Saara-Maria Jurva, seurakuntapastori, Pornaisten seurakunta
Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto
Kirkossa yleensä ajatellaan, että luominen ja evoluutio ovat yhteensopivia. Harvemmin kuitenkaan keskustellaan siitä, miten luomisen ja evoluution suhde tulisi ymmärtää. Tutkija Rope Kojonen on tarttunut kysymykseen uusimmassa kirjassaan Luominen ja evoluutio: Miten usko ja tiede kohtaavat (Gaudeamus 2021).
Kirjassa Rope Kojonen esittelee luomisen ja evoluution suhteesta käytyä keskustelua ja erilaisia malleja evoluution ja luomisen yhteensovittamiseksi. Rope Kojonen toivoo, että kirja voisi auttaa kristittyjä tarkemmin miettimään sitä, miten kristilliset perustotuudet, kuten se, että Jumala on Luoja, suhteutuvat tieteeseen. Hän toivoo myös, että ihmiset huomaisivat, että eri tavoin ajattelevat eivät ole uhka vaan että dialogi voi olla yhteinen tutkimusmatka. Tässä haastattelussa Rope valottaa kirjan pääteemoja.
Kuka olet Rope Kojonen?
– Olen neljän lapsen isä ja tutkijatohtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Perheen kanssa retkeilemme, pelaamme lautapelejä ja luemme paljon. Kun en lue teologiaa, luen usein jonkun muun alan tietokirjallisuutta, tieteiskirjallisuutta tai fantasiakirjallisuutta. Palasin juuri Cambridgesta ja sieltä ostin esimerkiksi egyptologian kirjan.
Minkälainen prosessi Luominen ja evoluutio -kirjan kirjoittaminen oli?
– Prosessi lähti liikkeelle omasta painiskelusta. Se alkoi ehkä jo lukioikäisenä, kun kohtasin eri näkemyksiä uskon ja tieteen suhteesta. Usein evoluutio nähtiin uskon ja tieteen suhteen kipupisteenä. Sen seurauksena aloin pohtia sitä, onko niin, että tiede tarjoaa meille maailman, jossa ei ole mitään tarvetta Luojalle ja jossa on vaan sattumanvaraisia prosesseja, vai olisiko sittenkin päinvastoin, että luonto kertoisikin Luojastaan edelleen. Yritin kirjoittaa kirjan, josta olisi ollut apua minulle silloin lukioikäisenä ja josta olisi apua kaikkien eri näkemysten edustajille.
Millaisia malleja luomisen ja evoluution suhteeseen on olemassa?
– Hyvin yksinkertaistetusti ja kärjistetysti sanottuna mallit voisi jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäinen tapa on ajatella, että uskon maailma ja tieteen maailma voidaan pitää täysin erillään ja sanoa, että ne eivät liity mitenkään toisiinsa. Eli on uskon kielen väärinymmärrystä, että edes yritetään linkittää niitä. Toinen aivan päinvastainen tapa on ajatella, että tiede auttaa meitä ymmärtämään paremmin sitä, miten Jumala on toiminut luonnossa. Tässä mallissa evoluution suhteen ajatellaan esimerkiksi, että evoluutioprosessin tuottama järjestys selittyy paremmin, kun ajatellaan, että se on Luojan alullepanema prosessi, ei vain luonnolla satunnaisesti oleva kehittymiskyky. Kolmas tapa yrittää suhteuttaa evoluutiota ja luomista toisiinsa olisi sanoa, että tieteen valtavirtanäkemys on jollain tavalla väärässä ja se pitää korvata kristittyjen omalla teorialla.
Kärsimyksen ongelma on nähty yhtenä haasteena luomisen ja evoluution yhdistämisessä. Millä tavalla?
– Yksi perinteinen tapa ajatella kärsimystä on ollut, että kaikki on ihmisen syntiinlankeemuksen seurausta. Ihmisen syntiinlankeemuksen vuoksi Maata kohtasi kirous ja sitä ennen ei olisi ollut mitään kärsimystä myöskään luonnossa. Tämän haastoi ajatus siitä, että maailma onkin aiempaa luultua vanhempi, ja että jo satoja miljoonia vuosia ennen ihmistä on ollut olentoja, joilla on ollut kyky kokea kärsimystä. Miten ihmiskunnan syntiinlankeemus voisi selittää näitä? Entä miksi hyvä Jumala on luonut eläimille ylipäätään kyvyn kärsiä? Kysymyksiä on ratkottu monin tavoin. Periaatteessa ihmisen syntiinlankeemukseen vetoaminen on edelleen mahdollista, koska Jumala tiesi sen ennalta. Toiset kuitenkin ajattelevat, että kosminen syntiinlankeemus on syy luonnossa esiintyvään kärsimykseen. Toiset taas ovat sitä mieltä, että ajatus siitä, että syntiinlankeemus olisi muuttanut luontoa, on syntynyt teologian historiassa vasta aika myöhään. Esimerkiksi Augustinus ja Akvinolainen ajattelivat, että saalistavat eläimet ovat Jumalan hyviä luomuksia. Se, että nykyinen luomakunta on hyvä, ei tarkoita sitä, että se olisi täydellinen. Täydellistä lunastusta vasta odotetaan.
