Marjut Mulari (Maikki), seurakuntapastori, Haagan seurakunta
Korkeakoulupappi, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Oletko haikaillut vanhaa kunnon pappilakulttuuria takaisin? Ei huolta, avaa julkinen tili Instagramiin ja ala toimia siellä aktiivisesti, niin sinulla on pieni somepappila pystyssä alta aikayksikön!
1900-luvun puolivälin tienoilla murentuneessa pappilakulttuurissa oli mielestäni paljon hyvää. Paimen asui laumansa keskellä ja oli heille esikuvana sekä hengellisenä tukena ja ohjaajana. Pappilat olivat myös kulttuurin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tyyssijoja. Ovet olivat aina auki ja sielunhädän iskiessä kynnys poiketa pappilaan oli matala – tai ainakin tällainen on oma, romantisoitu kuvani pappilakulttuurin auvoisuudesta.
Oikeasti olen erittäin helpottunut, että pappilakulttuuria ei enää ole. Olisi kammottavaa asua, kuten vanha sanonta kuuluu, lasiseinäisessä talossa, ilman minkäänlaista yksityisyyttä ja mahdollisuutta työn ja muun elämän erottamiseen. Mutta pappilakulttuurin katoaminen on, ainakin kaupungeissa, myös ajanut papit asumaan usein kaukana seurakunnastaan, mitä en myöskään pidä kovin ihanteellisena. Toisaalta lienee niin, ettei papin asuinpaikalla nykypäivänä olisi niin suurta merkitystä muutenkaan. Vai koska olet viimeksi käynyt soittamassa puolitutun papin kodin ovikelloa jutustellaksesi niitä näitä?
Sen sijaan olet kyllä saattanut seurata puolituttua tai tuntematonta ihmistä Instagramissa, tykätä hänen tuottamastaan sisällöstä, ehkä jopa laittaa hänelle viestiä. Jollei Instagram ole sinulle tuttu, niin kerron lyhyesti: Instagram on kuvien ja videoiden jakamiseen perustuva sosiaalisen median palvelu, jossa julkaistaan sekä kuvavirrassa näkyviä kuvia ja videoita että 24 tuntia voimassa olevia tarinoita. Valtaosa keskustelusta käydään yksityisviestein. Tämä tekee Instagramista myös varsin turvallisen somen, sillä kynnys kommentoida asiattomasti kasvaa, kun viestin näkee vain sen vastaanottaja. Tarvetta eri mieltä olevien provosoinnille ja samanmielisille suunnatulle performoinnille ei ole samalla tavalla kuin monilla muilla somealustoilla. Ei ehkä ihme, että Instagram on erityisesti naisten ja erilaisten vähemmistöjen suosiossa.
Harrastus vai työ?
Avasin julkisen tilini syksyllä 2020 ollessani perhevapaalla. Korona jylläsi, rajoitukset olivat kovat ja elämä kotona vauvan kanssa äärimmäisen tylsää. Halusin jotakin älyllistä tekemistä, ja kuin tilauksesta julkaistiin uusi raamatunkäännös, UT2020. Perustin tilin @pastorimaikki, ja ryhdyin jakamaan tarinoissa pohdintojani ja huomioitani uudesta raamatunkäännöksestä.
Kun palasin maaliskuussa 2021 töihin, aloin jakamaan tilillä muutakin työhön liittyvää sisältöä: arkisia sattumuksia, saarnapohdintoja, hassuja tempauksia sekä ajatuksiani kirkosta ja yhteiskunnasta. Kun aloitin, tililläni oli pitkään noin 500 seuraajaa. Tätä juttua kirjoittaessani seuraajia on noin 4 600. Se on yksittäisen papin harrastuksenaan pitämälle Instagram-tilille aika paljon.
Niin paljon, ettei se oikeastaan ole enää aikoihin ollut harrastus, vaan tärkeä osa työtäni ja elämääni. Julkaisen stooreissani jotakin lähes joka päivä, ja kuvavirtaan hieman mietitympiä teksti-kuva-kokonaisuuksia silloin tällöin. Instagram-tilistäni on tullut minulle kuin pieni pappila, jonka ovet ovat auki kenelle tahansa, maantieteellisistä rajoista riippumatta, ympäri vuorokauden. Se ratkaiseva ero vanhanajan pappilaan onneksi on, että vaikka joku paukkaisi keskellä yötä sielunhädän kanssa inboksiini, minä jatkan tyytyväisenä unia puhelimen ollessa äänettömällä ja vastaan, kun siihen on itselleni sopiva hetki.
