Janne Keränen, Pappisliiton puheenjohtaja
Kun evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen kirkolliskokous aloitti työnsä viime vuoden elokuussa, ilmassa oli runsaasti odotuksia. Kokoukselle tehtiin kaksi aloitetta kirkon hallinnon ja rakenteiden uudistamiseksi. Toisessa ehdotettiin siirtymistä hiippakuntien pohjalle rakentuviin talousalueisiin – niin kutsuttuun hiippakuntamalliin. Toisella aloitteella haluttiin keventää seurakuntayhtymien hallintoa.
Aloitteet saivat innostuneen vastaanoton. Rakenteellisille uudistuksille tunnistetaan laajasti tarvetta. Kirkon hallintoa pidetään tarpeettoman monimutkaisena. Vuosia on puhuttu myös tarpeesta hoitaa taloutta laajemmalla yhteisvastuulla. Seurakuntaelämän taloudelliset edellytykset olisi turvattava kaikkialla Suomessa.
Vuotta myöhemmin innostus on vaihtunut pettymykseen. Kumpikaan aloitteista ei lopulta edennyt kirkolliskokouksessa.
Nykytila siis jatkuu. Taloudellista yhteisvastuuta voi lisätä vain seurakuntaliitoksin ja perustamalla seurakuntayhtymiä. Kehitys näyttää kulkevan kohti jäsenmäärältään yhä suurempia seurakuntia.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa tarvitaan rakenneuudistus. Sen toteutuskeinot eivät ole henkilöstön kannalta yhdentekeviä, sillä valtaosa kirkon työpaikoista on seurakunnissa.
Työnantajan taloustilanne näkyy työpaikalla. Hyvässä työpaikassa voi kehittyä työssä, edetä vaativampiin tehtäviin tai kierrättää vastuualueita. Koulutuksiin pääsee. Työtä voi tehdä tiimissä tai vähintään työparin kanssa. Vapaat ja lomat ehtii pitää. Määrärahat ovat mielekkäät ja tilat tarkoituksenmukaiset. Kaikki tämä edellyttää, että työnantajan taloudelliset resurssit ovat riittävän vahvat. Henkilöstön näkökulmasta on erittäin tärkeää, että seurakuntien taloudellinen kantokyky turvataan.
Kirkolliskokous totesi viimeisimmän nelivuotiskertomuksen perusteella, että kirkossa toimintaa on vietävä yhteisöllisempään suuntaan ja seurakunnissa on luotava nykyistä enemmän toimintamahdollisuuksia seurakuntalaisille. Tarvitaan lähiyhteisöjä, jotta seurakunta voi olla merkityksellinen ihmisille. Onko tämä todellisuudessa mahdollista, jos seurakunnat ovat tulevaisuudessa yhä vain suurempia?
Taloutta ei voi kestävästi vahvistaa toimintaedellytysten kustannuksella. Seurakuntien koon kasvattaminen auttaa lyhyellä tähtäimellä. Mutta jos tällainen kehitys heikentää seurakuntien toimintaedellytyksiä pidemmän päälle, tarvitaan toinen tapa vahvistaa seurakuntatalouksia.
AKI-liitoissa päivitetään tänä syksynä evankelis-luterilaista kirkkoa koskevia yhteisiä linjauksia. Toivon, että papisto osallistuisi rakenneuudistuskeskusteluun laajemminkin.