Antti Kupiainen, Rovasti, Kirkkoherra Askolan seurakunta
Päättyvä vuosi on ollut monella tavalla juhlan aikaa. Korona on edelleen läsnä, mutta silti olemme saaneet juhlia jo melko vapaasti. Itse olen kokenut tänä vuonna jonkinlaisen uuden herätyksen liittyen kirkollisiin toimituksiin, vaikka olen tehnyt seurakuntapapin työtä yli kaksi vuosikymmentä.
Kirkoissa käy kuhina. Oman kokemukseni mukaan kirkollisten toimitusten suhteen olemme palanneet monelta osin jo vanhaan normaaliin, aikaan ekr. eli ennen koronaa. Juhlia on järjestetty ja isojakin ihmisjoukkoja on ollut koolla.
Kirkolliset toimitukset ovat kirkon elämän peruspilari ja suuri ilo. Omassa työssäni pienessä seurakunnassa kaikkea on sopivassa suhteessa. Kastejuhlia on tasaiseen tahtiin lähes viikoittain, samoin hautajaisia. Välillä pääsee vihkimäänkin. Elämän kokonaisuus pysyy hyvin mielessä, kun risteilee eri tunnelmissa viikon aikana. Ihmettelen, miten yhä jaksan ja innostun, vaikka olen ehtinyt tehdä satoja kirkollisia toimituksia. Vastaus on se, että ihmiset ja heidän tarinansa kiinnostavat.
Korona-ajan säätäminen, jousto ja luoviminen näytti eri kanteilta sen, mistä olimme joutuneet luopumaan. Samalla aika antoi mahdollisuuden jollekin uudelle. Myös juhlatavat uudistuvat ainakin hivenen. Toki muutokset johtuvat muustakin kuin koronasta.
Kaste
Kasteiden vähenemisestä on uutisoitu ja huolestuttu jo kauan. On totta, että luvut näyttävät alaspäin, mutta silti lapsia kastetaan yhä paljon. Kaste on suomalaisessa perinteessä edelleen tärkeä tapahtuma ja riitti. Se ei ole yhdentekevä, vaikka rinnalle on tullut nimiäisiä tai muita juhlia.
Itseäni koskettaa, kun nuoret aikuiset laulavat Jumalan kämmenellä, siunaavat vauvan ja hapuilevat isämeidän lauserakenteita. Ei ihan pieni juttu! Vahvoja sitoutumisen ja oman uskon tunnustamisen tilanteita. Kastetoimitus on läpeensä niin kristillinen toimitus, että siihen sopii hyvin monipuolistuva kulttuurimme. Siunausta ja hyvää voi sanoittaa monin eri tavoin.
Minua ei haittaa, vaikka kaikki kummit eivät kuulu kirkkoon tai kastetoimituksen jälkeen toivotetaan jonkun vieraamman perinteen mukaisesti hyvää ja kaunista. Olen ehkä naiivi, mutta ajattelen, että silloin, kun perhe pyytää lapselleen kastetta, se on pääasia ja siihen yhteyteen mahtuu tilanteen mukaan paljon muutakin.
Vihkiminen
Vihkimiset ovat nykyään harvinaista herkkua. Vaikka kirkollisia vihkimisiä on alle puolet kaikista vihkimisistä, niin silti niitä riittää. Varsinkin kesälauantaisin hääkellot pauhaavat, riisi lentää ja Prinsessa Ruusunen soi. Vihkimiset painottuvat nykyisin loppukesään, ja juhannushäät ovat enää lähinnä kansanperinnettä, jota muistellaan.
Kirkollista vihkimistä arvostetaan edelleen. Sopisiko tähän vanha sanonta, että laatu korvaa määrän. Kirkkohäät ovat hienoja, toteuttaa ne miten tahansa. Näissä seurakunnat palvelevat ammattitaitoisesti ja yhteistyöllä tehdään yksilöllisiä juhlia, vaikka raamit ja reunaehdot ovatkin olemassa.
