– miten luontokosketus edistää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä?
Henri Järvinen, pastori, Helsingin seurakuntayhtymä
Luonnossa liikkuminen on Suomessa aina ollut osa ihmisten elämää. Meille ovat säilyneet erilaiset luonnon pyhät paikat – seidat, kalliomaalaukset ja lehdot, jotka kertovat monikerroksisesta luontosuhteestamme. Merkittävä osa suomalaisista on aina saanut toimeentulonsa metsästä ja luonnosta. Kansallistaiteilijoiden luomassa kuvassa suomalaisuudesta luonto oli vahvasti läsnä. Olemme vahvasti luontokansaa.
Kaupungistumisen myötä vapaa-ajalla tapahtuvan luonnossa virkistäytymisen merkitys on kasvanut. Konkreettisesti se on näkynyt viime vuosien koronasulkujen aikaan, kun ulkomaanmatkojen sijaan suomalaiset siirtyivät nopeasti kotimaan luontomatkailun pariin ja kesämökkien myynti kasvoi räjähdysmäisesti. On hätkähdyttävää ajatella, että käytännössä kaikki suomalaiset ulkoilevat. Eurobarometrin (2018) mukaan Suomi on Euroopan ulkoilullisin kansa.
Viime aikoina luontoon on kiinnitetty enemmän huomiota niin yhteiskunnallisesta kuin hyvinvointinäkökulmastakin. Luonto ja metsät ovat Suomen kilpailukyvyn ja yhteiskunnan menestyksen avaintekijöitä. Luonto on osa uudistuvaa käsitystä hyvinvointiyhteiskunnasta. Samaan aikaan kun arkiaktiivisuus ja sisälläolo lisääntyvät ja kasvattavat terveyskustannuksia, luonnon virkistyskäyttö ja yhteys hyvinvointiin voivat olla iso kansantaloudellinen satsaus. Tässä artikkelissa tulee esille kolme näkemystä ihmisen ja luonnon tärkeästä suhteesta.
Lähivihreä luo hyvinvointia
Elämänmittainen lähivihreäpolku -tietopaketti kertoo, miten kaupungistumisen myötä arkiset elinympäristömme ovat tiiviisti rakennettuja, eivätkä laajat ulkoilu- ja virkistysalueet kaupunkien laidoilla ole helposti kaikkien saavutettavissa. Jo yli 72 % suomalaisista asuu kaupunkialueilla, ja siksi kaupunkiluonnolla on erittäin suuri hyvinvointia turvaava merkitys. Tutkimusten mukaan viherympäristön ja luontokosketuksen terveyshyödyt ovat moninaiset ja tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista lisääntyy koko ajan. Tietopaketti onkin tuonut esiin termin lähivihreä tarkoittamaan luontoa ja viherympäristöjä erityisesti kaupunkilaisten elinympäristöissä.
Suomen ympäristökeskuksen kestävän kaupungistumisen tutkija Henna Malinen ajattelee, että kaupungeissa tarvitaan monipuolista luontoa ja sen mahdollistamiseksi tarvitaan yhteistyötä ihmisten ja eri toimijoiden kesken. Hän korostaa, että ihmiset ovat erilaisia ja eri elämäntilanteissa ihmisten tarpeet muuttuvat. Tämä koskee myös ihmisen luontosuhdetta.
Miksi sitten tarvitaan luontoa kaupungeissa?
Henna Malinen toteaa ihmisen olevan täysin riippuvainen luonnosta.
– Luonto tuottaa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin hyvinvointia. Lisäksi luonto tarjoaa monia toimintamahdollisuuksia. Kaupungeissa laajat viheralueet voivat olla monille hankalasti saavutettavissa, jolloin pienten ja läheisten viherelementtien merkitys korostuu.
Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö ovat julkaisseet osana Kestävä kaupunki -ohjelmaa Elämänmittainen lähivihreäpolku -aineiston, joka on tietopaketti lähiluonnon hyvinvoinnin vaikutuksista. Keskiössä materiaalissa ovat ihmisten luonnosta saamat hyödyt, mutta myös muun luonnon tarpeita on huomioitu. Aineiston lähtökohtana on Maailman terveysjärjestön määritelmä terveydestä. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi luontoliikunta erotettiin aineistossa omaksi osakseen. Viidentenä aineistoon lisättiin viherrakenteen turvaaminen.
