Myös Oulussa tulevaisuus juoksee vastaan muutoksen kera
Satu Kreivi-Palosaari
Kappalainen, Oulujoen seurakunta
Kuvat Sanna Krook
”Oulujoen seurakunta kasvoi viime vuonna noin 520 jäsenellä (marraskuun tilastot), mikä on 2,6 % seurakunnan väkimäärään verrattuna. Tämä on koko kirkossa poikkeuksellinen luku, sillä Oulun hiippakunnissa vastaava luku on -0,1 % ja koko maassa -0,5%.”
Oulujoen seurakunnan kirkkoherran Ilkka Mäkisen viikkokirje seurakunnan työntekijöille ilahduttaa. 2,6 % on väestöräjähdys, jos seurataan koko kirkon jäsenlukuja. Papit kastavat lapsia hiki päässä! Kyllä, näin Hiukkavaaran alueella, joka on uusinta Oulua ja voimakkaimmin kasvava asuinalue. Muualla on jo hiljaisempaa, mennään pakkasen puolelle. Ei kuitenkaan niin paljoa kuin oli ennakoitu, vai mitä, yhtymäjohtaja Pekka Asikainen?
– On totta, että kirkosta eroaminen on vähentynyt koronakriisin myötä jonkin verran.
Asikaisen otsalta ryppy ei siliä pelkästään tällä tiedolla tai Hiukkavaaran luvuilla. Ilmassa on yhtä aikaa toiveikkuutta ja uhkia. Asikainen on filosofian tohtori, teologian tohtori ja pappi. Hän on kirkon nelivuotiskertomuksensa lukenut. Hänen käsistään on lähdössä jatkokäsittelyyn Seurakuntien toimintakyky 2026 -ohjelma. Kyse on kirjaimellisesti tulevaisuuteen varautumisesta. Asikainen vastaa Oulun seurakuntien strategiatyöskentelystä. Hänen hommaansa on yrittää selvittää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja siihen tarvitaan ymmärrys siitä, mitä tapahtui ennen. Kaikesta tästä syntyy se näkemys, jolla johdetaan strategiatyöskentelyä. On saatava koko seurakuntayhtymän henkilöstö tajuamaan tulevaisuuden muutos ja toimimaan sen mukaan. Pekalta tekee mieli kysyä, mitä me keski-ikäiset emme ylipäätään nyt tajua.
– Me emme tajua, kuinka pirstaloituneessa maailmassa nuoret elävät, hän sanoo. – Miten äärettömän vaativassa kilpailutilanteessa he ovat. Kun ihminen meni aikanaan OKL:ään, olivat askeleet aika selvät. Nyt ei selkeitä reittejä ole olemassakaan.
Jos me tämä hetki menetetään
Nuoret aikuiset hakevat apua meditaatiosta ja hiljaisuudesta, henkisyydestä. Harva mieltää itsensä uskonnolliseksi. Etenkään uskonnollisen tradition siirtämistä ei pidetä tarpeellisena.
Kirkon nelivuotiskertomuksessa näkyy Suomessa tapahtuva muutos, mikä tarkoittaa erityisesti uskonnollisuuden muutosta ja kirkkoon sitoutumisen heikkenemistä. Yhtenä suomalaisten arvomuutosta valaisevana esimerkkinä nelivuotiskertomuksen tutkimuksessa käytettiin tarkastelua, millaisia ominaisuuksia eri sukupolvissa toivotaan välittyvän omille lapsille. Havainnoista voidaan tutkijoiden mukaan päätellä, että suomalaisten keskuudessa on suurta yhdenmukaisuutta arvostuksissa. Suomalaiset arvostavat kaikissa sukupolvissa hyvätapaista (86 %), vastuuntuntoista (85 %) ja päättäväistä (62 %) ihmistä, joka kykenee suvaitsemaan (83 %) ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Sen sijaan on merkille pantavaa, että uskonnollisuutta tai uskoon liittyviä asioita arvostivat yhteensä vastaajista vain 7 prosenttia. (Lähde: Kirkon nelivuotiskertomus)
– Kirkolla ei ole loputtomiin aikaa, Asikainen kommentoi ja jatkaa:
– Mutta juuri nyt kirkolla on paikka toimia ja vaikuttaa. Jos me tämä hetki menetetään, ei meitä enää muisteta.
Keväästä saattaa tulla hurja
Asikainen pahoittelee jo valmiiksi seuraavaa termiä, jota hän pitää kuluneena ja kärsineenä, mutta käyttää sitä silti.
– Koronaloikka on otettava. On toimittava reippaasti. Polarisaatio kansan keskellä vahvistuu, diakonian apu on jo nyt valtavaa, mutta emme edes ymmärrä, mitä on edessä. Keväästä saattaa tulla hurja. Koronan kielteiset vaikutukset alkavat näkyä kaikkialla. Juuri nyt kirkkoa tarvitaan enemmän kuin koskaan – juuri nyt kirkkoon vielä luotetaan. Momentum on tässä.
Kärppä-fanina sanoisin, että kirkko on saanut syötön lapaan.
Kirkon koronaloikka tarkoittaa Asikaisen mukaan esimerkiksi sitä, että se lyö eetteriin nyt kaikki puhelinnumerot ja apukanavat ja kertoo selkeästi ja tavoittavasti ihmisille: ”Saa soittaa. Saa ottaa yhteyttä.”
Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen puhuu samasta asiasta, vähän toisesta näkökulmasta.
