Timo Kiiskinen, kirkkomusiikin professori, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kirkkomusiikin koulutus Sibelius-Akatemiassa täyttää nyt syksyllä 2021 tasan 70 vuotta. Kirkkomusiikkiosaston perustamisesta vuonna 1951 alkaen liturgisen musiikin opetus on ollut läsnä kolmen kivijalan, eli urkujensoiton, laulun ja kuoronjohdon opetuksen rinnalla ja osana. Kun yhdelle A4:lle painettua vanhaa opetussuunnitelmaa tutkii niin huomaa, että se sisältää yllättävän paljon samoja opiskeltavia asioita kuin nykyinenkin. Virsilausunnasta on kyllä luovuttu – nykyisin riittää virsien laulaminen.
Asiaa tuntemattomalle käsite liturginen musiikki saattaa olla vaikeasti avautuva. Mutta niin se on meille ammattilaisillekin. Historiansa aikana kirkkomusiikin aineryhmässä on opetettu samana asiana liturgista soittoa ja laulua, säestämistä, jumalanpalvelussoittoa, kirkkolaulua, kirkkomusiikin käytäntöjä ja niin edelleen. Ja miten liturginen musiikki eroaa muusta musiikista? Yksi ymmärtää termin teologisesta näkökulmasta, toinen taas jumalanpalveluskontekstista. Jollekin se on jokin oletettu tyylisuunta ja pahimmillaan se on jotakin tylsää ja vähäarvoista.
Kun itse aloitin opintoni Sibelius-Akatemiassa vuonna 1979, tulin keskelle raikkaita muutoksien tuulia. Virsikirjauudistus ja vähän myöhemmin jumalanpalvelusuudistus olivat käynnissä. Suomigospel oli nostamassa päätään ja kanttori-urkurin tutkintojen sijasta opiskelijat alkoivat suorittaa musiikin kandidaatin tutkintoja. Kirkkomusiikki ja sen opiskelu tuntui todella motivoivalta. Toisaalta vanha koulukuntakin tuli tutuksi. Istuimme vapisten rivissä virsitentissä toivoen, että sitä tuntemattominta virttä ei osuisi omalle kohdalle. Tai kun ehdotin urkuopettajalle häämarssin opiskelua urkutunnilla, vastaus oli, että ”ei tuollaisia sovituksia täällä tarvitse käsitellä. Kun soitat näitä vaativampia kappaleita, kyllä sinä nuo opit itseksesi”.
Muutos kohti nykyistä opetusta
Vielä 20–30 vuotta sitten kirkkomusiikin opiskelijoilla oli melko yhdenmukainen tausta, yleensä musiikkiopistoissa ja konservatorioissa hankittu klassisen musiikin pohjakoulutus. Myös koulutus oli klassisesti ja solistisesti painottunut: opiskelijan odotettiin profiloituvan joko laulajaksi, urkuriksi tai kuoronjohtajaksi. Tämä näkyi mm. kirkkomusiikin opinnäytteissä: ne olivat samoja tasosuorituksia kuin mitä esimerkiksi laulun tai kuoronjohdon pääaineiset opiskelijat tekivät.
Musiikkikulttuurin muutos on muuttanut myös kirkkomusiikin koulutuksen perustaa. Nykyisin opinnäyte on selkeästi kirkkomusiikin opinnäyte niin kandidaatin kuin maisterin tutkinnossakin. Opiskelijat soveltavat opinnoissaan saamiaan teknisiä ja taiteellisia valmiuksia kirkkomusiikkiin. Kandidaatin tutkinnossa tämä tarkoittaa liturgista kontekstia, eli taitojen osoittamista perinteisen messun toteuttamisessa. Maisterin opinnäytteessä toteutustapa on vapaampi ja opiskelijan syventymistä osoittava. Toteutuksia on nähty taaperomessuista karjalaisen kansan messuihin ja gregorianiikasta musikaaleihin.
