Jussi Junni, toiminnanjohtaja, AKI-liitot
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma tuli julkisuuteen kesäkuussa. Hallitus pyrkii toteuttamaan useita työmarkkinareformeja, jotka parantaisivat Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja työllisyysastetta sekä vähentäisivät julkisia menoja. Samalla uudistukset kuitenkin heikentävät työntekijän asemaa merkittävästi.
Hallitusohjelma sisältää useita muutoksia työntekijän työsuhdeturvaan. Jatkossa työntekijä voidaan palkata enintään vuoden pituiseen määräaikaiseen työsuhteeseen millä tahansa perusteella. Nykyisin määräaikaiselta työsuhteelta edellytetään perusteltua syytä, kuten sijaisuutta tai tehtävien kausiluonteisuutta.
Sairausajan palkkaa leikataan siten, että ensimmäinen sairauslomapäivä on oletuksena palkaton, ellei kyse ole yli viiden päivän sairauspoissaolosta taikka työtapaturmasta tai ammattitaudista. Ensimmäinen sairauslomapäivä on mahdollista sopia palkalliseksi joko työsopimuksella tai työehtosopimuksella. Useimmilla aloilla näin onkin, mutta etenkin akavalaisia työskentelee myös sellaisilla aloilla, joilla ei ole työehtosopimusta, jolloin ensimmäinen sairauslomapäivä muuttuu palkattomaksi.
Työnantajan oikeutta irtisanoa työntekijä helpotetaan siten, että jatkossa irtisanomiseen riittää vain asiallinen syy, kun nykyisin edellytetään asiallista ja painavaa syytä. Muutos aiheuttaa syystäkin huolta – onko jatkossa mahdollista irtisanoa työntekijä esimerkiksi yhden myöhästymisen perusteella? Asiallista ja painavaa syytä koskeva oikeuskäytäntö on vakiintunutta; kestää vuosia, ennen kuin uudesta irtisanomiskynnyksestä saadaan riittävästi ylimpien oikeusasteiden ratkaisuja.
Samalla lyhennetään myös lomautusilmoitusaika 14 päivästä 7 päivään ja poistetaan velvollisuus ottaa irtisanottu työntekijä takaisin työhön uusia työntekijöitä palkattaessa niiltä työnantajilta, jotka työllistävät alle 50 työntekijää. Näistä asioista ei edes voitaisi enää sopia työntekijän kannalta paremmin työehtosopimuksella.
Toistaiseksi on epäselvää, aiotaanko näitä muutoksia toteuttaa myös kirkon, valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden virkasuhteissa. Tämä selvinnee siinä vaiheessa, kun lainvalmistelu asiasta alkaa.
Työehtojen heikentäminen lainsäädännöllä ei ole asianmukaista työmarkkinapolitiikkaa.
Palkankorotuksia yritetään rajoittaa
Hallitusohjelmassa linjataan myös, että valtakunnansovittelija tai eräissä tapauksissa asetettava sovittelulautakunta ei saisi antaa sellaisia sovintoehdotuksia, joissa palkankorotustaso ylittää vientiteollisuuden sopimuksissa määritellyn ns. yleisen linjan. Linjaus on monellakin tavalla ongelmallinen.
Valtakunnansovittelijan toimivallan rajoittaminen on periaatteellisesti ongelmallista. Sovittelujärjestelmä on olemassa sitä varten, että sovittelija auttaa työriidan osapuolia – työnantajia ja työntekijöitä – löytämään yksimielisyyden seuraavalla sopimuskaudella noudatettavista työehdoista. Ideana siis on, että sovittelija sovintoehdotuksillaan pyrkii löytämään sellaisen ratkaisun, joka sopii kummallekin osapuolelle.
Jos valtakunnansovittelijan toimivaltaa rajoitetaan niin, että sovittelija ei enää saa antaa parhaaksi katsomiaan sovintoesityksiä, puuttuu valtiohallinto haitallisesti työmarkkinoiden toimintaan. Esimerkiksi sellaista sovintoesitystä, joka kunta-alalla vuonna 2022 annettiin pitkällisen työtaistelun päätteeksi, ei enää tulisi. Käytännössä valtakunnansovittelijan merkitys työriitojen ratkaisijana vähenisi merkittävästi.
Palkanmuodostuksen on katsottu kuuluvan työnantajien ja työntekijöiden välisen sopimusvapauden piiriin, ja sopimisen vapautta on rajoitettu lähinnä työntekijöiden eduksi estämällä liian alhaisen palkan maksaminen. Oikeus sopia palkankorotuksista vapaasti tulee jatkossakin olla työmarkkinaosapuolilla eikä valtion tule sitä rajoittaa. Johtavathan suuremmat palkankorotukset myös suurempaan verokertymään parantaen julkista taloutta.
