Vinkkejä kirkonalan kausitöihin
Petra Laatikainen, Teologian opiskelija, Helsingin yliopisto
Työtä hakiessa:
- Tsekkaa palkkauksen ja työnkuvan vaativuuden yhteys. KirVesTes:ssä on ryhmitelty eri palkkaluokkien työtehtävien vaativuus. Oletko menossa tekemään rippikouluja tai kuuluuko työhön yleistä seurakuntatyötä, esimerkiksi laitoshartauksien tai sanajumalanpalvelusten pitämistä? Palkkaluokka 301 ei siinä tapauksessa riitä, ellet sitten ole täysin opettamatta tai tehtäväsi annetaan valmiiksi suunniteltuna. Jos töihisi kuuluu esimerkiksi pelkkiä lastenleirejä, voi palkkaluokka 301 olla riittävä. Palkkausta ei myöskään tulisi suhteuttaa opintopisteisiin. Työn vaativuus siis määrittää palkkauksen. AKI-liitot suosittelevat kirkon alan opiskelijoiden kesätyön palkkaukseksi 502:sta. Uskalla kysyä rekrytoijalta suoraan palkkauksen perusteista!
- Tsekkaa muiden opiskelijoiden kokemukset sinua kiinnostavasta työpaikasta.
- Soita työpaikalle ja kysy. Paljon enemmän ihminen luurin päässä kertoo kuin muutama sana rekryilmoituksessa.
Olet saanut kesätöitä kirkon alalta! Onneksi olkoon ja varsinkin onnittelut työnantajalle loistavasta valinnasta!
- Oletpa ensimmäistä kertaa ”pappia kyydissä” tai jo kokenut konkari, niin olet ihan yhtä tasavertainen työyhteisön ja tiimin jäsen kuin vakituinen henkilöstökin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi osata kaikki. Ei kukaan muukaan osaa.
- Kesähessuna joutuu toisinaan painamaan duunia tukka putkella, mutta pidä huolta vapaapäivistäsi ja lepohetkistäsi. Kahteen kuukauteen ei mahdu kolmea rippikoulua, kahta lastenleiriä, nuorteniltoja ja laitoshartauksia sekä sinulle kuuluvia vapaapäiviä. Suunnittele kalenterisi tarkkaan itse tai pyydä apua esimieheltäsi. Jos jokin askarruttaa, niin AKI-liitot palvelee näissäkin asioissa opiskelijajäseniä.
- Verkostoidu tehokkaasti. Juttele työkavereille, lisää kaveriksi Facebookissa (me millenniaalit ollaan siellä joo), linkity LinkedInissa ja tee itsestäsi (hyvällä tavalla) unohtumaton. Se saattaa poikia töitä tulevaisuudessa tai ainakin saat uusia ystäviä.
- Suhtaudu avoimesti, mutta uskalla myös nostaa esille huomaamiasi epäkohtia; ne saattavat olla kullan arvoisia työyhteisön kehittämiseksi.
- Pidä huolta omista rajoistasi.
- Kysy, ihmettele, kuuntele, opi ja opeta. Anna ja ota vastaan palautetta (tätä tulisi kaikkien opetella).
Kirjoittaja on AKI-liittojen ja Pappisliiton opiskelijaedustaja, kirkon nuorisotyönohjaaja vs. Tampereen eteläisessä seurakunnassa ja on työskennellyt useissa seurakunnissa niin kesähessuna, kausityöntekijänä, kesäteologina, virkaatekevänä kuin viransijaisenakin.