Liity jäseneksi

Vuoden pappi Milla Voudinlehto kantaa huolta opiskelijoiden hyvinvoinnista

Pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2021 Rauman seurakunnan oppilaitospastori Milla Voudinlehdon. Valinta julkistettiin liiton syysvaltuuston iltajuhlassa.

 

Valinnan perusteluissa todetaan, että Milla Voudinlehto tekee työtään opiskelijoiden parissa luovasti ja innovatiivisesti sekä omaa ammattitaitoaan jatkuvasti kehittäen. Koronapandemian aikana hän on ollut aktiivisesti läsnä eri verkkoalustoilla opiskelijoita ja oppilaitosten henkilökuntaa tukien.


Oppilaitostyö tavoittaa Raumalla tuhansia opiskelijoita ja nuoria aikuisia, joita seurakunnan on muuten vaikea saavuttaa. Raumalla ei ole varsinaista opiskelijaseurakuntaa, vaan Voudinlehto on kehittänyt oppilaitostyötä paikallisseurakuntatyön yhteydessä. Oppilaitospastorina Voudinlehdon yhteistyökumppaneita ovat Rauman Lyseon lukio, WinNova, SAMK ja Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö sekä Nuorten työpaja.


Ekumeeninen työote on Joensuussa opiskelleelle Voudinlehdolle suuri etu, koska Raumalla on paljon kansainvälisiä ja erilaisista uskonnollisista viitekehyksistä tulevia opiskelijoita. Opiskelijoiden matkat kotipaikkakunnilleen voivat olla pitkiä ja sosiaalinen tukiverkosto heikko. Voudinlehto kohtaa opiskelijoita kokonaisvaltaisesti ja kantaa huolta heidän fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnistaan. Koronapandemian aikana henkisen tuen tarve on lisääntynyt huomattavasti sekä opiskelijoiden että opettajien keskuudessa.


Oman työnsä ohessa Voudinlehto on suorittanut ammatilliset opettajan opinnot parantaakseen valmiuksiaan työskennellä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Hän on järjestänyt eri alojen opiskelijoiden kanssa tempauksia esimerkiksi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, jolloin WinNovan opiskelijat leikkasivat hiuksia, tekivät käsienhoitoja ja vaihtoivat autonrenkaita. Erään WinNovan kurssin opiskelijoiden projektityö oli seurakunnan olohuoneessa, Franciscus-talossa, käyvien ikäihmisten auttaminen digitaitojen hallinnassa.


Milla Voudinlehto on syntynyt Raumalla vuonna 1981. Hän on valmistunut teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta 2009 ja vihitty papiksi Turussa samana. Hän on työskennellyt Porin Teljän seurakunnan rippikoulutyöstä vastaavana pastorina ja Raumalla oppilaitospastorina vuodesta 2011.


Vuoden papin harrastuksia ovat ryhmäliikunta ja käsityöt. Vauhdikkaaseen lapsiperhearkeen kuuluvat 6- ja 4-vuotiaat lapset.

 

Kuvassa vasemmalta apulaistoiminnanjohtaja Merja Laaksamo, Vuoden pappi Milla Voudinlehto ja Pappisliiton puheenjohtaja Janne Keränen. Kuva: Ilari Huhtasalo