Liity jäseneksi

AKI-liitot kannattaa Maria Löfgreniä Akavan puheenjohtajaksi

AKI-liitot kannattaa Maria Löfgreniä Akavan uudeksi puheenjohtajaksi. AKI-liitot ry:n hallitus teki päätöksensä haastateltuaan molempia ehdokkaita Jari Jokista ja Maria Löfgreniä kokouksessaan 6.10.2022. 

Molemmat ehdokkaat haluavat uudistaa Akavan toimintatapoja, tehdä siitä nykyistä avoimemman ja läpinäkyvämmän sekä rakentaa omalla toiminnallaan luottamusta Akava-yhteisössä. Molemmilla ehdokkailla on myös valmiutta lisätä liittojen osallistumisen mahdollisia vaikuttamistoimintaan niin, ettei pientenkään jäsenryhmien ääni jäisi kuulematta.  

Jokisen ansioksi AKI-liitot katsoo vahvan yhteiskunnallisen osaamisen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Jokisella on näyttöä muutosjohtamisessa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa etenkin koulutuspolitiikan alalla. 

Löfgrenin vahvuuksiksi AKI-liitot katsoo syvällisen työ- ja sosiaalioikeuden osaamisen. Löfgrenillä on laaja-alainen kokemus sekä lainsäädäntövaikuttamisesta että työehtosopimustoiminnasta. Erityisiä ansioita hänellä on julkisen sektorin työmarkkinaedunvalvonnassa.  

AKI-liitot pitää tärkeänä, että Akavan puheenjohtajalla on kykyä ja taitoa johtaa Akavan vaikuttamista etenkin työlainsäädännön uudistamiseksi sekä itse neuvotella korkean tason työryhmissä akavalaisten puolesta. Erityisen tärkeitä AKI-liitoille ovat julkisen sektorin työmarkkinaedunvalvonnan kysymykset. Näillä perusteilla AKI-liitot on päätynyt kannattamaan Akavan puheenjohtajaksi Maria Löfgreniä. 

– Työmarkkinaedunvalvonta on Akavan ydintehtävä. Marialla on vahvat näytöt sekä työlainsäädännön kehittämisestä kuin työehtosopimusneuvotteluistakin, toteaa AKI-liittojen puheenjohtaja Minna Raassina. 

Maria Löfgren on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toiminnanjohtajana. Tätä ennen hän työskenteli Akavassa lakimiehenä vuosina 2006–2011 sekä työelämäyksikön johtajana vuosina 2012–2017. 

Akavan nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään marraskuussa. Uusi puheenjohtaja valitaan Akavan liittokokouksessa 14.11.2022.  

Lisätietoja: 

  • Minna Raassina, puheenjohtaja, p. 044 7768 060, minna.raassina@evl.fi
  • Jussi Junni, toiminnanjohtaja, p. 09 4270 1507, jussi.junni@akiliitot.fi