Minna Raassina, AKIn ja Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja
minna.raassina@evl.fi
Jonakin hiljaisen viikon päivänä huomasin, että Putiainen oli taas pitkästä aikaa tavoitellut. Silloin tällöin juttelemme puhelimessa. Nykyään hänellä olisi aikaa ja tahtoa vaihtaa useamminkin ajatuksia sydämenasiastaan kirkkomusiikista ja muustakin maan ja taivaan välillä. Minä vain olen onnistunut ohjelmoimaan itseni niin, että jutteluaika tahtoo olla kortilla.
Putiainen ei välttämättä ole kaikille tämän lehden lukijoille entuudestaan tuttu. Kanttori, Tir. Sankt. Sulo Efraim Putiainen lienee alun perin tullut yleisemmin tunnetuksi Kirkkomusiikki-lehdessä julkaistuista pakinoistaan. Kirjoituksissaan tirehtööri on käsitellyt seurakuntaelämän ja kirkkomusiikin ilmiöitä terävästi mutta useimmiten lempeä hymynkare suupielessään. Hän on vakuuttunut musiikin elämää kannattelevasta voimasta ja on mm. kertonut kokemuksistaan muistisairaiden lauluhetkistä.
Pääsiäisenä ja pääsiäisen alla kirkkomusiikkia oli taas tarjolla runsaasti mm. korkeatasoisista passioesityksistä musiikkinäytelmiin, monenlaisiin messuihin ja erilaisiin tallenteisiin. Eri-ikäiset ja taitotasoltaan erilaiset ryhmät, soittajat ja laulajat pääsivät seurakunnissa palvelutehtäviin. Musiikin runsaus oli esillä myös lehtien palstoilla ja muussa mediassa, syystäkin. Suomen kirkkomuusikot ovat koulutetumpia kuin koskaan. Pienilläkin paikkakunnilla saadaan aikaan korkeatasoisia toteutuksia. Muiden tilaisuuksien kävijämäärät laskevat, mutta musiikkitilaisuuksiin tulijoita vielä riittää.
Omassa seurakunnassamme erääseen pääsiäisnäytelmään tehtiin tänä vuonna jonkin verran muutoksia. Aiemmin kanttori oli lähinnä säestänyt yhteislaulut ja muu musiikki soitettiin tallenteilta. Joistakin tottuneen tekijäporukan ensikommenteista huolimatta jätettiin tällä kertaa nauhoitteet kokonaan pois ja näytelmän musiikki toteutettiin kahden kanttorin voimin soittaen ja laulaen. Käytössä oli pianon ja lauluäänten lisäksi viulu ja harmonikka. Musiikki sai runsaasti kiitosta yleisöltä. Loppupalaverissa kukaan ei nauhoja enää kaipaillut. Sen sijaan varmisteltiin, saisiko näytelmään ensikin vuonna kaksi kanttoria.
Pitkänäperjantaina alkoi kohdallani neljän vuoden välein toteutuva pääsiäisvapaa. Päätin soittaa Putiaiselle. Hiljaisena lauantaina en vielä tätä tavoittanut, mutta pääsiäissunnuntaina onnisti. Putiainen oli seurannut Lauttasaaren kirkon uudelleenkäyttöönottomessua televisiosta niin kuin minäkin. Kiittelimme monenlaisen musiikin runsautta ja tekijöistä välittynyttä iloa. Hienoa, että suuressa juhlassa oli ymmärretty resursoida juuri musiikkiin. Sekös, jos mikä, tekee juhlasta juhlan!