja Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja
Kesän vapaudessa järjestyi muutama elvyttävä kohtaaminen kollegoitten kesken. Moni tuskaili työnsä kanssa. Kanttorin työ pysyy suunnilleen samana kirkkovuodesta toiseen.
Vuosikausia sitten osallistuin työpaikallani ensimmäistä kertaa työn riskien arviointiin. Riskien arviointi on osa työpaikan työsuojelutoimintaa. Se tulee toteuttaa säännöllisesti ja lisäksi aina olosuhteiden muuttuessa. Tuolloisessa tilanteessa käytiin asiaankuuluvasti läpi tapaturmavaaroja, henkistä kuormittumista sekä ergonomisia, fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä.
Yhtenä henkisistä kuormitustekijöistä mainittiin etenemismahdollisuuksien puute. Rastihan siihen kohtaan tuli, kun asiaa järkeili, mutta omakohtaista kuormitusta en tuolloin, virkavuosieni alussa, tietenkään tunnistanut. Kuluneena kesänä se sai hahmoa kollegoitten kertomuksissa.
Karikkoinen väylä kanttorin työssä etenemiselle näyttää tarjoutuvan virkojen kolmiportaisuudessa. Kuitenkin seuraavan pätevyyden hankkiminen työn ohessa on työlästä, ellei mahdotonta. Maisteriksi voi kouluttautua Helsingissä ja Kuopiossa. Opinnot vaativat pitkälti läsnäoloa. Ylimmältä asteelta virkauransa aloittavan urapolku taas on käytännössä poljettu loppuun jo opiskelujen myötä.
Seurakunnasta toiseen siirtyminen voi tuoda vaihtelua työhön, joka kuitenkin pääpiirteissään pysyy samana.
Minulle uskouduttiin tapauksista, joissa tavoiteltava virka täytettiin sisäisin järjestelyin tai muuten niin, että asian hoidosta jäi suhmuroinnin maku. Rekrytointitilanteissa voi monesti olla hakijana esimerkiksi pitkäaikainen, tuttu sijainen, jolle virkaa ajatellaan. Mahdollisuuden hakemiseen, esittäytymiseen ja valituksi tulemiseen pitäisi kuitenkin olla oikeasti avoinna. Vähäisten etenemismahdollisuuksien petaaminen esim. omalle työkaverille tavallaan ilmentää kokonaistilannetta. Kun mahdollisuuksia on vähän, houkutus erityisjärjestelyihin harvinaisessa tilanteessa kasvaa.
Yksi, tosin työläs ja poikkeuksellinen urapolku kanttorille kirkon työmarkkinoilla näyttää tarjoutuvan teologian opintojen ja pappisvihkimyksen kautta. Vaikuttaa siltä, että näissä tapauksissa musiikin asiantuntijuudella on painoa – on syytäkin olla. Toisaalta harmittelua vähäisistä etenemismahdollisuuksista kuulee myös papiston taholta.
Kesän kohtaamisten jälkeen jäin pohtimaan, onko useiden kollegoitten hakeutuminen muille aloille vakava viesti siitä, että jonkin pitäisi muuttua, vai onko kyse normaalista vaihtuvuudesta ja siitä, että eläkevirkoja ei enää tavoitella. Ehkäpä on kyse molemmista. Mieleen nousee myös hallituksen tavoite työurien pidentämisestä.