Liity jäseneksi

Kaisu Rauhamaa on Vuoden Kanttori 2022

 

Kuva: Annukka Ruusula

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2022 Helsingin Malmin seurakunnan johtavan kanttorin Kaisu Rauhamaan. Rauhamaa vastaanotti palkintonsa Suomen Kanttori-urkuriliiton jäsentapaamisessa Lahden Kansainvälisellä Urkuviikolla keskiviikkona 10.8.

Valinnan perustelut: Kaisu Rauhamaa on laaja-alainen muusikko, jonka työnjälki on monipuolista, laadukasta ja kaikenikäiset huomioivaa. Hänen työnsä ytimessä kirkkomuusikkona ovat ihmisten yhteinen musisoiminen ja jumalanpalveluselämä. Rauhamaa on toiminut ansiokkaasti esihenkilönä edistäen musiikkitiimin työtä ja kirkkomusiikin asemaa seurakunnassaan. Hän on myös Suomen kanttori-urkuriliiton alaosaston aktiivinen toimija, joka pitää ammattikuntansa ja alaistensa puolta. Rauhamaa on kollegoidensa arvostama, oikeudenmukainen ja hyvä organisaattori. Korona-ajan alussa maaliskuussa 2020 hän ideoi Malmin seurakunnassa edelleen julkaistavan Ehtookellot-sarjan, jonka toteutuksessa ovat mukana niin kollegat kuin kymmenet seurakuntalaiset.

Musiikin maisteri, kanttori Kaisu Rauhamaa on syntynyt vuonna 1960. Hän valmistui kanttoriksi (MuM) Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta 1987. Kaisu Rauhamaa on toiminut Malmin seurakunnan B-kanttorina vuodesta 2001 alkaen. Seurakunnan johtavana kanttorina hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien. Ennen kanttorin virkauraansa Kaisu Rauhamaa toimi Itä-Helsingin ja Keravan musiikkiopistoissa sekä kanteleensoiton että musiikin teorian ja säveltapailun opettajana. Kaisu Rauhamaa antaa mahdollisuuden musisointiin ja laulamiseen kaiken tasoisille ja kaikenikäisille laulajille ja soittajille. Säestäminen on aina ollut lähellä Kaisu Rauhamaan sydäntä. Pitkälle viedyistä solistisista opinnoista huolimatta hän kokee esiintyjän roolin itselleen vieraaksi, mieluummin hän toimii kannustajana ja rohkaisijana. Omassa työssään ehkä kaikkein olennaisin asia on Kaisu Rauhamaalle seurakunnan laulun johtaminen ja tukeminen – parasta on, kun joku tulee messun jälkeen sanomaan, että olipa mukava laulaa.

Kaisu Rauhamaa on Malmin seurakunnassa huolehtinut kirkkomusiikin asemasta myös organisaation muutosten ja korona-ajan keskellä. Hän toimii hyvässä yhteistyössä luottamushenkilöiden ja seurakunnan työntekijöiden välillä, jotta kirkkomusiikin asema säilyisi edelleen vahvana seurakunnan toiminnassa huolimatta siitä, että työntekijöiden määrää on täytynyt vähentää. Tässä häntä auttaa se, ”että olen lapsesta pitäen viihtynyt palapelien ja sanaristikoiden maailmassa. Johtavan kanttorin työssä vapaapäivä- ja työlistojen tekeminen muistuttaa paljonkin sudokun ratkomista! Korona-aika toi koko musiikkitiimin uudella tavalla yhteen – aiemmin olimme tehneet työtä paljolti omissa toimipisteissämme, nyt kokoonnuimme saman Teamsin ääreen ja löysimme toisistamme paljon osaamista, jonka avulla syntyi aivan uusi yhteinen työote. Iloitsen tiimiläisistäni, joilla riittää ideoita ja synergiaa! Heidän kanssaan olen mielelläni mukana isojenkin tapahtumien järjestämisessä. Ne ovat kiehtova organisatorinen haaste: kuinka aikataulut saadaan natsaamaan, mitä kaikkea on otettava huomioon? On hienoa nähdä, kuinka yhteiset ideat lähtevät lentoon, antavat niin mukaan tulijoille kuin meille palkollisillekin uusia, rikastuttavia kokemuksia ja hitsaavat meitä yhteen.”

Tunnustuksena ansioistaan Kaisu Rauhamaalle luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton rahalahja.