Matti Kuronen
Rumpali-rovasti. Perheneuvoja (el?), Lappeenranta
Elämästä ei jäädä eläkkeelle
Eläkkeeni alkoi yskähdellen. Perheneuvojien neuvottelupäiville sain tiedon, että eläkkeelle pääsyni on laskettu väärin ja minulla on vielä 9 kuukautta työaikaa. Illalla minulle pidettiin eläkejuhlat. Lohdutin järjestäjiä sanomalla, että saa minut siunata kentälle jääneenä. Syy ohjelmanmuutokseen oli siinä, että siirryin suoraan vanginvartijan tehtävistä vankilapapiksi valtion virkaan. Ennen vankilasaarnaajille luettiin kaksinkertaiset virkavuodet.
Kuntakoulutus järjesti Kurosen perinteisen eläkkeellejäämisseminaarin Kauneus pelastaa maailman. Sen päätteeksi Kylpylaitoksen ylilääkäri pyysi puheenvuoron, antoi Kylppärin työpaidan ja totesi eläkkeeni akuutiksi ja lyhyeksi, koska jatkaisin seuraavalla viikolla Kylppäri-pappina. Kahden päivän kuluttua löysin itseni poliisilaitokselta, missä sain ID-kortin ja avainläpyskän, koska laitoksen mielestä nyt olisi aikaa jatkaa sivutoimisesti hoitamaani poliisipapin työtä. Eikä tässä kaikki. Seurakunta-aktiivi pelastusjohtaja kutsui luokseen ja ilmoitti minun jatkavan heillä pappina, kun olin poliisilaitoksellakin.
Nautittuani kirkon eläkettä vajaan kuukauden, minulla oli kolme pappistyötä ja kolme työpaitaa.
Syyskuussa 2013 palasin kotiin Valamosta. Lähtiessäni Kalle Holmberg sanoi, ettei elämää voi esittää, se täytyy elää. Kotona löysin vaimon lattialta aivoinfarktin kaatamana. Käsikirjoitus meni kerralla uusiksi, minut ylennettiin omaishoitajaksi. Papin osa-aika-avioliitto vaihtui 24/7-suhteeksi. Esitettävää ei ollut paljon, elettävää sitäkin enemmän.
Vaimo sanoi kerran avioillassa, että avioliitto on pitkä keskustelu, jonka kumpikin tietää joskus loppuvan kesken lauseen.
Viimeinen kierros on menossa. Näissä tunnoissa syvempiä syitä tiedostamatta innostuin pietarilaisen Anatoly Vlasovin Kuoleman kahvila -ideasta ja avasimme Tuonen Tuvan, paikan elävälle keskustelulle kuolemasta. Sen vetäminen ja osallistuminen leskien tukitoimintaan vaihtoivat puhutteluni kassajonoissa Rumpali-rovastista Kalma-Kuroseksi.
Vastakuoriutuneena pappispentuna sain seurata Isä Leo Merrasta seurakunnassani Konnunsuolla. Ohjaajavanhus Leon jäljiltä koen itseni osa-aikaortodoksiksi ja osallistun Saimaan skiitat -hankkeeseen, joka rakensi viisi skiittaa Ilkon saareen. Sen rannalla kohoaa Konnunsuon kirkon kattoristi, jonka pojanpoikien kanssa pöllimme vankilan lakkauttamisen jälkeen. Ohjaajavanhukseni Leo opetti, että siinä, missä me teemme virkauraa, me olemme osa seurakuntalaistemme elämänkertoja. Johannes Krysostomuksen Kuusi kirjaa pappeudesta sitoo meidät pappeuden mysteeriin: ”Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Ei ole mitään esitettävää, on vain elettävää.