– Luonto tuottaa aineellista hyvää ja mielen hyvinvointia. Tutkimustietoa kootessa oli yllättävää huomata, miten luonto tukee muun muassa sosiaalisia kontakteja ja koheesiota. Yhdessä liikkumisen lisäksi viheralueet mahdollistavat spontaaneja kohtaamisia ja tarjoavat ilmaisia sosiaalisia kohtaamispaikkoja. Esimerkiksi nuorille viheralueiden sosiaalinen puoli on erityisen tärkeä.
Malisen mukaan luonnon vaikutus hyvinvointiin jää toisinaan myös huomaamatta. Esimerkiksi mikrobialtistusta ei näe, mutta sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Luonnossa lapset altistuvat maaperän mikrobeille, ja se taas ehkäisee muun muassa allergioita.
Kun puhutaan lähiluonnosta, on hyvä muistaa, että Suomessakin yli 70 prosenttia ihmisistä asuu kaupungeissa ja siksi siellä on valtava kysyntä lähiluonnon palveluille. Lähiluonnon turvaaminen on myös osa kestävää kaupunkikehitystä. Malinen pohtii, että eri toimijoiden olisi tärkeää ottaa huomioon luonnon merkitys ja tunnistaa, mikä on lähiluonnon arvo. Esimerkiksi koulut voivat käyttää sitä opetuksen tukena. Yksilötasolla voi lähteä liikkeelle miettimällä, mihin voi vaikuttaa ja miten luontoa voi lisätä tai säilyttää omassa lähiympäristössä.
– Esimerkiksi parvekeistutukset tuovat pienen palan luontoa kaupunkiin ja tosi lähelle. Ne voivat auttaa pölyttäjiä ja niistä on paljon muutakin hyötyä. Kun lähiluonto on arkiympäristössä, niin se on helposti saavutettavissa. Laajat viher- ja virkistysalueet kaupunkikeskustojen ulkopuolella ovat tärkeitä, mutta niille kulkeminen vaatii aikaa ja rahaa. Kaikilla pitäisi olla edes jotain luontoa myös lähiympäristössä. Metsä ei myöskään ole kaikille mieluisin luontoympäristö, mutta luontokosketus syntyy monenlaisissa viherympäristöissä.
Henna Malinen pohtii, että vaikka lähiluonnon arvo ymmärretään, niin käytännön toteutus vaatii ponnistuksia ja yhteistyötä. Kuitenkin moni yhteisö, esimerkiksi seurakunnat, ovat keskeisiä rakentajia ja kaupungin kehittäjiä.
– Keinovalikoima lisääntyy koko ajan, ja vaikeissakin päätöksissä voidaan tehdä edes joitakin asioita hyvin ja edistää kestävää kaupunkikehitystä ja lähiluontoajattelua. Esimerkiksi viherkatot ja pienetkin viheralueet voivat olla merkittäviä.
Luonto tarjoaa tekemisen ja samalla tervehtymisen mahdollisuuden
Tuomo Salovuori toimii Sininauhaliitossa hengellisen työn kehittäjänä. Hän on toiminut Green care – toiminnan projektipäällikkönä yli 10 vuotta. Salovuori toimi pitkään puutarha-alan ammattilaisena, mutta siirtyi myöhemmin kasvatustieteilijän rooliin. Kasvatusta siis monella tavalla.
Salovuori pohtii työkseen luonnon hyvinvointivaikutuksia ja kehittää niihin liittyvää toimintaa pääasiassa Helsingissä.
– Aihe on tullut läheiseksi oman elämän kautta. Hengellisyyden ohella luonto on iso osa minua.
Omassa elämänhistoriassani luontosuhde on ollut kannatteleva voima nuoresta lähtien ja johtanut ammattiin, ensin puutarha-alalle. Vähitellen aloin pohtia, miksei tätä hyödynnetä enemmän ja sitä kautta tieni vei Green care -toiminnan pariin. Etsin ulkomailta sellaisia juttuja, joita Suomessa ei vielä ollut ja miten luontoa on käytetty ihmisten kanssa toimiessa.
