Eläkeläisen kannattaa jatkaa tutkimista

Seppo Suokunnas
Emerituskappalainen, professori, Vantaa

Olen ollut eläkkeellä yli 10 vuotta. Tekemisestä ei ole ollut puutetta, päivät ovat täyttyneet erilaisista tehtävistä kotona, seurakunnassa, herätysliikkeessä. Olen julkaissut muutaman kirjan, joskus saarnannut, kirjoittanut artikkeleita, ollut enemmän mökillä, seurannut lintuja sekä kävellyt luonnossa.

Saarnasin kiirastorstaina SLEY:n Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä. Toimittajina oli minun, liturgin ja urkurin lisäksi lauluryhmä, äänittäjä ja striimaaja, jotta palvelus saatiin YouTubeen. Ruutujen ääressä oli muutama sata ihmistä. Ikävä on paikalla olevaa seurakuntaa ja tuttuja ihmisiä. Kunpa pian saisi jakaa ehtoollista sadalle tai kahdelle sadalle kuten tavallisesti. Saarnaan yritin paneutua. Koen, että valmistaessaan saarnaa, puhetta tai raamattutuntia aina itsekin saa ravintoa ja rohkaisua Jumalan sanasta. Evankeliumin julistaminen ja lohdutuksen jakaminen on etuoikeus. Siksi en ajattele, että papin pitäisi lopettaa kaikki jäädessään eläkkeelle.

Edellisen kerran saarnasin kotiseurakunnassani Vantaan Rekolassa maaliskuussa. Miesten raamattupiiriä olemme pitäneet nettikokoontumisena joka toinen viikko. Kiitos vetäjälle, joka on auttanut meitä muita tekniikassa.

Tänä vuonna en ole julkaissut kirjaa. Viime vuonna ilmestyi korona-ajan hartauskirjani Taivaan tiellä. Edellinen kirjani oli Virsivartti. Tietoa, tunnelmaa ja sanomaa virsistä.  Sen tietoja jaan edelleen sunnuntaiaamuisin Radio Dein Virsivartissa.

Virsien ja hengellisten laulujen tutkimisesta ei oikein pääse irti, enkä haluakaan. Sitähän olen tehnyt vuosikymmeniä. Virsikirja on ehtymätön aarreaitta. Samoin oman herätysliikkeeni kokoelma Siionin Kannel. Laulujen runoilijoiden ja säveltäjien elämäkerrat Amerikkaa myöten kiinnostavat. Oma vähäinen tutkimustyöni on historiallista, dogmaattista tai musiikillista. Kun on kaapissa suuri määrä laulukokoelmia 200 vuoden ajalta ja kauempaankin, tutkiminen ei lopu. Siinä ohessa kulkee laulujen vaikutushistoria, mitä reittiä runo tai sävelmä tuli, millä kielellä, keitä se kosketti jne.

Minusta piti tulla aikanaan kanttori-urkuri, mutta teologia vei voiton. Nyt eläkeläisenä istun pianon ääreen silloin tällöin. Voin soittaa samaa pianokappaletta tai koraalia monta kertaa ja iloita, että edes jotakin menee muistiin ”aivoon ja sormiin”. Ihminen tarvitsee monessa asiassa toistoja. Niinhän se on pävittäisessä terveysliikunnassakin. Yritän vaimoni kanssa kävellä päivittäin 3–5 km, olemme sitten kaupungissa tai mökillä. Aikaa on koronan takia. Emme ole tavanneet lapsiakaan emmekä lapsenlapsia kuin ulkona. Siihen odotamme hartaasti muutosta.