Ismo Savimäki
Kanttori, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Alakoulun uskontotunneilta jäi mieleen kertomus Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Jumala ilmaisi siinä nimensä salaperäisesti, näin myöhemmin ajateltuna suorastaan eksistentiaalifilosofisesti: ”Minä olen se joka olen” (hepreaksi suunnilleen Jahve). Hieman hämmentävää oli, että tätä nimeä ei Jumalasta puhuttaessa kuitenkaan käytetty, vaikka tämä ”Minä olen” nimenomaisesti niin näytti määräävän. Paljon myöhemmin tajusin, että kun kristinusko meille ja muille rantautui, vanhat uskontoon liittyvät sanat saivat kelvata, vaikka ne olivatkin syntyneet ja kehittyneet tarkoittamaan muuta. Vähitellen sanat saivat uuden sisällön, mutta jotain vanhaakin saattoi jäädä jäljelle. Kuinkahan paljon eri kielten jumala-sanan alkuperäinen sisältö yhä vaikuttaa kielten puhujien kuvaan Jumalasta?
Suomen ja suomensukuisten kielten jumala-sanan alkujuuret? Niiden selvitystyöhön lähteneet ovat useimmiten löytäneet itsensä muinaisen Intian seutuvilta. Sanskriitin dyuman on tarkoittanut taivaallista, loistavaa, kirkasta. Tästä lyhentynyt juma on ollut käytössä, kun on haluttu rinnastaa mikä tahansa hahmo taivaalliseen säteilyyn: juma Krishna, juma Indra. On mahdollista, että lopputavu –la on peräisin sulautuma yhdyssanasta: juma-ylä, ylijumala.
Siinä missä esim. vanhan liiton juutalaiset ovat Jumalasta puhuttaessa nähneet sotajoukkojen johtajan (Herra Sebaot) tai Kaikkivaltiaan (El Shaddai), omat esi-isämme ovat siis nähneet taivaallisen kirkkauden.
Taivas ja Jumala tuntuvat suorastaan sekoittuvan balttilaisissa kielissä: jumala on latviassa dievs, liettuassa dievas, näiden edeltäjässä kantabaltissa deivas. Olisi helppoa ajatella, että suomen taivas olisi lainattu noin läheisiltä naapureilta, vaikka merkitys vähän toinen onkin. Yhtä todennäköinen polku lähtee kuitenkin paljon kauempaa, muinaisesta Intiasta (devá, ”taivaallinen, jumalallinen”).
God, Gott, Gud… meille tutuimpien kielten nimitys jumalalle näyttää itsestäänselvältä ja omaan jumalakuvaamme sopivalta. God ja good – näidenhän täytyy olla sama sana! Harmin paikka, näin ei ole. Molemmat juontuvat molemmat muinaissaksasta, mutta good sanasta gōda, ”sopiva”, God sanasta guthan, jonka alkuperälle on kaksi oletusta: ”kutsua, vedota” (engl. invoke) tai ”kaataa (juoma)” (engl. pour). Vetoamisen tajuaa, kun ajattelee Jumalaa rukouksen kohteena, mutta jälkimmäinen tuntuu oudolta. ”Maljan kaataminen”, johon sana viittaa, viitannee joko hautausmenoihin tai uhritoimituksiin. Millä logiikalla siitä päästään Jumalaan?
Joskus sanan alkumerkitys on hyvin kaukana nykyisestä, ja jos vaihtoehtoja on, kiusaus valita parhaiten omiin mieltymyksiin tai omaan järkeen sopiva on suuri. Harmittavan usein paras vastaus on: ei voi tietää.
Monissa kielissä Jumalaa puhutellaan isänä, mutta unkarissa myös Jumalaa tarkoittavaa sana on alun perin tarkoittanut isää: Isten.
Romaanisten kielten Dio, Dieu, Dios ym. pohjana on latinan Deus. Deus on merkitykseltään sukua suomen kielen jumalalle: sen juurilta löytyy muinaisindoeurooppalainen deiwos,” taivaallinen, loistava”. Samaa juurta on antiikin Kreikan taivaan ylijumala Zeus. Kummallista kyllä, Deus ja kreikan Theos eivät sanoina ole minkäänlaista sukua keskenään. Sivupolkuja pitkin ja äännemuunnosten kautta Theos on tosin lainannut itseään joihinkin latinan sanoihin, esim. festus, ”juhlallinen”. Harva tullee ajatelleeksi kesän festareilla, että sanan takana lymyilee kreikkalainen jumala.
Lähes kaikkien slaavilaisten kielten jumala on suunnilleen muotoa Bog. Yleisin selitys sanan alkuperäksi on lähes samanlainen muinaisslaavilainen sana, jonka merkitys on ”rikas, yltäkylläinen”. Nykyvenäjässäkin rikas on bogatyi/bogata, joka taas suomeksi on vääntäytynyt muotoon pohatta. Voisiko idän kirkon viehtymys kultakoristuksiin ja prameuteen johtua ainakin vähän sanojen Bog ja bogatyj samankaltaisuudesta, olipa näillä sitten etymologista yhteyttä tai ei?
Hepreankieliset jumalsanat ovat Vanhan testamentin opiskelijoille tuttuja, esim. El, Eloah ja tämän monikkomuoto Elohim. Samaa juurta on arabian Allah, jonka vanhemmasta muodosta al-ilah yhteyden huomaa jo selvästi. Sanan takaa löytyy kanaanilainen El-jumala, mutta tämän tarkempaa selitystä ei ole löydetty.