Kati Tervo-Niemelä
TT, KM, Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori
Alkuvuodesta 2020 Suomeen rantautunut maailmanlaajuinen COVID-19 pandemia ja sen mukaan tuomat kokoontumisrajoitukset vaikuttivat monin tavoin kirkon työhön ja sen tekemisen tapoihin. Kokoontumisrajoitukset haastoivat tutuksi tulleet toimintatavat ja pakottivat seurakunnat miettimään uusia tapoja seurakuntalaisten kohtaamiseen. Koronan tuomat muutokset näkyvät selvästi myös pappien ja kanttorien työhyvinvoinnissa. Tuoreen AKI-liittojen jäsenkyselyn perusteella AKI-liittojen jäsenistä puolet koki korona-ajan tuoneen lisää kuormitusta työhön. Tutkimus osoittaa työhyvinvoinnin heikentyneen koronan aikana myös muilla alueilla. Toisaalta osa koki koronan tuoneen helpotusta työpaineeseen.
Tässä artikkelissa tarkastellaan pappien, kanttorien ja teologien työhyvinvointia ja sen muutoksia koronan aikana pohjautuen AKI-liittojen tuoreeseen jäsenkyselyyn. Tuloksia on mahdollista verrata myös aiempien jäsenkyselyiden tuloksiin.
AKI-liittojen neljän vuoden välein toteutettavan jäsenkyselyn uusin aineisto kerättiin keväällä 2022. Kyselyyn vastasi yhteensä 721 liiton jäsentä. Heistä 507 kuului Suomen kirkon pappisliittoon, 174 Suomen Kanttori-urkuriliittoon ja 31 Suomen teologiliittoon. Edeltävät jäsenkyselyt on toteutettu vuosina 2018, 2014, 2010, 2006, 2002 ja 1998. Osassa kysymyksistä tutkimusaineisto mahdollistaa jopa yli 20 vuoden seurannan pappien ja kanttoreiden työhyvinvoinnissa tapahtuneista muutoksista.
Joka toinen koki koronan lisänneen kuormitusta
Noin puolet kyselyyn vastanneista AKI-liittojen jäsenistä kertoi työnsä kuormittavuuden lisääntyneen koronan aikana. Yleisintä kuormittuneisuuden lisääntyminen oli papeilla, joista 59 prosenttia kertoi kuormittavuuden lisääntyneen jonkin verran (45 %) tai merkittävästi (14 %). Kanttoreista 49 prosenttia kertoi työnsä kuormittavuuden lisääntyneen joko jonkin verran (32 %) tai merkittävästi (33 %). Teologiliiton jäsenistä 43 prosenttia koki työkuormituksen lisääntyneen.
Osalle korona-aika on tuonut mukanaan myös työn keventymistä. Kaikkiaan reilu neljännes vastaajista arvioi työnsä kuormittavuuden vähentyneen koronan myötä. Kuormittavuuden väheneminen oli yleisempää kanttoreilla, joista joka kolmas (32 %) arvio työnsä kuormittavuuden vähentyneen.
Kuvio 1. AKI-liittojen jäsenten oma näkemys koronan vaikutuksista työn kuormittavuuteen.
Kirkkoherrat ja muut erilaisissa esimiestehtävissä toimivat kokivat muita enemmän koronan tuoneen kuormitusta työhön, heistä kolme neljästä koki koronan lisänneen kuormitusta (kirkkoherroista 76 %, muissa esimiestehtävissä toimivista 64 %). Myös perheneuvojat ja sairaalapastorit kokivat koronan vaikutukset erityisen kuormittavina. Perheneuvojista 86 prosenttia ja sairaalapastoreista 71 prosenttia arvioi työnsä kuormittavuuden lisääntyneen koronan myötä.
Sekä kanttorien että pappien keskuudessa naiset arvioivat koronan tuoman kuormituksen työhön hieman raskaampana kuin miespuoliset kollegat. Tämän voisi olettaa liittyvän naisten suurempaan vastuuseen kotitöistä. Kuitenkaan sillä, oliko papilla tai kanttorilla lapsia, ei näyttäisi olevan vaikutusta kokemukseen koronan tuomasta kuormituksesta. Myöskään ikä, seurakunnan koko tai hiippakunta ei näytä erottelevan kokemuksia.