Salovuori on tehnyt työtä erityisryhmien kanssa ja kosketus muihin ihmisiin on tärkeä osa Green care -toimintaa. Henkistä puolta ei ole yleensä huomioitu luontotoiminnassa, mutta kokemustasolla sekin on tullut Salovuorelle tutuksi. Hän pitää kokonaisvaltaisuutta hienona asiana.
– Menetelmiä on todella paljon. Puutarhan- tai eläintenhoitoa. Erätoimintaa ja maatilatoimintaa. Ihmisten pitäisi löytää käytännön tasolla oma juttunsa. Esimerkiksi joku harrastus, josta voi nauttia ja syventää luontosuhdetta. Näen juuri henkilökohtaistamisen tärkeänä.
– Nykyään hengellisyydessä kokonaisvaltaisuus ja hengellisyys ymmärretään entistä paremmin ja juuri luonnossa olet kokonainen ihminen. Näen luontotoiminnan paluuna ihmiselle lajityypilliseen ympäristöön. Siinä on kotiinpaluun meininkiä – viljelijän ja varjelijan rooliin.
Green care -toiminta on kuntouttavaa luontotoimintaa, jossa kohderyhmät ovat monesti erityisryhmiä. Esimerkiksi koulujen erityisryhmiä, mielenterveys- tai päihdetaustaisia ihmisiä, vankeja tai vanhuksia. Luonto on keskeisessä roolissa ja luonnon hyvinvointivaikutuksia käytetään tietoisesti hyväksi. Ammatillisia prosesseja mietitään tarkkaan, jotta vaikutuksia voidaan perustella.
– Maatiloja käytetään usein toimintaympäristöinä. Samoin terapeuttinen puutarhanhoito ja erilaiset eläinavusteiset toiminnat ovat suosittuja. Se voi olla myös perinteistä kalastusta ja eräretkeilyä.
Salovuori ajattelee, että luontokokemus menee ihmisen normaalisuojauksen läpi. Suomalainen ajatus metsästä kirkkona perustuu tähän. Siellä ihmiset ovat eri tavalla auki ja defenssit laskevat.
– Tänä päivänä ollaan melkoisen informaatiotulvan kohteena, pää sauhuten ruutujen ääressä. Luonto tarjoaa vastapainon ja suuren sylin ihmisille. Me pystymme palaamaan ihan toisenlaiseen elämään, jossa pää lepää, ruumis rasittuu ja aistit heräävät. Psyykkinen palautuminen mahdollistuu. Lisäksi konkreettisella tekemisellä, käsillä tekemisellä on tervehdyttävä vaikutus.
– Luonto tarjoaa myös yhteisöllisen, osittain vaihtoehtoisen, tekemisen mahdollisuuden. Esimerkiksi puutarhapalsta on yksinkertaisuudessaan tosi kiva mahdollisuus koota ihmisiä yhteen. Vaikka tuoda maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia yhteen ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Tekemisen ympärille kokoontuminen on seurakunnille hieno mahdollisuus. Esimerkiksi kalastuskerhossa ihmiset, jotka eivät yleensä muuten ole toiminnassa mukana, pääsevät konkreettisesti yhteen. Se on myös titteleistä riisuvaa ja tasa-arvoista.
Elossa luonnon keskellä
Pohjois-Karjalassa, erämaassa Lieksan ja Kuhmon väillä on vanha metsänvartijan tila, jossa Keski-Aasiasta tutussa jurtassa asuu kuvittaja ja kulttuurintutkimuksen opiskelija Tytti Toivanen miehensä kanssa. He ovat muuttaneet sananmukaisesti metsän keskelle, lähimpään kauppaan on matkaa 40 kilometriä.
– Muutto tänne on ollut vuosien matka. Asuimme aikoinaan kerrostalossa ja huomasimme, että emme halua asua enää kaupungissa. Sitten pääsimme mummonmökkiin, mutta sekään ei riittänyt. Pitkillä vaellusreissuilla teltassa asuminen toi perspektiivin, että taloon palaaminen tuntui palaamiselta jonkinlaiseen umpioon.
