AKI-liitot on antanut työ- ja elinkeinoministeriölle täydentävän lausunnon yhteistoimintalain uudistuksesta. Lue koko kannanotto tästä.
Kirkko on ainoa työelämäsektori, jossa yhteistoimintamenettelystä ei ole säädetty lain tasolla. Yhteistoimintaa koskeva sääntely on kirkossa toteutettu virka- ja työehtosopimukseen rinnastuvalla kirkon yhteistoimintasopimuksella. Evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintasääntely ei täytä Euroopan unionin yhteistoimintamenettelyä koskevien direktiivien, erityisesti yhteistoimintamenettelydirektiivin (2002/14/EY), asettamaa vähimmäistasoa.
Kirkon työntekijöiden asema on yhteistoimintaan liittyvän sääntelyn osalta jäänyt pahasti muuta yhteiskuntaa jälkeen. Erityisesti se koskee työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevia säännöksiä. Myöskään yhteistoimintamenettelydirektiivin edellyttämiä seuraamuksia yhteistoimintavelvoitteen laiminlyönnistä ei kirkon yhteistoiminta sopimuksessa ole.
Koska työntekijöiden oikeus tiedonsaantiin ja yhteisiin neuvotteluihin sekä oikeus osallistua työoloja ja työympäristöä koskevaan päätöksentekoon sekä niiden parantamiseen on Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa sekä EU:n yhteistoimintamenettelydirektiivissä taattu oikeus, johtaa yhteistoiminnan tehoton sääntely kirkon työntekijöiden välilliseen syrjintään näiden uskonnon perusteella. Tälle ei ole löydettävissä hyväksyttävää perustetta.
Emme pidä nykytilannetta EU-säädösten ja kansainvälisten sopimusten valossa lainmukaisena. Sen vuoksi katsomme, että EU:n yhteistoimintamenettelydirektiivi velvoittaa lainsäätäjää saattamaan yhteistoimintasääntely kirkon osalta direktiivin edellyttämälle vähimmäistasolle.
Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan vuonna 2009 katsonut välttämättömäksi taata myös julkishallinnon työntekijöille samat yhteistoimintaa koskevat oikeudet kuin yksityisen sektorin työntekijöille. Saman päätöslausuman mukaan yhteistoiminta on toteutettava osana kansallista lainsäädäntöä.
Katsomme yhteistoimintamenettelydirektiivin 11 artiklan valossa, että valtion vastuulla on saattaa voimaan direktiivin edellyttämä sääntelytaso, koska työmarkkinaosapuolet eivät ole toteuttaneet sopimuksella direktiivin edellyttämää vähimmäistasoa määräaikaan mennessä.
Edellä kuvatun johdosta myös evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoiminnasta tulee säätää lailla. Jo nykyisen yhteistoimintalain soveltamisalaan kuuluvaksi luetaan Kela, joka on hallintorakenteen ja sairausvakuutusmaksurahoituksen osalta luonteva vertailukohta kirkolle. Siksi katsomme, että yksinkertaisin ja kestävin vaihtoehto olisi laajentaa yhteistoimintalakiehdotuksen soveltamisalaa koskemaan myös kirkkoa.