Pääkirjoitus, Laura Leipakka, Suomen teologiliiton puheenjohtaja
Syksy on saapunut. Koulut ja työt alkavat, kesälomat ja -leirit päättyvät. Hahmotamme elämäämme vuodenaikojen ja elämäntilanteiden vaihtelulla. Syksyyn liittyy perinteisesti muutos.
Viimeiset puolitoista vuotta ovat erityisesti olleet muutoksen aikaa, kun koronapandemian pitkä varjo on heijastunut yllemme. Reilusti yli vuoden olemme sopeutuneet uudenlaiseen elämään arjessa, työssä ja juhlassa niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisesti. Koronavirus on myllertänyt käsityksiämme etäisyyksistä, kanssaihmisistä, liikkumisesta, vapaa-ajasta ja työn tekemisen mahdollisuuksista sekä mahdottomuudesta. Monet koronan aikaansaamat muutokset työelämään lienevät tulleet jäädäkseen. Digitaalisuus ja etätyöt mitä todennäköisimmin, kasvomaskit toivottavasti eivät.
Muutos herättää aina tunteita. Toiset iloitsevat ja toiset ahdistuvat. Niin kirkon kuin muiden alojen työelämässä muutokseen suhtaudutaan välillä varauksella, jopa pelonsekaisin tuntein. Muutoshakuisuus ja muutosvastarinta ovat kieleemme vakiintuneita termejä. Korona on pakottanut meidät muuttumaan ja muuttamaan. Hyvässä ja pahassa. Väliin muutos on ollut nopeaa, väliin hidasta. Tunteiden kirjo arjen ja työn muutoksessa on ainakin itselläni ollut valtava viimeisen reilun vuoden aikana. Paradoksaalisesti korona on näyttänyt meille, että muutos on ainoa pysyvä asia maailmassa.
AKI-liitot on viime vuosina muuttunut valtavasti, jo aikana ennen koronaa. Kahdesta perusliitosta tuli vuonna 2017 kolme, korona toi etäkokoukset arkeemme, liiton nimi vaihtui vuoden alussa ja tänä vuonna AKI-liitot on rakenteellisen muutoksen edessä, kun viimeinen nykymuotoinen AKIn valtuusto kokoontuu marraskuussa. Ensi vuonna siirrymme liittokokousmalliin AKIn päätöksenteossa.
Kolmen ammattiliiton rinnakkaiselo on koko olemassaolonsa ajan ollut jatkuvassa liikkeessä. Hallitukset vaihtuvat parin vuoden välein, joten opettelemme jatkuvasti toimimaan yhdessä koko AKIn, mutta myös perusliittojemme parhaaksi. Muutos ei aina ole helppoa, koska suhtaudumme siihen niin eri tavoin. AKIssa olemme kuitenkin olleet kaikkien liittojen kesken yleensä sitä mieltä, että muutosta tarvitaan. Maailma, yhteiskuntamme sekä toimintakenttämme muuttuu ja AKI sen mukana.
Jotta muutos on mahdollista, tarvitsee välillä ottaa aikalisä, pysähtyä ja hengittää. Katsoa eteen- ja taaksepäin sekä pohtia, miten tähän on tultu ja mitä kohti kannattaisi mennä. Korona on pakottanut meidät nopeaan muutokseen, mutta koronarokotteiden myötä arkemme ei ole enää pelkkää päivästä toiseen selviämistä. Voimme jälleen katsoa eteenpäin ja pysähtyä pohtimaan mennyttä. Olisiko tänä syksynä mahdollista ottaa aikalisä ja pohtia, mitä muutokset ovat tuoneet tullessaan niin AKIssa kuin omassa elämässämme? Itse ainakin aion yrittää ottaa aikalisän, oppia menneestä ja pohtia tulevaa ennen seuraavia muutoksen tuulia. Toivottavasti sinullakin on mahdollisuus tähän.