– Kasteissa on usein niin, että monikaan kummeista ei kuulu kirkkoon, mutta nämä nuoret aikuiset osallistuvat automaattisesti ja iloisesti kaikkeen; lukevat psalmin ja evankeliumin, esittävät laulun lapselle, osallistuvat esirukoukseen ja yhtyvät uskontunnustukseen ja isä meidän -rukoukseen, tuovat omia runoja ja rukouksia. Vanhemmista toinen kuuluu ehkä kirkkoon – ehkä vain kasteen ajan – mutta rituaalia ja sen tuomaa turvaa ja yhteisöä (perhettä, ystäväjoukkoa) tukevaa tilaa kunnioitetaan. Nimiäisissä varmaan myös on näin, mutta minä näen näissä ainakin vielä kirkon tulevaisuuteen ja kasteisiin liittyvän mahdollisuuden kohdata kirkosta ”irrallaan” olevia nuoria aikuisia ja ottaa heidän osallisuutensa tosissaan.
Asikainen sanoo, että naiset ratkaisevat kirkon kohtalon. Nelivuotiskertomuksesta voi lukea, että nuoret naiset eivät pidä enää hengellisen tradition siirtämistä tärkeänä. Muutos on suuri.
– Ne retriitit, pyhiinvaellukset, kristilliset joogat ja meditaatiot, jotka nyt kiinnostavat, löytyvät kaikki meidän kristillisestä traditiostamme ja on saatava tarjolle ja näkyviin. Ne on keksitty jo! Päivitetään tekeminen tähän päivään.
Strategian teko liittyy pyhiinvaellukseen
Oulussa avataan toukokuussa Oulujoen pyhiinvaellusreitti, ja se on ensimmäinen pyhiinvaellusreitti Pohjois-Pohjanmaalla. Pyhiinvaellusreitillä yhdistyvät luonnossa kulkeminen, kulttuurielämykset, hengellisyys ja mahdollisuus hiljentymiseen.
Pekka Asikainen pitää strategian luomista eteenpäin menemisenä.
– Kirkko on pyhiinvaeltajien kirkko, sen on mentävä eteenpäin. Jos ei ole visiota, ei uskalleta mennä eteenpäin.
Samaan aikaan yhtymäjohtaja vilkaisee taaksepäin.
– Ajatella, kuinka litaniasta tuttu vanhahtavaksi koettu ”varjele meitä kulkutaudeilta”-rukous on tarpeellinen ja ajankohtainen juuri nyt.
Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen pohtii erästä kohtaamista ennen korona-aikaa.
– Juttelin nuoren miehen kanssa, joka olisi tullut aamupalalle kirkolle, mutta sitä ei valitettavasti ollutkaan. Keskustellessa ajattelin, että useampia tällaisia kohtaamisia saisi olla. Ainakin meidän seurakunnassamme tulevaisuus on siinä, miten kohtaamme nämä ihmiset. Nuorella oli sellainen näkemys, että kirkolla ja Jumalalla tulee olemaan suurempi merkitys tulevaisuudessa ihmisten keskuudessa. Mikä, se on hyvä kysymys.
Oulun seurakuntien strategiassa ensimmäisellä sijalla on hengellisyyden vahvistaminen.
– Tutkitusti voidaan jo nyt nähdä hengellisyyden ja sen tarpeiden vahvistuminen koronan myötä. Strategiassa toisena mainittiin polarisaatioon liittyen heikomman puolustaminen ja kolmanneksi Oulun strategiassa halutaan mahdollistaa ihmisten toimiminen vastuunkantajina kattavasti ja laaja-alaisesti. Luomakunnan viljely ja varjelu sekä teknologian kehittäminen ovat mukana, mutta eivät nousseet kolmen tärkeimmän joukkoon.
– Teknologian ja virtuaalisen kehityksen vauhti on kiihtynyt koronan myötä. Myös luontoarvot ovat nousseet keskusteluun uudella volyymilla.
On vielä tämä paikka
Asikainen oli pari vuotta sitten siunaamassa erästä isoisää. Häntä oli pyydetty, koska oli samassa suvussa kastanut aiemmin yhden lapsen. Kun hautajaisista käytiin omaisten kanssa keskustelua, kysäisi sohvan nurkalta nuori nainen vauva sylissään, että kastaisitko tämänkin. Tilanne oli koskettava.
– Meillä on vielä tämä paikka ihmisten elämässä, mahdollisuus toimia, tukea ja vaikuttaa sukupolvien keskellä, tärkeissä elämänhetkissä. Se on vaikuttavaa.
Olen itse aloittamassa rippikoulua 30 nuoren kanssa. Emme ole vielä tavanneet, mutta laitan heille sähköpostia ja kysyn, miten he näkevät suhteensa kirkkoon vuonna 2030. Asetelma on sikäli epäreilu, että nuori tuskin rippikoulun aloittaessa haluaa kertoa papille, että aikoo erota kirkosta tai että kirkko ei merkitse mitään. Tämä huomioon ottaen yllätyn silti nuorten raikkaista vastauksista. He haluavat, että ”saavat tukea kummina” vuonna 2030 jotakin lasta. Moni arvelee olevansa vuonna 2030 ”miettimässä naimisiinmenoa”. Hyvin monessa vastauksessa kirkon arvellaan siirtyneen tuolloin kokonaan virtuaaliseksi, ”kirkko on etäkirkko”, mutta on kuulemma hyvä, jos on vielä joitakin mahdollisuuksia käydä paikan päällä. Jotakin lämmintä läikähtää, kun luen ”Veikon” vastausta kysymykseen, mikä on suhteesi kirkkoon vuonna 2030.
– Hyvä. Käyn joulukirkossa.