Periaatteellisten ongelmien lisäksi valtakunnansovittelijan toimivallan rajoittaminen aiheuttaa myös käytännön haasteita. Ensinnäkään ei ole alkuunkaan selvää, että laissa pystyttäisiin eksaktisti määrittelemään, mikä on vientiteollisuuden palkankorotuslinja. Toiseksi, jos laissa mainittaisiin esimerkiksi teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus, jota monilla aloilla on seurattu, mikä takaisi sen, että tällaista sopimusta jatkossa solmittaisiin tai että tässä sopimuksessa ylipäätään sovittaisiin enää palkankorotuksista.
On perusteltua olettaa, että Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto keskeisen vientialan sopimuksen osapuolina eivät halua neuvotella koko yhteiskunnan palkankorotustasosta. Sopii myös epäillä, mikä intressi muiden alojen liitoilla olisi ulkoistaa palkankorotustasosta neuvottelu juuri näille liitoille.
Työtaisteluoikeutta kavennetaan
Kolmas työmarkkinoita koskeva muutoskokonaisuus liittyy työtaistelujen rajoittamiseen. Työehtosopimusta koskevia varsinaisia työtaisteluita ei aiota rajoittaa nykyistä enempää – oikeus niihin on suojattu kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla – mutta oikeutta ns. poliittisiin lakkoihin ja tukilakkoihin on määrä rajata nykyisestä. Lisäksi laittomista työtaisteluista tuomittavia hyvityssakkoja esitetään korotettavaksi.
Poliittiset lakot ovat työtaisteluja, jotka liittyvät työehtojen sijaan valtiovallan toimiin. Esimerkiksi vuonna 2015 ja 2018, kun hallitus suunnitteli ns. työttömyysturvan aktiivimallia ja irtisanomisoikeuden helpottamista, sadat tuhannet ihmiset osoittivat mieltään osallistumalla poliittisiin lakkoihin. Nyt esitetään, että poliittiset lakot saisivat olla enintään yhden päivän mittaisia mielenilmauksia. Muutoksen tarvetta sopii kyseenalaistaa, sillä meillä Suomessa poliittiset lakot harvoin ovat yhtä päivää pidempiä.
Poliittisten lakkojen rajoittaminen on kuitenkin kansanvaltaisuusperiaatteen näkökulmasta ongelmallista. Perustavia demokratian elementtejä, kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, on hankittu pitkällisillä yleislakoilla. Jos Suomeen joskus tulisi sellainen hallitus, joka pyrkisi murentamaan oikeusvaltion perustan ja heikentämään perus- ja ihmisoikeuksia, pitäisi ihmisillä olla laillinen mahdollisuus osoittaa mieltään tarvittaessa viikkojen ja kuukausienkin ajan. Tällaisen kieltäminen lainsäädännöllä on siirtymä oikeusvaltiosta kohti autoritaarista yhteiskuntaa.
Tuki- eli myötätuntolakoilla puolestaan tarkoitetaan työtaisteluita, joilla tuetaan jonkin toisen alan tai työpaikan työtaistelua. Jatkossa myös tukilakot olisivat työriitalain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden piirissä ja lisäksi näihin lisättäisiin suhteellisuusarviointi. Jatkossa laillisia tukityötaisteluita ovat vain sellaiset lakot, jotka ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin. Tämä viimeisin vaatimus todennäköisesti tekisi tukilakkojen käytöstä työehtojen parantamisessa mahdotonta.
Nykyisin laittomista työtaisteluista voidaan tuomita maksettavaksi enintään 39 100 euron suuruinen hyvityssakko, jonka maksaa työtaistelun järjestänyt liitto. Hyvityssakkoa esitetään korotettavaksi enintään 150 000 euroon siten, että vähimmäissakko olisi aina 10 000 euroa. Lisäksi yksittäisille työntekijöille esitetään säädettäväksi 200 euron suuruinen sakko työtuomioistuimen laittomaksi tuomitsemaan työtaisteluun osallistumisesta. Molemmat näistä ovat ongelmallisia.
Ensinnäkin laittomista työtaisteluista liitoille tuomittava hyvityssakko on tähän asti ollut samansuuruinen kuin se hyvityssakko, jonka työnantaja joutuu maksamaan työehtosopimusrikkomuksista. Jos lakkosakkoja korotetaan, pitäisi tasapuolisuuden nimissä samaan aikaan korottaa myös työnantajapuolen seuraamusmaksuja. Tätä ei kuitenkaan nyt esitetä. Toiseksi se, että yksittäinen työntekijä joutuisi maksamaan sakkoa liiton järjestämästä työtaisteluista, on koko kollektiivisen työoikeusperiaatteen vastainen. Kun liitto ryhtyy järjestöllisiin toimiin kollektiivisesti, on asianmukaista, että siitä ei koidu yksilölle mitään vahingollisia seurauksia.