Liturgisen musiikin opetus nykyisin
Mistä liturgisen musiikin opetus sitten nykyisin koostuu? Kolmivuotisessa kandidaatin koulutuksessa tavoitteena on, että opiskelija saa hyvän teknisen ammattitaidon sekä monipuoliseen muusikkouteen että mahdolliseen kanttorina työskentelyyn. Opetuksen perustan muodostaa kolme opintojaksoa, eli ensimmäisen ja toisen vuoden Kirkkomusiikin käytännöt 1 ja 2 sekä kolmannen vuoden opinnäyteseminaari. Näihin kolmeen opintojaksoon on sisällytetty perustieto ja -taito oikeastaan kaikesta kanttorin musiikilliseen osaamiseen liittyvistä osa-alueista. Näitä ovat mm. virret ja niiden käyttö, muu jumalanpalveluksen musiikki, toimitusten musiikki, musiikin sovittaminen ja soveltaminen, ryhmämusisoinnin taidot, tutustuminen materiaaliin ja työskentelyyn, jota tarvitaan esimerkiksi lasten, nuorten tai kuoro kaikille -ryhmien kanssa työskentelyssä̈.
Tätä ydintä tukevat solistiset opinnot kuoronjohdossa, laulussa ja urkujensoitossa. Useimmat ottavat tunteja myös pianossa ja vapaassa säestyksessä̈. Lisäksi useat ryhmäaineet tukevat liturgisen musiikin osaamista, esimerkkeinä vaikkapa gregorianiikka, seurakunnan musiikkikasvatus tai kuoronjohdon käytännön harjoittelu. Tärkein liturgisen musiikin teknistä osaamista tukeva aine on liturginen soitto, joka on nykyisin työ pariperinteisen urkujensoiton kanssa. Opiskelijan tulee saada urkuosaamisensa sekä ohjelmiston opiskelusta että liturgisen soiton parissa työskentelystä. Kummassakin tavoitteena on oppia hyvä motoriikka ja urkutekniikka, urkujen rekisteröinti- ja nuotinlukutaito.
Vielä parikymmentä vuotta sitten liturginen soitto oli lähinnä neliäänisen koraalikirjan opiskelua. Koraalikirja on edelleen tärkeä työväline nuotinluvun ja erilaisten soittotekniikoiden opiskeluun, mutta useimmat opiskelijat keskittyvät hyvän virsisäestyksen tuottamiseen yksiäänistä tai soinnutettua virsikirjaa apuna käyttäen. Syynä tähän on virsikirjan monipuolistuminen sekä opiskelijoiden edeltävät osaamisalueet. Kun aiemmin opiskelijat olivat käyneet perinteiset pianotunnit, nykyisin useat osaavat vapaata säestystä jopa perinteistä nuotinlukua paremmin. Tätä osaamista on järkevää hyödyntää, ovathan omat soinnutukset ja rytmiset toteutukset parhaimmillaan vaihtelevampia kuin perinteinen koraalisatsi.
Maisterivaiheessa opiskelijat saavat vielä vuoden mittaiset täydentävät kurssit niin liturgisessa soitossa kuin liturgisessa vokaalimusiikissakin. Tässä vaiheessa on mahdollista syventyä esimerkiksi gregorianiikkaan, joka luonnollisesti avaa väyliä liturgisen musiikin syvälliseen osaamiseen. Liturginen musiikki on läsnä useimpien kirkkomusiikin tohtorintutkintoa tekevien opiskelijoiden työskentelyssä – aiheita ovat esimerkiksi gregoriaaninen laulu tai ranskalaisen musiikin soveltaminen suomalaiseen liturgiseen kontekstiin.
Liturginen musiikki edustaa sitä monialaisuutta, jota nykyajan muusikolta monien tutkimustenkin mukaan odotetaan. Kirkkomusiikin opiskelu tarjoaa hyvät monialaiset taidot musiikkikulttuurin parissa ja kirkon työssä toimimiseen.