Joulukuussa 2020 evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntapapistossa oli likipitäen yhtä paljon naisia (49,8 %) ja miehiä (50,2 %). Tilastossa ovat mukana kuuluvat kirkkoherrat, kappalaiset, seurakuntapastorit ja seurakuntayhtymien papit poislukien sairaalapastorit.
Kehitys on ollut myönteistä. Aloilla, joissa sukupuolijakauma on tasainen, työpaikoilla voidaan paremmin. Lisäksi on viitteitä siitä, että työpaikoilla, joiden henkilöstössä on tarpeeksi diversiteettiä, päästään parempiin tuloksiin. Myös seurakuntalaiset hyötyvät siitä, että heitä palvelevat papit ovat keskenään erilaisia.
Tasa-arvotyötä tarvitaan yhä. Pappisnaisten on paikoin yhä vaikeaa tulla valituksi virkoihin sukupuolensa vuoksi.
Myös papiston johtamistehtävät ovat jakautuneet epätasaisesti. Kymmenestä piispasta naisia on kaksi, ja naisen valinta piispan virkaan on edelleen tapaus. Viimeaikaisesta myönteisestä kehityksestä huolimatta kirkkoherroista pappisnaisia on yhä alle 30 %. Keskushallinnon ja seurakuntayhtymien johtavista viranhaltijoista pappisnaisten osuus on vielä alhaisempi.
Kun johtamistehtävissä on vinoutuneen paljon yhtä sukupuolta, se on omiaan vahvistamaan johtajuuteen liitettyjä sukupuolistereotypioita. Käsitys hyvästä johtamisesta kapenee. Johtamistehtäviin tarvitaan erilaisia ja eri sukupuolisia pappeja.
Tasa-arvon päivänä on lisäksi hyvä kysyä sitä, millaisista taustoista tulevien ihmisten ammatti pappeus ei vieläkään käytännössä ole. Kristuksen kirkko tarvitsee kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä, jotta se voi toteuttaa omaa tehtäväänsä täysipainoisesti. On väärin, jos ihmisiä suljetaan ulos heidän kutsumuksensa mukaisista tehtävistä esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, äidinkielen, sukupuolen tai muun tällaisen syyn perusteella. Raamatusta käy ilmi, että Jumala kutsuu kaikenlaisia ihmisiä. Kirkossa tulee seurata tätä esimerkkiä.