Janne Keränen, Pappisliiton puheenjohtaja
Kuluvana vuonna on julkaistu kaksi kirkon työntekijöiden näkemyksiä luotaavaa tutkimusta, joiden tulokset ovat herättäneet huomiota. Keväällä julkaistusta AKI-liittojen jäsentutkimuksesta ilmeni, että papit kokevat työnsä aiempaa kuormittavampana. Tutkimuksesta selvisi myös, että kasvava osa papeista ei koe useimpien perinteisten seurakuntatyön muotojen vastaavan nykypäivän tarpeisiin. Syksyllä julkaistu jumalanpalvelusbarometri, jonka tuloksia on julkisuudessa jopa kauhisteltu, osoittaa samaan suuntaan: alle puolet papeista pitää jumalanpalvelusta erittäin tärkeänä työmuotona.
Julkisuudessa on käytetty sellaisiakin puheenvuoroja, joissa työntekijöitä, eritoten pappeja, on arvosteltu liian alhaisesta sitoutumisesta kirkon elämään. Tulokset ovat kuitenkin niin samansuuntaisia, että niiden perusteella kannattaisi arvostella vähemmän ja kysyä enemmän lisäkysymyksiä. Olennaisin on tämä: miksi perinteiset työmuodot, jumalanpalvelus mukaan lukien, ovat hengellisen työn tekijöiden arvion mukaan vähemmän ja vähemmän tarkoituksenmukaisia?
Tulokset panevat ajattelemaan uudesta näkökulmasta myös kirkon kasvavaa työvoimapulaa. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu erityisesti palkkatason nostamisesta. Seurakuntien veto- ja pitovoimaan vaikuttaa myös joukko muita kysymyksiä. Ne liittyvät muun muassa työn sisältöön ja mielekkyyteen, jaksamiseen ja työn kuormittavuuteen. Palkankorotuksia tarvitaan, mutta muutkin ongelmat on ratkaistava. Mielekäs työ sitouttaa.
Tutkimustulokset pitäisi ottaa vakavasti ja ryhtyä arvioimaan seurakuntatyötä ja sen edellytyksiä kriittisesti. Entä jos kyse onkin siitä, että rakenteet ja organisaatiokulttuuri ohjaavat hengellisen työn viranhaltijat tekemään sellaista työtä, joka ei ole ajanmukaista ja jonka merkityksellisyys on siksi epäselvää? Jos näin on, tarvitaan rakenteen ja kulttuurin muutos. Työntekijöiden uupumista ja muille aloille siirtymistä ei tarvitse ihmetellä, jos hengellisessä työssä työntekijöiden aika ja voimat kuluvat ulkoa annettuihin toissijaisiin asioihin. Kutsumus ei kanna työssä, joka ei voi tuottaa satoa.
Ensi keväänä uusi kirkolliskokous saa todennäköisesti käsiteltäväkseen jonkinlaisen aloitteen kirkon hallintorakenteen kehittämisestä. Jos kirkon rakennetta ryhdytään uudistamaan, tulisi arvioida uudelleen myös sitä, mitkä ovat seurakuntien velvollisuudet ja toimivaltuudet.
Nämä tekijät vaikuttavat suoraan siihen, millaista seurakunnissa on olla töissä. Seurakunnilla on oltava riittävä vapaus uudistaa työn muotoja vastaamaan ihmisten ajankohtaisia tarpeita. Tällainen uudistus luo edellytykset sille, että seurakunnat voivat olla hyviä työpaikkoja.