Uusi työaikalaki tuo työajan hengelliseen työhön. Suurin osa hengellisen työn viranhaltijoista siirtyy työaikaan 1.1.2020 alkaen.
Eduskunnan 13.3.2019 hyväksymä työaikalaki merkitsee suurta muutosta evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen työn viranhaltijoille. Työaikasääntely laajenee ja poikkeuksia työaikalain soveltamiseen on aiempaa vähemmän.
Uusi työaikalaki ei enää salli viranhaltijoiden siirtämistä asetuksella työaikasääntelyn ulkopuolelle. Nykyinen kirkon työaika-asetus (33/1998) menettää merkityksensä. Muutoksen johdosta työaikasääntely ulottuu jatkossa myös niihin viranhaltijoihin, jotka tekevät julistus-, kasvatus-, opetus-, lähetys- ja diakoniatyötä – käytännössä siis diakoneihin, nuorisotyönohjaajiin ja varhaiskasvatuksen ohjaajiin.
Uskonnollisia toimituksia suorittavien työntekijöiden – seurakuntapappien ja kanttoreiden – osalta uusi työaikalaki sisältää samanlaisen poikkeuksen kuin nykyinenkin: työaikalakia ei sovelleta uskonnollisia toimituksia suorittavien työntekijöiden työhön. Poikkeuksen soveltaminen on kuitenkin aiempaa rajatumpaa: voidakseen olla työaikasääntelyn ulkopuolella, työntekijällä täytyy olla tosiasiallinen työaika-autonomia.
Hallituksen esityksen mukaan tosiasiallisella työaika-autonomialla tarkoitetaan työntekijän tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa työaikansa pituuteen ja sijoitteluun. Ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, että työajasta ei ole sovittu tai että työnantaja ei seuraa työaikaa. Tosiasiallista työaika-autonomiaa ei ole ainakaan silloin, kun työnantaja direktio-oikeutensa nojalla määrää työntekijän työsuoritusten tekemisen aikataulusta ja siten työajan käytöstä.
Kirkon nykyisin työajattomista tehtävistä suuressa osassa ei nykyään enää ole tosiasiallista työaika-autonomiaa. Lähijohtamisen ja työtehtävien jakamiskäytäntöjen kehittäminen on johtanut tilanteeseen, jossa työntekijällä ei ole mahdollisuutta määrittää itse työtehtäviensä sijoittelua. Seurakunnan ylimmässä johdossa kirkkoherrana tai joissakin erityistehtävissä, kuten sairaala- tai oppilaitospappina, työntekijällä voi olla tosiasiallinen työaika-autonomia.
Käytännössä uusi työaikalaki merkitsee sitä, että työaikaa sovelletaan jatkossa suurimpaan osaan papistosta ja kanttoreista sekä kaikkiin diakonian viranhaltijoihin, nuorisotyönohjaajiin ja varhaiskasvatuksen ohjaajiin.
Työajan ulkopuolella voi jatkossa olla kirkon viranhaltijoista enää ylin johto sekä ne uskonnollisia toimituksia suorittavat työntekijät, joilla on tosiasiallinen työaika-autonomia. Muissa tehtävissä, joissa työaika-autonomiaa kuitenkin on jonkin verran, voidaan työajallisellekin työntekijälle antaa vapauksia työajan sijoitteluun uudella joustotyöaikamuodolla.
Uuden työaikalain myötä saadaan Suomen työaikasääntely vastaamaan EU:n työaikadirektiivin 17 artiklan vaatimuksia. Nykytilaa ei ole voitu pitää tyydyttävänä siksi, että uskonnollista työtä koskeva soveltamisalapoikkeus on ollut direktiivissä sallittua laajempi. Työajattomuuden laajentaminen asetuksella ei myöskään ole vastannut perustuslain 80 § edellytystä laintasoisesta sääntelystä.
Työaikaan siirtyminen merkitsee myös työaikakorvausten ulottamista hengelliseen työhön. Merkittävä parannus on, että jatkossa myös hengellistä työtä tekevät saavat arkipyhälyhennykset sekä lisä-, ylityö- ja sunnuntaikorvaukset.
Kirkon akateemiset – Kyrkans akademiker AKI r.y. pitää uutta työaikalakia tarpeellisena hengellistä työtä tekevien työntekijöiden työsuojelun näkökulmasta. Seurakuntien edelleen jatkaessa henkilöstövähennyksiä tulee yhä tärkeämmäksi rajata työntekijöiden työmäärää. AKI pitää erityisen hyvänä, että jatkossa myös hengellistä työtä tekevät saavat asianmukaiset työaikakorvaukset.