Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, kanttoreita?

Opiskelijastatuksesta työelämän himmeleihin

Sanna Saarenpää, kirkkomusiikin opiskelija, Sibelius-Akatemia

Kihelmöivää jännitystä ja ankaraa keskittymistä – ollaanko jo siinä kohtaa esirukousta, että saa soittaa aamenet? Ensimmäinen oma kuoro ja armoton nuottien plärääminen ohjelmistoa kootessa – Laudate omnes gentes vai Kesäpäivä Kangasalla? Messupalaveri, työyhteisöpäivä, albinooni x 2, Ruusunen ja Mendelssohn, kinkerit, kouluvierailut ja niin edelleen.

Kukin meistä aloittaa työelämään siirtymisen omalla tavallaan. Toiset tekevät monien vuosien ajan niin sanotusti keikkaa opintojen ja muun elämän ohessa. Toiset siirtyvät töihin kertaheitolla valmistumisen jälkeen. Vaikka koulussa oppii hallitsemaan erilaisia instrumentteja, asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen sekä tietynlaista projektinhallintaa, on työkenttä silti melko erilainen paletti hahmotettavaksi.

Koulussa jokaisella kurssilla on raamit, joiden puitteissa toimitaan, ja joskus ne saattavat olla hyvinkin yksityiskohtaiset ja rajatut. Työelämässä työntekijä itse on asettamassa omalle toiminnalleen raameja, joissa työaika, budjetti ja henkilökohtaiset resurssit luovat omat rajoitteensa. Tämän trion kanssa tasapainoilu saattaa olla melko haastavaa. Sen lisäksi, että uusi työntekijä yrittää päästä kiinni työyhteisöstä ja sen sisällä vallitsevista persoonista, pitää uuden työntekijän päästä sinuiksi myös uusien soitinten, sidosryhmien ja vapaaehtoisten toiminnan kanssa. Kirjaamattomista ja vakiintuneista perinteistä ja tavoista puhumattakaan! On avaimia, tunnuksia, Kipaa ja intraa sekä some-elämäkin hallittavana.

Vaikka toisille työelämään siirtyminen ei tunnu yhtä suurelta hypyltä, kaikkien kohdalla pätee yksi asia: hyvä perehdytys. Työntekijälle voidaan antaa avaimet kouraan, näyttää työhuone ja todeta, että pärjäile. Parempiin tuloksiin ja vähemmällä stressillä todennäköisesti päästään, kun perehdyttämiselle ja työhön perehtymiselle annetaan riittävästi aikaa ja nähdään vaivaa asettua uuden työntekijän saappaisiin kysymällä: ”Mitä olisi hyvä tietää uuteen työpaikkaan tullessa?” Uuden edessä oltaessa pelkkä perustoimituskin saattaa tuntua jännittävämmältä asialta kuin se oikeasti olisi.

Kollegiaalinen tuki yli seurakuntarajojen on mielestäni yksi hienoimpia asioita. Kuulumisten ja ajatusten vaihtaminen avartaa näkymiä ja herättää mielenkiinnon katsomaan ja kokeilemaan asioita eri näkökulmista. Ja siinä kohtaa oppijoita eivät ole vain uudet työntekijät vaan myös työelämässä jo tovin viihtyneet. Miksi meidän tulisi aina pyristellä yksin, kun on mahdollista yhdistää voimavarat ja luoda jotain, joka herättää yhteisöllisyyden tunnetta tässä yksilökeskeisyyttä ihannoivassa maailmassa? Alaosastotoiminta puoltaa tässä kohtaa paikkansa erinomaisesti, sillä sen avulla on mahdollista tuoda uudet, työelämään siirtyvät ihmiset yhä tiiviimmäksi osaksi työyhteisöä ja koko ammattikuntaa. Näin luodaan jatkumoa, josta heijastuu ulospäin, että meillä tehdään asioita yhdessä.