Onko perisyntiä mahdollista puolustaa, jos uskoo evoluutioon? Miten?
– On olemassa erilaisia loogisesti mahdollisia selitystapoja. Tiede antaa mallin siitä, miten historia olisi voinut mennä tai miten se todennäköisesti on mennyt, mutta se jättää tilaa sille, että siellä on voinut tapahtua myös, muuta mistä ei ole jäänyt tieteellisiä todisteita. Kirkon perinteiseen näkemykseen kuuluu usko esimerkiksi Paavalin kirjeiden inspiraatioon, jossa kuvataan Adamin lankeemus jollain tavalla ihmisluontoon vaikuttavana. Yksi tapa yhdistellä tämä evoluutioon olisi, että sopivassa vaiheessa ihmislajin kehityshistoriaa, kun laji on elänyt viattomuuden tilassa, ilman hengellistä tietoisuutta Jumalasta, Jumala ottaa jollain tavalla yhteyden tähän lajiin. Jumala tarjoaa ikään kuin mahdollisuutta siirtyä evoluution seuraavalle, hengelliselle tasolle. Ihminen kokee kuitenkin syntiinlankeemuksen, joka vaikuttaa sitten siitä eteenpäin.
Kirkon piirissä pappina tuntuu siltä, että teologit eivät mielellään keskustele luomisen ja evoluution suhteesta. Molemmat hyväksytään, mutta keskustelua siitä, miten ne suhteutuvat toisiinsa ei kuitenkaan haluta käydä. Mistä luulet, että tilanne kertoo?
– Ehkä luomisen ja evoluution suhde koetaan vaikeaksi kysymykseksi tai voi olla, että halutaan välttää riitaa aiheuttavia kysymyksiä. Jotkut voivat kokea ahdistavaksi sen, että toiset ajattelevat eri tavalla. Toisaalta myös puhumattomuus on ongelma, koska silloin ihmiset joutuvat aivan yksin painiskelemaan kysymysten kanssa, joihin kuitenkin olisi aika paljon ratkaisuvaihtoehtoja teologian perinteessä. Ja jos maltillista keskustelua asiasta ei ole, niin sitten populaaritason äärinäkemykset hallitsevat julkista keskustelua, esimerkiksi Raamatun hyvin kirjaimellista tulkintaa kannattavat kreationistit, jotka ajattelevat, että Maa on hyvin nuori ja vastapuolella uusateistit, jotka sanovat, että tiede tarjoaa korvaavan luomiskertomuksen. Vaikka kirkon piirissä ei keskusteltaisi uskon ja tieteen suhteesta, niin kyllä silti kristityt nuoret kohtaavat kysymyksen ala-asteen koulukirjoista lähtien.
Mitä itse ajattelet luomisen ja evoluution suhteesta?
– Uskon luomiseen ja ajattelen, että se on yhteensopiva evoluution kanssa. Ja ajattelen, että luonnossa näkyy suunnittelua ja myös evoluutio edellyttää suunnittelua. Mutta evoluutioteoria on jatkuvasti kehittyvä teoria, joten on kiinnostava nähdä, millainen se tulee olemaan tulevaisuudessa.
– Yksi vaara, mikä kannattaa välttää, on se, että sidomme kristillisen käsityksen liian tiukasti johonkin sen hetken tieteelliseen näkemykseen, koska tiede korjaa itseään. Hyvä esimerkki tästä on Galilein tapaus. Se nähdään usein vain katolisen kirkon taisteluna tiedettä vastaan. Kuitenkin yhtä hyvin voisi ajatella, että kirkko oli liian tiukasti sitoutunut oman aikansa tieteeseen, koska myös ajan tiedeyhteisö vastusti Galileita. Kirkon tulkinta perustui Raamatun kirjaimellisen tulkinnan ohella vahvasti tiedeyhteisön kannattamaan kreikkalaiseen kosmologiaan.