Etätyötä toivotaan jatkossakin
Joka neljäs vastaaja kertoi korona-ajan lisänneen merkittävästi kotona tai muualla tehtävän etätyön määrää, lisäksi joka toinen jonkin verran. Vain joka neljäs AKI-liittojen jäsen arvioi, ettei etätyön määrä ollut lisääntynyt. Etätyö oli lisääntynyt kaikissa tehtävissä, erityisen paljon kirkon keskushallinnon ja hiippakuntien työntekijöillä. Useimmille AKI-liittojen jäsenille etätyön tekeminen oli kuitenkin tuttua jo entuudestaan. Alle kolmasosa oli ennen koronaa työskennellyt lähinnä vain työpaikalla, yhtä moni oli tehnyt etänä vähintään puolet töistään jo ennen koronaa.
Yleinen suhtautuminen etätyön tekemiseen oli jäsenillä myönteinen ja valtaosa toivoi myös korona-ajan jälkeen voivansa jatkaa viikoittain etätyön tekemistä. Vain 18 prosenttia toivoi voivansa jatkossa työskennellä kokonaan tai lähes kokonaan työpaikalla. Suurin osa toivoi voivansa työskennellä enimmäkseen työpaikalla, mutta viikoittain myös etänä (41 %) tai puoliksi lähi-, puoliksi etätöissä (28 %). Pieni osa (12 %) toivoi voivansa työskennellä pääsääntöisesti etänä.
Työmääränsä kanssa uupuvien määrä lisääntynyt
Papeilla koronan vaikutukset työmäärään näkyvät myös jäsenkyselyyn vastanneiden arvioissa siihen, miten he jaksavat työmääränsä kanssa. Pappien keskuudessa koronan aikana niiden osuus, joilla on vaikeuksia jaksaa, on lisääntynyt. Kanttoreiden keskuudessa työmääränsä kanssa vaikeuksia kokevien määrä oli lisääntynyt jo ennen koronaa vuosien 2014 ja 2018 välillä, vuoden 2022 arviot ovat samalla tasolla kuin vuonna 2018. Papeista joka kolmannella (32 %) oli uusimman jäsenkyselyn mukaan vaikeuksia jaksaa työmääränsä kanssa, ennen koronaa työmääränsä kanssa kamppailevia oli joka viides (21 %).
Kanttoreista lähes yhtä moni (30 %) koki haasteita työmääränsä kanssa, ennen koronaa osuus oli yhtä korkea. Teologiliiton vastaajista vielä useampi (37 %) koki vähintään välillä haasteita jaksamisen kanssa. Vastaajajoukko on kuitenkin niin pieni, että muutosta sen perusteella on vaikea arvioida.
Kuvio 2. AKI-liittojen jäsenten näkemys työmäärän suhteesta omaan jaksamiseen 1998-2022.
Kokonaisuudessaan vain joka viides AKI-liittojen jäsenistä koki työtä olevan sopivasti (17 %) tai jaksavansa jopa enemmän (3 %). Samaan aikaan joka kolmas kamppaili jaksamisen kanssa, kaikkiaan 6 prosenttia jäsenistä koki työtä olevan aivan liikaa ja uupuvansa, 26 prosenttia koki työtä olevan liikaa eikä välillä jaksa.
Eniten työmääränsä kanssa haasteita oli kirkkoherroilla, joista 11 prosenttia kertoi olevan aivan uupunut, lisäksi joka kolmas koki, että välillä ei jaksa. Vain 7 prosenttia kirkkoherroista kertoi työtä olevan sopivasti, kukaan ei olisi jaksanut tehdä enempää töitä. Myös järjestöjen ja hiippakuntien työntekijöillä oli tavallista enemmän haasteita työmäärän kanssa. Sairaalapastorien ja sairaalasielunhoitajien työmäärä oli kyselyn perusteella parhaiten tasapainossa, joskin heistäkin joka viides koki välillä haasteita työmääränsä kanssa. Vastaavasti lähes puolet koki työtä olevan joko sopivasti (38 %) tai jaksavansa jopa vähän enemmän (4 %).
Kuvio 3. Eri työntehtävissä toimivien AKI-liittojen jäsenten näkemys työmäärän suhteesta omaan jaksamiseen vuonna 2022.