Tytti Toivanen huomauttaa, että he eivät ole suinkaan ensimmäisiä, jotka tekevät tällaista Suomessa.
Itse asiassa maailmassa iso osa ihmisistä asuu varsin yksinkertaisissa, sähköttömissä olosuhteissa. Kerrostaloasuminen on muutenkin ihmiskunnan historiassa melko uusi juttu. Suomessakin modernisaatio on tapahtunut myöhään. Pari sukupolvea sitten asuttiin sähköttömissä hirsitaloissa ja kesäisin aitoissa. Askeettinen kesämökki on monelle normi.
– Aluksi pelotti, että miten me selviydymme. Mutta sitten ymmärsimme, ettei asumisen näin tarvitse olla selviytymistä vaan ihan normaalia elämää.
Taustalla tällaisessa asumismuodossa on usein riippumattomuus. Ei ole laskuja tai vuokria. Toivasten tontti on oma.
– Asuminen täällä on vastannut suurin piirtein odotuksia. Minun aistini lepäävät täällä. On rankkaa kahlata lumessa hakemaan puita ja vettä, ja se ei ole lepoa. Mutta siinä on kiinni elämän perusteissa, eikä ole sidottu hanoihin ja putkiin. Kerrostaloissa on aika isoista jutuista riippuvainen.
Kyse on myös paluusta luontoon ja luonnon keskelle, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
– Luonto on minulle tärkeä juttu. Teen pienimuotoista puutarhahommaa ja viljelyä. Metsäluonto on myös hirveän tärkeää; sienestys, marjastus, liikkuminen. Kun asuu niin, että puut humisevat metrien päässä, niin huomaa, ettei tarvitse mennä metsään, kun on jo metsässä. Ei tarvitse mennä palauttavalle kävelylle metsään, kun voi olla ytimessä. Se oli pointtina, kun tänne muutettiin.
Toivaselle henkinen luontoyhteys on osa maailmankuvaa ja kokemusta perustavanlaatuisesta yhteydestä maailmankaikkeuteen. Puut ja linnut ympärillä ovat hyvin elossa, ja voi nauttia siitä, että saa olla elossa niiden kanssa. Toivanen onkin julkaisemassa tänä keväänä Eeva Maria Leinon kanssa esikoisteoksen Pohjoisen alitajunnan maa (Viisas elämä, 2022), joka pohtii naiseuden myyttejä osana pohjolan luontoa.
– Koen, että en voi vain mennä ottamaan luonnosta, vaan menen aina pyytämään. Tunnustan, että aikaisemmin se on ollut keinotekoista, mutta nyt kun olen alkanut elämään luonnon keskellä, niin yhteys luontoon tuntuu todellisemmalta. Ajattelen, että mihin ihminen kiinnittää huomionsa, niin siitä ihmisen todellisuus koostuu. Jos tuijotamme vain ruutuja, niin se on meidän todellisuutemme ja samalla unohdamme, mitä muuta maailmassa on. Minusta alkoi tuntua hullulta, että tunnistin enemmän Kauniiden ja rohkeiden näyttelijöitä ja Applen logon kuin kasveja, jotka olivat kuitenkin tässä lähellä. Se oli minulle suuri herätys, että mistä minun maailmani koostuu.
Vaikka Toivanen on mennyt metsään paremman elämän perässä, hän suhtautuu silti luonnon hyvinvointipuoleen kriittisesti.
– Itselläni on nihkeä suhtautuminen hyvinvointi-sanaan. Joskus tuli vastaan ajatus, että metsä olisi hyvinvointipalvelu. Ajattelen, että silloin luonto on henkisellä tasolla ihmisen riiston kohde. Miksi ylläpidämme tällaista systeemiä, jossa metsää tarvitaan palautumiseen. Pitäisikö enemmän pohtia, miksi ihmiset uupuvat ja mitä tässä oikein ylläpidetään. Onko kaikki se tarpeellista.