Kaikkeen ei silti tarvitse suostua ja välillä pitää muistuttaa kirkkohäiden pyhästä luonteesta, mutta kokemukseni mukaan seurakunnat hoitavat vihkimiset hienosti esimerkiksi musiikin suhteen. Kanttoreiden tilannetaju ja joustavuus on usein ihailtavaa. Siitä tulee paljon kiittävää palautetta.
Kaikki tavat, joilla kirkko voi olla tukemassa parisuhteita, ovat hyviä tapoja. Yksi niistä on vihkiminen, ja sen soisi olevan mahdollista kaikille pareille. Onneksi jo nyt tämä toteutuu melko laajasti.
Hautajaiset
Kun hautajaisissa oli kourallinen ihmisiä eikä muistotilaisuutta järjestetty, ajatukset risteilivät moneen suuntaan. Tämä oli todellisuutta kovimpien koronarajoitusten aikana. Pandemia vaikutti ehkä kaikkein eniten juuri hautajaisiin ja synnytti myös mielipahaa. Samalla se antoi tilaa jollekin uudelle.
Kaikkein eniten olen miettinyt viime vuosina hautajaisia. Ne ovat toimituksista muodoltaan yhtenäisimpiä, ja niissä perinteet ja tavat määräävät tahtia. Korona-aikana muodot vähän löystyivät ja välillä piti laittaa luovuus koetukselle. Näissäkin hetkissä olimme kirkkona ihmisten rinnalla surussa ja loimme toivoa monin tavoin.
Siksi tervehdinkin tyytyväisyydellä esimerkiksi sitä, kun muistotilaisuuden puuttuessa siunauskappelissa oli esillä vainajan valokuva muistopöydällä ja joskus adressit luettiin kappelissa siunaustilaisuuden päätteeksi tai haudalla kukkien laskun jälkeen. Ei huono tapa tulevaisuudessakaan. Uurnanlaskutilanteet saivat nekin uusia muotoja. Näin juhlatavat ja -perinteet elävät ajassa ja uudistuvat.
Tosin nyt on taas mukavaa, kun jälleen järjestetään muistotilaisuuksia ja pappi ja kanttori kutsutaan mukaan. Vaikka muistotilaisuus onkin omaisten vastuulla oleva tilaisuus, koen arvokkaana, että saan olla niissä mukana ja ehkä välillä tukena ja apunakin.
Toimituksista kirkko tunnetaan
Kirkollisia toimituksia arvostetaan ja niistä kirkko tunnetaan. Pääosin suhtautuminen on mielestäni positiivista, mutta ylpeyteen ei ole aihetta. Huolimattomuus tai jokin muu seikka voi aiheuttaa myös harmia. Toimituksissa olemme herkällä alueella. Tästä kertovat esimerkiksi uutisjutut onnistuneista tai vähemmän onnistuneista toimituksista.
Kirkolliset toimitukset ovat kirkon elämän peruspilari ja suuri ilo.
Kirkossa työntekijät osaavat toimituksiin liittyvät asiat. Toimistosihteerit ja suntiot ovat useimmiten todella ammattitaitoisia ja hoitavat osuutensa hienosti. Pappien ja kanttoreiden valmistautuminen on sitoutunutta ja joustavaa. Ihmisten tärkeisiin hetkiin tahdotaan satsata. Ammattitaitoa ja osaamista pitää myös vaalia ja kehittää. Intoa ja tsempatiaakin tarvitaan.
Toivon, että tulevaisuudessakin seurakunnissa on resursseja ennen kaikkea kirkollisiin toimituksiin. Ne pitää tehdä rauhassa. Toimituskeskusteluille, itse toimitukselle ja jälkitilanteelle pitää olla aikaa. Seurakuntien tulee tarjota myös tiloja niin kirkolliseen toimitukseen kuin sen jälkeiseen juhlaan. Onneksi tilanne on vielä hyvä kirkossamme, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Kirkolliset toimitukset pitää säilyttää ykkösasiana, koska ne palvelevat suurta osaa kansalaisistamme.
Kun tähän kaikkeen lisätään vuoden aikana tapahtuvat konfirmaatiot, voin rohkeasti väittää, että kirkko ja sen seurakunnat ovat suurin juhlien järjestäjä yhteistyössä ihmisten kanssa. Pidetään tämä paalupaikka jatkossakin.