Kaisu Rauhamaa, Kanttori, Malmin seurakunta
Aikoinaan puhuttiin kirkkovieraista, sitten osallistujista. Nyt osallisuuden tilalle on tulossa uusi käsite: omistajuus.
Lapsiryhmä on tutustumassa kirkkoon. Tehtävänä on etsiä kirkon aarteita, joita on piilossa eri puolilla salia. Löytyyhän niitä: yhden peitteen alla on Raamattu, toisen suojissa kastemalja, kolmas kätkee sisäänsä ehtoollisvälineet. Sana ja sakramentit, siinä ovat kirkon aarteet, kuten Lutherkin opetti. Mutta vielä on olemassa neljäs aarre, niin suuri, ettei sen päälle voi panna peitettä. Lapsia kehotetaan katsomaan ympärilleen – se aarre olette kaikki te, jotka olette tulleet tänne. Seurakunta, ihmiset!
Rahoittajasta ideoijaksi
Seurakuntalaiset ovat aarre monella tapaa. Ensimmäinen näkökulma on taloudellinen: työ tapahtuu heidän varoillaan. Sekä meidän palkkamme että toimintaan käytettävä raha tulevat alueen ihmisiltä. Pelkkä rahoittajan rooli ei kuitenkaan vie pitkälle – miksi maksaa palveluista, joita ei käytä? Miten estämme tätä aarretta ehtymästä?
Toinen näkökulma on toiminnallinen: teemme työtä ihmisten kanssa. Kirkko tarvitsee seurakuntalaisten panosta. Aktiiviset, toimintahaluiset ihmiset ovat aarre, joka kannattaa ottaa käyttöön. Ehkä arastelemme ihmisten pyytämistä mukaan, silti he kokevat sen arvonantona. Tämä synnyttää halua olla mukana, seurakunnasta tulee osallisuuden myötä entistä läheisempi ja rakkaampi. Aarre saattaa jopa kasvaa käytössä!
Kolmas näkökulma on innovatiivinen: annamme ihmisten itse luoda uudenlaista työtä. Työntekijät haluavat tavoittaa uusia ihmisiä, mutta lopputulos toistaa usein itseään: pappi ja lukkari järjestävät toimintaa, talonpoika ja kuppari tulevat paikalle. Entä rikas, rakas, köyhä ja keitä heitä onkaan – hekin asuvat seurakunnan alueella, mihin he lähtisivät mukaan?
Ehkei meidän tarvitsekaan keksiä, mikä heitä kiinnostaisi. He ovat oman elämänsä ja sen tarpeiden asiantuntijoita; annetaan heidän kertoa, miten kirkko toisi merkitystä arkeen. Kutsutaan heidät toteuttamaan unelmiaan – luomaan sellaisia kohtaamisen paikkoja, joita työntekijät eivät osaa ajatellakaan, ja näin tekemään kirkosta itselleen arvokkaan ja tärkeän. Annetaan heidän näkemyksensä, ideansa ja erityisosaamisensa olla se aarre, joka rikastuttaa kirkon elämää.
Aktiiviset, toimintahaluiset ihmiset ovat aarre, joka kannattaa ottaa käyttöön.
Kohti uutta arvonluontia
Aktiivinen omistajuus on tapa toimia (2012) on Sitran artikkeli, joka käsittelee varsinaisesti talouselämää. Roosa Koskisen teksti avaa kuitenkin pohdinnan arvoisia näkymiä myös kirkon työhön: mitä omistajuus voisi merkitä meille?
”Aktiivinen omistaja kehittää yritystä, tuo laajempaa näkemystä ja kasvattaa vastuullisesti yrityksen arvoa.
Aktiivinen omistajuus on vaikuttamista ja vastuunkantoa. Aktiivinen omistaja laittaa laaja-alaisen osaamispanoksensa yrityksen käyttöön ja mahdollistaa näin omalla toiminnallaan yrityksen arvonluonnin.
Luottamuksen arvoiset
Oma tieni seurakuntaan kulki omistajuuden kautta. Lappeenrannassa toimi nuorten lähetyspiiri, jota ei vetänyt työntekijä vaan nuoret itse. Meillä oli avaimet Vallikellariin ja siellä teepusseja ja sokerikorppuja, muun saimme ideoida vapaasti.
Osallistuimme myyjäisiin, kirjoitimme nimikkoläheteille, järjestimme ohjelmatuokioita vanhustentaloilla. Varasimme leirikeskuksen nuorisomajan ja pidimme siellä oman leirin. Välillä oli epävarmuutta ja hapuilua – silloin kutsuimme työntekijän vierailulle vastaamaan kysymyksiin. Meiltä ei puuttunut mitään!
Tärkeintä oli luottamus: meidät otettiin todesta, meillä oli lupa olla. Ilman sitä kokemusta en ehkä olisi tässä.
Miksemme kokeilisi tätä jatkossakin!
Kirjoittaja on Vuoden Kanttori 2022.