Liity jäseneksi

Kuorolaiset työtovereina palvelutalohartauksissa

Kirkon kuvapankki/Oulun seurakunnat/Sanna Krook

Juha Soranta, Kanttori, Karjasillan seurakunta

Suomen Kirkkomusiikkiliitto (SKML) valitsi Karjasillan kirkkokuoron vuoden 2021 musiikkiryhmäksi. Valinnan perusteissa erityismaininnan saivat palvelutalovierailut, jotka ovat kuuluneet kuoron toimintaan jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Oulun Karjasillan kirkkokuoron juuret juontavat 1960-luvulle, jolloin seurakunnan pääkirkko valmistui. Kuoron toiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti siitä asti, ja tällä hetkellä laulajia on noin kolmekymmentä. Kirkkokuorolaiset on opittu tuntemaan tehtäväänsä motivoituneina ja sitoutuneina, esimerkillisinä seurakunnan vastuunkantajina.

Kirkkokuoron päätehtävänä on alusta asti ollut seurakunnan musiikkielämän rikastuttaminen, erityisesti avustaminen jumalanpalveluksissa. Rekisteröityneenä yhdistyksenä kuoron toiminta on ollut pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Aika ajoin kuoro on perusteellisemmin pysähtynyt miettimään toimintansa suuntaa ja tulevaisuuden näkymiä.

Työkaluna visioinnissa on käytetty esimerkiksi SKML:n Tie tulevaisuuteen -hankkeen kuorojen tilannearvioinnin materiaalia, jonka pohjalta Karjasillan kirkkokuoro kävi kehityskeskusteluita vuosien 2009–2013 aikana. Kuoropäivien ja kuoroleirien aikana kuultiin kuorolaisten eri aiheista valmistelemia alustuksia ja niiden pohjalta käytiin keskusteluja. Avoin keskustelu on selkiyttänyt yhteistä näkemystä kuorotoiminnasta ja tehtävää seurakunnan kuorona.

Sekakuoro-ohjelmiston lisäksi kuorolaiset ovat halunneet kehittää taitojaan, jotka tukevat kuoron musiikillisia tavoitteita ja toiminta-ajatusta. Erityisesti virsilaulu ja virsiosaaminen on kuorolaisille tärkeää. Niinpä kuorolaiset ovat esimerkiksi opetelleet kaikki virsikirjamme virret. Virsiprojekti toteutettiin lukuvuoden 2009–2010 aikana, ja siihen kuuluivat kaikille avoimet, viikoittaiset virsilaulutuokiot sekä mahdollisuus suorittaa virsimerkkejä. Valtaosa kuorolaisista suorittikin kultaisen virsitaitomerkin projektin päätteeksi.

Palvelutaloissa kuorolaiset ovat odotettuja vieraita

Kun virsikirja oli otettu haltuun, virisi muutaman vuoden sisällä idea kirkkokuoron uudesta toimintamuodosta. Karjasillan seurakunnan johtavana kanttorina ja kirkkokuoron johtajana olin jo pitkään pohtinut, miten seurakunnan musiikkityö voisi vastata mahdollisimman hyvin alueen palvelutalojen hartauselämän tarpeisiin. Hartauksia oli paljon ja kanttoriresurssia vähän. Vastaus olikin jo valmiina: kerrottuani haasteesta kirkkokuorolaisille, he ottivat asian omakseen. Aloitettiin kokeilu, jossa 3–4 kirkkokuorolaisen muodostamat pienryhmät toimivat työpareina palvelutaloissa hartauksia pitäville papeille. Toiminta käynnistyi vuonna 2015, ja vuoden aikana kuorolaiset olivat mukana yhteensä 28 hartaudessa.

Juha Soranta

Sittemmin musiikkiavustaminen hartauksissa on vakiinnuttanut paikkansa ja kuorolaiset osallistuvat vuosittain noin neljäänkymmeneen hartauteen. Kanttori ja hartauksista vastaava pappi laativat listan tulevista tilaisuuksista, jonka perusteella avustusvuorot jaetaan kausittain kuorolaisten kesken.

Hartaustilaisuudet ovat kuorolaisille arvokas, kokonaisvaltainen tapahtuma, paljon muutakin kuin virsien laulamista. Kohtaaminen palvelutalojen väen kanssa koetaan merkitykselliseksi: hartauteen kokoontuneen väen tervehtiminen, virsikirjojen jakaminen ja virsien etsiminen yhdessä, rupattelut kahvittelun lomassa. Virsien valinnassa kuorolaiset ottavat huomioon paikalla olijat, ja kuuntelevat herkällä korvalla esimerkiksi muistisairaiden laulutoiveita. Seurakunnan työntekijät ovat iloinneet kuorolaisten palvelualttiudesta ja työtoveruudesta. Myös palvelutaloista on tullut positiivista palautetta; kuorolaiset ja pappi ovat odotettuja vieraita arjen keskellä.

Koronatauon jälkeen hartaustoiminta on jälleen viriämässä ennalleen, ja sitä myös koko ajan kehitetään. Kirkkokuorossa hartaustauko hyödynnettiin opettelemalla virsikirjan lisävihon virret. Virret opeteltiin samaan tyyliin kuin aiemminkin kanttorin ohjaamissa kaikille avoimissa virsilaulutuokioissa, pandemiaohjeistuksiin mukautuen. Virsikirja.fi -sivusto oli suureksi avuksi opettelussa. Projektin jälkeen jokainen kuorolainen sai oman lisävihkonsa. Osa kuorolaisista halusi suorittaa virsimerkin myös lisävihon virsistä.