Korona-ajan vaikutukset näkyvät myös tarkasteltaessa pappien ja kanttorien vastauksia Maslachin burnout-mittariin ja Utrechtin työn imu -mittarin avulla. Näiden mittareiden perusteella niin pappien kuin kanttoreiden työstä uupuminen on korona-aikana lisääntynyt ja vastaavasti tarmokkuus heikentynyt. Muutos vuosien 2018 ja 2022 välillä näkyy erityisesti siinä, että seuraavanlaiset kokemukset ovat lisääntyneet:
- Tunnen olevani henkisesti tyhjiin puserrettu työstäni (viikoittain tuntevien määrä kasvanut 21 %:sta 31 %:iin).
- Päivät pitkät työskenteleminen tuntuu minusta todella rasittavalta (15 % è 25 %).
- Olen väsynyt jo aamulla tietäessäni, että minun pitää kohdata uusi työpäivä (14 % è 21 %).
Myös innostus ja kiinnostus työtä kohtaan on vähentynyt. Samaan aikaan työhön uppoutuminen, millä tarkoitetaan syvää paneutumista työhön ja tunnetta, että työ vie mukanaan, on lisääntynyt. Tähän lienee vaikuttanut etätyön mahdollistama rauha tehdä työtä.
Työmäärän lisääntyminen näkyy myös pappien ja kanttorien arvioissa siitä, kuinka monta tuntia he viikoittain käyttävät aikaa työhönsä. Kun vuonna 2014 kanttorien arvio työhönsä tyypillisesti viikoittain käyttämästä ajasta oli keskimäärin 39,5 tuntia, vuonna 2022 se oli 43,5 tuntia. Pappien arvio työhönsä keskimäärin käyttämästään ajasta oli lisääntynyt 42,7 tunnista 46,0 tuntiin. Erityisesti itsenäiseen työskentelyyn ja työhön valmistautumiseen ja työyhteisön sisäisiin kokouksiin käytetyn ajan arvioitiin lisääntyneen. Pisintä työviikkoa tekivät kirkkoherrat ja kappalaiset.
Vapaapäivien pitäminen parantunut – kunnes korona tuli
Työmäärän lisääntyminen näkyy papeilla myös jossain määrin siinä, että pappien mahdollisuudet pitää sovitut vapaapäivänsä on koronan aikana hieman heikentynyt. Kuitenkin tarkasteltaessa yli 20 vuoden tutkimusjakson aikana pappien ja kanttorien mahdollisuuksia pitää vapaapäivänsä, mahdollisuudet ovat selvästi parantuneet. Kun vuonna 1998 ja 2002 papeista lähes kaksi kolmesta (63-64 %) kertoi, että vapaapäiviä jää pitämättä vähintään kerran kuussa, vuonna 2018 tällaisia kokemuksia oli enää reilulla kolmasosalla (37 %) papeista. Samaan aikaan niiden määrä, jotka ovat aina voineet pitää vapaapäivänsä on yli kolminkertaistunut 7 prosentista 23 prosenttiin. Papeilla vapaapäivien pitäminen on helpottunut jokaisen jäsenkyselyn aineiston perusteella verrattuna edelliseen. Korona-aika näyttää kuitenkin katkaisseen tämän kehityksen.
Myös kanttoreilla vapaapäivien pitämismahdollisuudet ovat 2000-luvulla parantuneet. Kanttoreilla, joista vertailuaineistoa on saatavilla vuodesta 2006 lähtien, niiden osuus, joilla jää vapaapäiviä pitämättä vähintään kerran kuussa, on 16 vuoden aikana laskenut 54 prosentista 39 prosenttiin. Samaan aikaan niiden osuus, jotka aina pystyvät pitämään vapaapäivänsä, on kaksinkertaistunut.
Kuvio 4. AKI-liittojen jäsenten näkemys mahdollisuuksistaan pitää vapaapäivänsä vuosina 1998-2022.
Myös yleinen tyytyväisyys työhön heikentynyt koronan aikana
Korona-ajan vaikutukset näkyvät papeilla ja kanttoreilla myös jossain määrin heikentyneenä työtyytyväisyytenä. Kun vuonna 2018 papeista 84 prosenttia oli erittäin tai melko tyytyväinen työhönsä, vuonna 2022 osuus oli 76 prosenttia. Kanttoreiden keskuudessa tyytyväisten osuus oli samaan aikaan pudonnut 72 prosentista 67 prosenttiin (Kuvio 5).
Eri työtehtävissä toimivista tyytyväisimpiä olivat perheneuvojat, sairaalapastorit, kirkon keskushallinnon ja hiippakuntien työtehtävissä toimivat.
Kuvio 5. AKI-liittojen jäsenten työtyytyväisyys vuosina 2006-2022.
