Ismo Savimäki, kanttori, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Adventti on peräisin latinankielisestä ilmauksesta Herran saapuminen, Adventus Domini (advenire = saapua). Adventti on sanamuodoltaan niin epäsuomalainen, että se on alkanut monella suunnalla elää ihan omaa elämäänsä: ”Verettiin päin alventtii (= naamaa) niät evankeljumit kalisi” (Nakkila).
Sama kohtalo on ollut adventista tutulla riemuhuudolla: kun käy rankalla lenkillä, jalat saattavat alkaa huutaa hoosiannaa. Kovin kaukana tässä ei olla sanan heprealaisesta alkuperästä hoshi´ah-nna: vapauta meidät! Merkitys tuntuu kummalliselta, hoosianna-hymniähän lauletaan suorastaan ylenpalttisen riemukkaasti! Todennäköisesti evankeliumissa mainitut kansanjoukotkaan eivät ihan tarkoittaneet, mitä huusivat. Sana oli vuosisatojen aikana muuntautunut riemuhuudoksi, jolla tervehdittiin hallitsijaa.
Kristikunnassa sana on erityisen syvämerkityksellinen: myös Jeesus-nimen sisältä löytyy sama vapauttamista merkitsevä verbi.
Maria-nimen todennäköisin, heprealais-aramealainen merkitys on erikoinen: kapinallinen, kitkerä. Helpompi olisi sulattaa selitys, jonka mukaan nimi polveutuu muinaisegyptiläisestä sanasta Mery, rakastettu. Joosef taas tulee hepreankielisestä sanasta jasaf, joka merkitsee ’Jumala lisää’ tai ’Jumala antaa lisää (lapsia)’.
Sana joulu on kulkeutunut suomeen kaksikin kertaa. Ennen kristillistä joulua sama sana oli rantautunut Pohjanlahden yli muodossa juhla. Ruotsissa sama sana elää muodossa jul, vanhassa englannissa Yule. Syvimmälle sanaa kaivaneiden lapion kärki on osunut muinaisindoeurooppalaiseen sanajuureen *yekə= pila, leikki. Ehkä esi-isämme olivat juhlinnassaan iloluontoisempia kuin luulemmekaan!
Monen muun kielen joulua merkitsevä sana viittaa suoraan Kristuksen syntymään. Italian Natale ja ranskan Noël juontuvat latinan sanasta natalis = syntymä. Samaa tarkoittaa myös venäjän rozhdestvo. Englannissa katse suuntautuu joulun jumalanpalvelukseen, Kristus-messuun (Christ´s mass => Christmas). Saksan Weihnachten, Pyhä yö herättelee jo nimensä kautta hiljentymään joulun sanomaan. Sanajuuri ei ole suomalaisillekaan vieras, vihkiä on samaa perua kuin weihen. Universaalisimpia joulun nimityksiä lienee romanian craciun, jonka takaa arvellaan löytyvän latinan creātiō, luominen.
Hyppäys kirkollisesta maalliseen jouluun on joskus lyhyt. Joulun parrakas lahjantuoja kantaa monessa kielessä 300-luvulla eläneen Myran kiltin Nikolaos-piispan nimeä. Amerikkalaisilla on Santa Claus, hollantilaisilla Sinterklaas, tsekkiläisillä Svatý Mikuláš jne. Neutraalimpia joulu-ukkoja ovat mm. Englannin Father Christmas, saksalaisten Weihnachtsmann ja ranskalaisten Père Noël. Ruotsalaisten jultomte on oikestaan ylikasvanut kotitonttu: tomte tarkoittaa tonttia, tomtegubbe sananmukaisesti tonttiukkoa.
Suomalaiset ovat taas kerran joukon oudoimpia: meillä joulun maallinen keskushahmo on sarvipäinen pukki; sama otus, joka on kristillisessä taiteessa lainannut piirteitään itse paholaiselle! Joulupukki ei ole ainut kippurasarven ilmiintymä: kielessämme elävät myös mm. nuuttipukki, kekripukki, sahapukki ja syntipukki. Itse kerjäsin Pohjanmaan Haapajärvellä joulupäivänä naapureista karkkia ja jouluherkkuja kerjuupukkina. Aiemmin pelottava ja viinaan menevä joulupukki on parantanut tapansa ja muuttanut asuaan, mutta nimi on säilynyt. Vuonna 1927 radion Markus-setä paljasti, että pukkeja onkin vain yksi, ja hän asuu Korvatunturilla.
Joulutervehdyksissä kansainvälinen suuntaus on ilmeisesti maallistumaan päin. Englannissa Merry Christmas on väistymässä ilmausten Season´s Greetings ja Happy Holidays tieltä. Rangaistuksen uhallakin toivotan silti: Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!