Eläkevuosien rikkautta
Anna-Liisa Alavuotunki, lehtori, Helsinki
Lähes 20 vuotta eläkkeellä. Mihin tämä aika on mennyt? Paljon mielenkiintoisia matkoja, jonkin verran vapaaehtoistoimintaa seurakunnassa ym. Ensimmäisinä eläkevuosina kokosin isäni elämään ja sota-aikaan liittyvää tietoa kirjaan Tulilinjoilla ja kuumilla paikoilla. Äitini elämästä kirjoitin kirjan Jälleen tuli pysähdys. Korona-ajan pysähdyttämänä syntyi myös kirja 1960-luvun teologisen tiedekunnan opintomatkoista ja toinen erikoisesta matkastani henkilöautolla yli Kaukasusvuoriston.
Eläkeaika tarjosi mahdollisuuden toteuttaa nuoruuden kulkurihaavetta. Kun terveyttä oli, päätin patikoida caminoreittejä Santiago de Compostelaan. Niinpä ystäväni kanssa teimme ensimmäisen caminomme v. 2006. Pian se sai jatkoa patikoinneista Fransiscuksen Rauhantiellä ja vaelluksesta Rooman pyhiinvaelluskirkkoihin, poluille Nasaretista Kapernaumiin, Grough Patricille Irlantiin ja Lontoosta Canterburyyn. Syntyi kirja Caminoilla ja muilla pyhillä poluilla.
Monenlaisissa tunnelmissa olen palannut vaelluksilta. Fransiscuksen Rauhan tie sai yllättävän lopun kotimaan lentokentällä, kun matkatoverini kännykässä oli viesti: ”Voisitko tulla kriisiryhmään. Jokelan koulussa on ammuttu.” Jesus Trail-vaelluksen lopuksi oli huikaisevaa saapua Arbelanvuoren yli, nähdä Gennesaret, istua sen pimenevillä rannoilla ja Kapernaumin synagogan raunioilla lukemassa Jeesuksen opetuksia ja kokea ihmisten ystävällisyyttä. Erikoista oli myös nousta Irlannissa sakeassa sumussa Saint Patricin vuorelle, Pyhän Patricin haudalle ja nähdä, miten jotkut tekivät jyrkkää nousua paljain jaloin siellä täällä veristenkin kivien keskellä.
Pappisliiton pyhiinvaelluksilla Santiago de Compostelaan olen saanut olla kolme kertaa. Matkat ovat vahvistaneet kaipuuta elämän yksinkertaisuuteen. Viimeisestä matkasta tuli toisenlainen kuin olimme odottaneet. Useita vaelluksia kanssamme tehnyt ”Isä Aslak” oli matkan ensimmäisenä aamuna puhunut meille ”sen tien kulkijoista”. Neljäntenä vaelluspäivänä hänen matkansa päättyi tielle. Kirjoitin päiväkirjaani: ”Kaikki oli kuin sumun peitossa – eilen oli kuljettu yhdessä – nyt yksi vaeltaja oli jo perillä.”
Syksyllä 2019 kuljin Britteinsaarilla vanhaa pyhiinvaellustietä Canterburyn katedraaliin, jossa anglikaanisten ja ortodoksisten kirkkojen Meetingin päätösmessussa oli huikeaa kokea kaikesta huolimatta kristikunnan yhteyttä.
Mitä eläkeiän vuodet ovat opettaneet? Ne ovat antaneet perspektiiviä elämään, mutta myös muistuttaneet, että askel lyhenee vuosi vuodelta. Pyhiinvaellusmatkat ovat opettaneet hiljaisuuden elämäntapaa ja selviytymään yksinkertaisissakin oloissa. Ne ovat myös osoittaneet matkatoverien merkityksen ja sen, miten mukavaa on palata kotiin mieli täynnä kiitosta elämästä, terveydestä ja varjeluksesta.