Vapaaehtoista (& väliaikaista) kaikki, paitsi hengittäminen

Risto Kormilainen
Kirjailija ja kirjallisuuskriitikko, Suomussalmi

Niin, ja tietysti kuoleminen. Mutta emmehän me sitä ajattele eläkkeelle jäädessämme. Jokaisella on oikeus juuri omannäköiseen eläkeläisen elämään. Jotkut eivät halua olla seurakunnan kanssa missään tekemisissä eläkepäivinä. Toiset taas jatkavat erilaisissa vapaaehtoistehtävissä ja tarpeen niin vaatiessa hoitavat jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia sekä alttarilla että urkujen ääressä. ”Oi riemun rikkautta…” (VK 629).

Kun jäin viisi vuotta sitten eläkkeelle, sanoin lähtöjuhlassa, että vuoteen en täytä kalenteria, vaan kuuntelen, mitä minulle kuuluu. Olin kuunnellut liki neljä vuosikymmentä seurakuntalaisten iloja ja murheita, nyt halusin aikaa itselleni ilman kelloa ja kalenteria. Vuoden jälkeen lupasin olla käytettävissä sopivassa suhteessa muihin elämän toimintoihin.

Vapaus. Samanlaisen tunteen kokonaisvaltaisesti olin tavoittanut opiskeluaikana, jolloin aikataulun sai laatia varsinkin opintojen loppupuolella suhteellisen vapaasti. Eläkeläisen vapaus. Vapaus nukkua niin pitkään kuin nukuttaa aamulla. Tai herätä viiden aikaan lukemaan sanomalehtiä ja kuuntelemaan lintujen konserttoa. Varhaiset kevät- ja kesäaamut kutsuvat lenkille. Huhtikuun loppuun saakka hiihtäminen onnistuu järven rannoilla ja sen jälkeen pyöräilyretket heräävän luonnon keskellä. Nyt sukset tai pyörä kirkkoni olla saa, ”voi täällä palvella Jumalaa” hyräilen Paimenpoika-laulua mukaillen!

Kodissamme on ollut kaksi kiikkutuolia, joista toinen hajosi ja toisen lahjoitimme kolmekymmentä vuotta sitten ystäväperheeseen. En siis voinut jäädä kiikkustuoliin lojumaan enkä hankkinut Pappa-Tunturia, vaikka nuoruudessa niitä minulla oli kaksittain. Museomoottoripyörän, IFA RT 125:n, möin myös pois, etten tuntisi itseäni niin museoikäiseksi. Olen nyt teoriassa klassikkomoottoripyörien ja -autojen harrastaja.

Papintöitä on mukava tehdä pieninä annoksina. Olen aina pitänyt saarnan valmistamisesta ja nyt kun sitä herkkua on harvakseltaan, voin hyödyntää kirjallisuutta, erityisesti runoja saarnoissani. Kirjoittamiselle on jäänyt ruhtinaallisesti aikaa ja niinpä eläkevuosina olen ehtinyt kirjoittaa liki kymmenkuntaa kirjaa. Kutsuja puhumaan omasta tuotannosta sekä kirjallisuudesta laveasti tulee silloin tällöin niin seurakuntiin kuin kirjastoihinkin.

Vanhuus ei tule kello kaulassa, vaan päättyneen henkivakuutuksen sekä kohonneen verenpaineen kanssa. Siitä huolimatta ja sen ohella: lyökäämme kynttä ketoon olan takaa!