Eläkeikään liittyvien käsitteiden epäselvyys ja runsaus tuntuu aiheuttavan säännöllisesti ongelmia. Toimistolle saapuneiden yhteydenottojen perusteella moni 1950-luvulla syntynyt eläkkeen hakija on saanut yllätyksekseen huomata, että ei saakaan eläkettä vähentämättömänä, vaikka on toiminut aiemmin eläkeinfoissa saamiensa ohjeiden mukaan.
Yleisten alojen eläkelain (81/2016) säännökset koskevat nykyisin myös kirkon työntekijöitä. Tuon lain mukaan alin vanhuuseläkeikä määräytyy portaittain syntymäajan perusteella.
Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin henkilökohtainen eläkeikä, joka on ratkaiseva. Henkilökohtainen eläkeikä on nykyisin 65 v. kaikilla ennen vuotta 1960 syntyneillä kirkon palveluksesta eläkkeelle jäävillä. Jos jäät eläkkeelle ennen tuota 65 v. ikää, eläkkeeseesi tehdään pysyvästi nk. muuntovähennys sekä vähennys elinaikakertoimen perusteella.
Töissä voit toki halutessasi jatkaa vielä 65 v. täytettyäsikin. Eroamisikä on vuonna 1957 ja sitä ennen syntyneillä 68 vuotta, vuosina 1958–1961 syntyneillä 69 vuotta ja vuonna 1962 ja sen jälkeen syntyneillä 70 vuotta.
Ettei ikäviä yllätyksiä enää tulisi, kysy tarkempia tietoja ja ohjeita omaan eläkkeelle siirtymisesi ajankohtaan liittyen esim. kuntien eläkevakuutuksesta (Keva), joka hoitaa myös kirkon henkilöstön eläkeasioita. Lisätietoja saat myös eläketurvakeskuksesta. Vastaukset kannattaa selvyyden vuoksi pyytää kirjallisesti sähköpostilla.
Jouni Heino
Lakimies, AKI-liitot