Myös näiden muutosten osalta on epäselvää, toteutetaanko ne vain työntekijöiden vai myös virkasuhteisten osalta. Poliittiset lakot ja tukilakot tosin ovat viranhaltijoilta ja virkamiehiltä nykyisin kokonaan kiellettyjä, mutta hyvityssakkojen nostaminen saattaisi koskea myös viranhaltijoita. Ainakin Kirkon työmarkkinalaitos on tätä esittänyt työ- ja elinkeinoministeriön työrauhalainsäädäntöä valmistelevalle työryhmälle – siitäkin huolimatta, että kirkossa ei lakkoja, sen enempää laillisia kuin laittomiakaan, ole ollut.
Onko jatkossa mahdollista irtisanoa työntekijä esimerkiksi yhden myöhästymisen perusteella.
Sosiaaliturvasta leikataan
Hallitusohjelma sisältää myös suuria muutoksia sosiaaliturvaan. Muutoksia on mahdollista käsitellä tässä vain lyhyesti.
Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa heikennetään usein eri tavoin. Työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrä lisätään viidestä seitsemään. Lisäksi lomakorvauksen jaksotus palautetaan, jolloin työttömyyden alun jälkeen voi olla viikkojenkin jakso, jolta päivärahaa ei jatkossa saa. Päiväraha myös laskee kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen 80 %:iin ja 34 viikon jälkeen 75 %:iin alkuperäisestä tasosta. Yli 58-vuotiaiden oikeus saada etuutta eräissä tilanteissa 500 päivältä poistetaan. Jatkossa päivärahaoikeus on kaikilla 300 tai 400 päivää. Työttömyyspäivärahasta poistuu myös 300 euron suojaosuus, jonka verran työtön on voinut saada tuloja ilman päivärahan alenemista.
Työttömyyspäivärahoista, työmarkkinatuesta, sairauspäivärahasta ja vanhempainpäivärahoista poistetaan lapsikorotukset. Lapsikorotukset on tarkoitus kohdistaa uudelleen lapsiperheille muun muassa lapsilisiä korottamalla. On syytä kuitenkin huomata, että kyse on tulonsiirrosta työttömiltä ja muilta sosiaaliturvaa tarvitsevilta kaikille perheellisille.
Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautetaan kokonaan. Etenkin aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on haitallista alalta toiselle siirtymisen suhteen. Jatkossa alaa vaihtavien täytyy joko opiskella työn ohella tai muutoin omalla kustannuksella.
Merkittäviä muutoksia tehdään myös toimeentulotukeen ja asumistukeen. Toimeentulotuessa kiristetään muun muassa velvoitetta siirtyä edullisempaan asuntoon. Yleisestä asumistuesta poistetaan vähennyksiä, korotetaan perusomavastuuta ja otetaan käyttöön varallisuusrajoja. Korkeimman asumistulon kuntaryhmä 1 (Helsinki) poistetaan ja yhdistetään 2. ryhmään.
Heikoimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka tarvitsevat useita sosiaalietuuksia. Kuvitellaan useamman lapsen helsinkiläinen yksinhuoltaja, joka saa työmarkkinatukea, asumistukea ja toimeentulotukea. Hallituksen suunnittelemat muutokset voivat tarkoittaa 500–700 euron kuukausittaista vähennystä tällaisen esimerkkihenkilön tuloihin. Sosiaaliturvauudistusten odotetaankin lisäävän etenkin lapsiperheköyhyyttä ja lisäävän tarvetta kirkon diakoniatyölle.
Pohdintoja hallitusohjelman äärellä
Hallituksen suunnittelemia muutoksia perustellaan sillä, että etenkin pienet yritykset palkkaisivat rohkeammin työntekijöitä. Samalla saataisiin työllisyysaste nousuun, mikä sinänsä on erittäin tarpeellinen tavoite.
Yksilön kannalta muutokset ovat kuitenkin kielteisiä. Yksittäistä irtisanottua työntekijää ei paljon lohduta se, että kokonaistyöllisyysaste nousee, etenkin kun työttömyysturvaa samanaikaisesti leikataan. Ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuudella on todennäköisesti kielteisenä seurauksena se, että ihmiset menevät sairaina töihin.
Heikennykset luovat epävarmuutta työmarkkinoille. Työehtojen heikentäminen lainsäädännöllä ei ylipäätään ole asianmukaista työmarkkinapolitiikkaa. Monet liitot ovat nostaneet järjestöllistä valmiuttaan ja tulevana syksynä nähtäneenkin isoja mielenilmauksia ja hallituksen politiikan vastaisia kampanjoita.
Jos hallituksen toimet toteutuvat, liittojen toimilla saattaa olla nykyistä enemmän merkitystä. Kun työehtojen lakisääteistä pohjaa heikennetään, nousee liittojen neuvottelemien työehtosopimusten arvo vielä nykyistäkin tärkeämmäksi. Jotta työehtosopimuksista saadaan mahdollisimman hyviä, liitoilla tulee olla vahva jäsenpohja. Jokaista tarvitaan mukaan.