Akavalaisia työmarkkinaneuvotteluissa edustavan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn hallituksen tuore puheenjohtaja Katarina Murto (OAJ) muistuttaa, että keskeisten vientialojen lisäksi sopimatta ovat valtion, evankelis–luterilaisen kirkon ja yliopistojen henkilöstön ensi vuoden palkankorotukset.
Joulu–tammikuussa alkavat työmarkkinaneuvottelut 132 000 palkansaajan virka- ja työehtosopimusten toisen vuoden korotuksista.
– Elinkustannusten voimakas ja edelleen jatkuva nousu luo paineita myös näihin neuvottelupöytiin. Kriisien keskellä ja globaalissa murroksessa julkisalojen tehtävä yhteiskunnan kivijalkana on nyt pidettävä mielessä kirkkaana.
– Kaikkien julkisalojen palkkoja arvioivien on myös hyvä muistaa, että alojen lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista päättävät poliitikot ja että yksityinen sektori ei pyöri ilman julkista sektoria, Murto painottaa.
Valtion joulukuussa starttaavat neuvottelut koskevat 78 000:ta palkansaajaa. Samoihin aikoihin alkavien kirkon neuvottelujen piirissä palkansaajia on noin 20 000. Yliopistosektorilla puolestaan valmistaudutaan tammikuussa alkaviin 34 000:ta palkansaajaa koskeviin palkkaneuvotteluihin.
– Jos ensi vuoden palkoista ei synny sopimusta aikataulussa, sopimukset voidaan sanoa irti, jolloin ne päättyvät ensi vuoden alkupuolella, huomauttaa JUKOn va. toiminnanjohtaja ja valtiosektorin neuvottelupäällikkö Markku Kojo.
Valtakunnallisissa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa JUKO edustaa yhtenä pääsopijajärjestönä 200 000:ta akavalaista asiantuntijaa ja esimiestä kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa ja evankelis–luterilaisessa kirkossa.