Perheneuvojien työtyytyväisyys oli kaikkein korkein, heistä kaikki kyselyyn vastanneet kertoivat olevansa erittäin tai melko tyytyväisiä työhönsä. Perheneuvojat olivat myös vuonna 2018 työhönsä tyytyväisin ammattiryhmä AKI-liittojen jäsenten keskuudessa. Edellisen jäsenkyselyn tavoin muulla järjestösektorilla toimivat olivat toiseksi tyytyväisimpiä. Myös hiippakunnan työntekijöiden ja sairaalapastoreiden työtyytyväisyys oli korkea.
Kanttoreiden keskuudessa työhönsä tyytyväisten osuus oli kauttaaltaan jonkin verran heikompi kuin seurakunnassa pappien. Kanttoreista tehtävästä riippumatta kaksi kolmesta (65-67 %) oli työhönsä melko tai erittäin tyytyväinen, kun kirkkoherroista, kappalaisista ja seurakuntapastoreista kolme neljästä (73-74 %). Eniten työhönsä tyytymättömiä (20 %) oli ylintä tutkintotasoa edellyttävässä kanttorin virassa (taso A) toimivien keskuudessa. Tyytymättömien muita suurempi osuus näkyi myös edellisen jäsenkyselyn aineistossa, myös tällöin heistä joka viides ilmoitti olevansa tyytymätön.
Oma hengellinen elämä voimavarana työssä
Tutkimusaineisto osoittaa vahvasti papin ja kanttorin oman hengellisen elämän tärkeyden työhyvinvoinnin tukemisessa. Uskon tärkeys, työntekijän oma rukouselämä, raamatunluku ja omalla ajalla jumalanpalvelukseen osallistuminen näyttäytyvät kaikki työhyvinvointia vahvistavina. Jumalanpalveluselämään osallistuminen näyttäytyy merkityksellisenä tapahtui osallistuminen paikan päällä kirkkotilassa, radion tai television välityksellä tai striimattuun jumalanpalvelukseen osallistumalla. Vähäinen oma hartaudenharjoitus on aineiston perusteella yhteydessä ennen kaikkea työssä kyynistymiseen ja vähäiseen työhön omistautumiseen.
Niin ikään kutsumus työhön on aineiston perusteella vahva voimavara papin ja kanttorin työssä. Papit ja kanttorit, jotka kuvaavat työtään Jumalalta saatuna kutsumustehtävänä, ovat tyytyväisempiä työhönsä. Kutsumus ei kuitenkaan suojaa liialta työmäärältä, päinvastoin, papit ja kanttorit, jotka kuvaavat työtään ensi sijassa joko Jumalalta saatuna kutsumuksena tai elämäntehtävänä, ovat myös niitä, joilta jää useimmin vapaapäiviä pitämättä.
Lopuksi
AKI-liittojen jäsenkyselyn aineistot osoittavat korona-ajalla olleen moniulotteisia vaikutuksia pappien, kanttorien ja teologien työhyvinvointiin. Vaikka valtaosa kokee edelleen olevansa tyytyväinen työhönsä, hyvinvointi työssä on heikentynyt monin eri tavoin mitattuna. Erilaiset uupumiskokemukset yleistyneet ja työhönsä erittäin tai melko tyytyväisten osuus on vähentynyt. Moni kokee työmääränsä lisääntyneen ja kuormituksen kasvaneen. Sekä työnantajien että ammattiliittojen tulisi jatkossa ottaa työhyvinvointikysymykset entistä vahvemmin huomioon työssään. Työntekijöiden oman hengellisen elämän tukemisen tulisi olla yksi osa työhyvinvoinnin tukemista.
Julkaisemme seuraavassa lehdessä lukijoiden tarinoita liittyen työhyvinvointiin. Voitko kertoa nimettömänä oman tarinasi työuupumuksesta tai muusta työhyvinvointiin liittyvästä asiasta?
Oletko kokenut työssäuupumisen? Minkälaisten tekijöiden arvelet siihen vaikuttaneen? Miten selviydyit tilanteesta ja millaista apua sait? Onko sinua kiusattu tai kohdeltu kaltoin työpaikalla? Miten tilannetta hoidettiin, mistä sait apua? Millaista apua olisit toivonut?
Lähetä kertomuksesi 17.10. mennessä päätoimittajan sähköpostiin merja.laaksamo@akiliitot.fi. Nimesi jää vain päätoimittajan tietoon.