Kansainvälinen yhteistyö, sattumako?
Ossi Jauhiainen, kanttori, Kuopion Alavan seurakunta
Yhteistyön alku. Helmikuussa 2018 kaksi ystävääni täyttivät “pyöreitä” ja järjestivät hyväntekeväisyyskonsertin paikallisessa ravintolassa. Esiintyjiksi he olivat kutsuneet muusikkotuttujaan, ja toimin itse taustalaulajana. Paikalle saapui myös Sari “Sakke” Wallenius, jonka kanssa jutustelimme soundcheckin lomassa. Kerrottuani Sakelle olevani kanttori, hän mainitsi Nashvillessä asuvan gospellaulaja Everett W. Millerin. Everettiin hän oli tutustunut ollessaan mukana kansainvälisessä Up With People -tanssi – ja lauluryhmässä.
Googlailtuani Everett W. Millerin nimen, huomasin hänen esiintyneen Dr Bobby Jonesin kuorossa, ja esiintyneen jopa samoilla lavoilla kuin Kirk Franklin ja CeCe Winans. Totesin, että tämä kaveri on saatava Alavan kirkolle. Otin yhteyttä Everettiin messengerillä esitellen itseni ja laitoin linkkejä eri julkaisuista, joissa olin ollut mukana. Myöhemmin esittelin Everettin kapellimestari Rauno Tikkaselle, joka innostui ideasta ja totesi, että AMKo sinfonia on mukana konsertissa, jos sellainen toteutuu. Kaksi viikkoa myöhemmin pienimuotoinen Suomen kiertue oli sovittuna saman vuoden marraskuulle.
Vierailu Suomessa. Puolisen vuotta oli kulunut, ja Everett saapui marraskuussa Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa olin häntä vastassa yhdessä Sakke Walleniuksen kanssa. Matka jatkui henkilöautolla Kuopioon taittuen nopeasti jutustellessa. Pari ensimmäistä päivää Kuopiossa Everettillä meni matkasta toipumiseen, mutta iltaisin kävimme jo tutustumassa Kuopioon. Kolmantena päivänä olimme jo työn touhussa. Suomen vierailu sisälsi neljä konserttia, joista kaksi oli Kuopion Alavan kirkossa yhdessä kuoron, AMKo sinfonian ja bändin kanssa, sekä konsertit Leppävirran kirkossa ja Sastamalan kirkossa. Everett piti myös gospel workshopit Kuopiossa ja Sastamalassa, joiden tuloksista nautimme konserttipäivinä messuissa. Vierailun aikana nauhoitimme myös kaksi musiikkivideota Everettin kanssa: ”Promised Land” (Maan korvessa) yhdessä Kristiina Braskin kanssa, sekä ”See the God” -laulun yhdessä Kristiina Braskin ja Popo Salamin kanssa.
Yhteistyö jatkuu. Korona-aika on lykännyt Everettin suunniteltua vierailua, mutta meillä on suunnitteilla konsertti- ja workshop kiertue marraskuulle 2022. Viestejä ja kuulumisia vaihdamme Everettin kanssa vähintään viikoittain, ja onpa meillä tulossa uusi orkestraalinen julkaisukin tunnetusta ”How Great Thou Art” -kappaleesta. Äänite on jo miksausvaiheessa, ja sillä esiintyvät solisteina Everett W. Miller, baritoni Petteri Lehikoinen, Alavan kirkkokuoro ja Harri Hyppölän johtama Tahdistin-orkesteri.