Kuva: Eija Muhonen Photo Sky Kitee

Yksinäisen ratsastajan päiväkirja

Matti Perälä, teologian tohtori, Tohmajärvi

”Sie oot semmonen yksinäinen ratsastaja”, sanoi Matti J. Kuronen minulle 1980-luvun Lappeenrannassa. ”No niihä mie taijan olla”, vastasin. Siinäpä se on kiteytetty, elämäni tarina. Androidi pitkospuilla on sieluni sukua.

Miksi minusta ei tullut insinööriä, niin kuin lyseon ammatinvalinnan ohjaus yksiselitteisesti suositteli? Tai miksi minusta ei tullut minkään herätysliikkeen uskollista jäsentä? Näihin kysymyksiin vastaa kirjani ”Metsäkirkon polku”. Haluan olla uskovainen ja arvostaa järkeä kuin autoinsinööri.

Yhtä hyvin olisin elämänmatkallani tietenkin voinut kysyä: Miksi turhaan hakkaat päätäsi seiniin? Teologian perusopinnot menivät, joten kuten. Yksi hyvä arvosana kuitenkin löytyy jatkosta, ja se on opintokirjassa oleva professori Teinosen merkintä viimeisestä tentistä, ”dogmatiikan teol.lis. tutkinnon laaj. oppimäärä erinomaisin tiedoin 21.5.1979.” Tästä loppukiristä olen yhä ylpeä. Samalla dogmatiikka on aiheuttanut elämänikäisen tuuminnan.

Usein tuntuu aika sietämättömältä seurata, mitä kaikkea kristillisen opin tai Raamatun nimissä väitetään – aina kirkolliskokousta myöten.

Rippikoulupappina ajattelin, että nuorisotyö on minun elämäntehtäväni. Olin siinä kai jo liian pitkäänkin. Muistan yhä kirkkovaltuutetun ilmeen, kun hän katsoi minua ja sanoi: ”Eikö sinusta koskaan tule mitään?” Espoo ja Vantaa olivat kuitenkin hyvät kasvualustat nuorten maailmaan. Minulla oli hyvät ja nuorisotyötä arvostavat kirkkoherrat esimiehinä, vaikkei nuorisotyön arvostus yleistä ollutkaan. Nuorten elämänkatsomus -kirjaan purkautui nuorten tuntoja.

Eläkevuosinakin olen pitänyt kolme rippikoululeiriä. Asessorina ollessani piispa Toiviainen pyysi usein selvittämään nuorten asioita: ”Kuunnellaanpa mitä nuorisotyön asiantuntija tästä sanoo.” Itsekeskeistähän tämän toteaminen on, mutta oman elämän lukkojen syntyminen ja aukeaminen ovat juuri sitä. Tarvitsemme joskus ulkopuolisen arvostajan, vaikka kuinka tekisimme työtä koko sydämestämme.

Vailla myrskyjä elämä ei ole mennyt. Monia ihmisiä olen kohdannut ja jokaisella kohtaamisella on ollut merkitys.  Kiitollinen olen niin satamatyökokemuksesta kuin perheestä ja uusperheestä, elämänkumppanista, lapsista ja lapsenlapsista, ystävistä, kolmesta vuosikymmenestä kirkkoherran viroissa, asessorin ja lääninrovastin tehtävistä. No, nuo kun luettelee niin lukija voi oikeutetusti kysyä, että mikä yksinäinen ratsastaja sinä muka olet. Ehkä yksin olo on peruskokemukseni.

Uskovaisen algoritmini olen lainannut Yuval Noah Hararilta: Nöyryyden lajeista kenties tärkein on olla nöyrä suhteessa Jumalaan. Siitä seuraa kaikki muu. Hyvä on vaeltaa, etsiä rasteja ja meloa Jänisjoella.