Riippuen siitä, millaisia asioita ja pohdintoja tarinoissani jaan, saatan käydä parista kymmenestä pariin-kolmeen sataan yksityistä keskustelua viikossa. Suuri osa niistä on hyvin syviä ja sielunhoidollisia ja/tai sisältävät hengellistä pohdintaa ja ohjausta. Keskustelujen aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yksi on ylitse muiden: minut koetaan usein turvalliseksi tahoksi purkaa pettymystä, turhautumista ja ahdistusta kirkkoon. Moni on saanut kokea kirkon ihmisten taholta syrjintää. Otan suurena luottamuksenosoituksena sen, että minulle uskalletaan kipeissäkin asioissa uskoutua.
Lasiseinistä kameran linssiin
Olen varma, että niin uskalletaan tehdä, koska Instagramissa olen tullut tutuksi kokonaisena ihmisenä – lasiseinien sijaan nykyaikaisesti kameran linssin kautta. Somesta tutun papin elämää ja ajatuksia seuratessa kynnys yhteydenottoon ja sielunhoidolliseen keskusteluun madaltuu. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että pelkkien kynttiläkuvien ja raamatunlauseiden sijaan palvelussa oikeasti jakaa asioita itsestään, ajatuksistaan ja elämästään. Instagram, kuten muutkaan somekanavat, ei toki ole mikään itsensä hoidattamisen paikka, mutta omaa elämää, ajatuksia, kipuja ja unelmia kannattaa avata, koska vain sen myötä ihmisetkin uskaltavat avata omiaan.
Elämän avaamista on kuitenkin helppoa itse säädellä, sillä toisin kuin vanhanajan pappilassa, Instagramin lasiseinien eteen voi koska tahansa myös vetää verhot. Itse olen valinnut vetää ne perheeni eteen, mutta muutoin lasiseinistä saa kurkkia sisään elämääni aika vapaasti. Se voi kuulostaa pelottavalta, eikä ymmärrettävästi ole kaikkien juttu, mutta lämpimästi haluan rohkaista kollegoja siihen. Instagramissa on onneksi jo nyt kymmenittäin meitä aktiivisesti siellä työtä tekeviä pappeja, jotka omalla persoonallaan tekevät kirkon ja Kristuksen kasvoja ihmisille tutuiksi, mutta lisä ei olisi pahitteeksi.
Uskon sanoittamista, ennakkoluulojen purkamista
Pappilat olivat aikanaan myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikkoja, ja samaa voi sanoa Instagramista. Vaikka sen maine on pinnallinen, on se pinnan alla kaikkea muuta. Olen itse oppinut juuri Instagramista aivan valtavasti esimerkiksi sukupuolen moninaisuudesta, alkuperäiskansojen oikeuksista sekä ilmastokriisiin ja talouteen liittyvistä kysymyksistä, vain muutamia mainitakseni. Instagramissa on myös paljon muiden ammattiryhmien edustajia, joita mielenkiinnolla seuraan: opettajia, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, sairaanhoitajia, lääkäreitä. Seuraan jopa erästä astrologia suurella uteliaisuudella. Instagram parhaimmillaan laajentaa maailmankuvaa ja auttaa ymmärtämään toisin uskovia ja ajattelevia ihmisiä aivan uudella tavalla.
kuva Lisa Enckell
Uskallan sanoa, että olen omalla tililläni myös onnistunut laajentamaan ihmisten käsitystä papeista, uskosta ja koko evankelis-luterilaisesta kirkosta. Saan paljon palautetta kirkosta etäällä olevilta ihmisiltä, jotka kertovat tilini seuraamisen tekevän uskosta huomattavasti helposti lähestyttävämmän. Moni on kertonut tarttuneensa Raamattuun ensimmäistä kertaa sitten rippikoulun, joku on liittynyt takaisin kirkkoon, onpa eräs maininnut lähtevänsä jopa ehdolle seurakuntavaaleihin. Myös monet ei-kristityiksi itsensä määrittelevät ovat kertoneet seuraavansa, koska kokevat papin elämän ja ajatusten seuraamisen mielenkiintoisena ja yleissivistävänä.
Pidänkin Instagramia papille suurena mahdollisuutena toteuttaa julistus- ja opetustehtäväänsä, mutta vuorovaikutteisesti ja tasavertaisena, ei ylhäältäpäin saarnaten. Kristillistä uskoa on Instagramissa helppoa sanoittaa ja tuoda esiin hyvin arkisella ja samaistuttavalla tavalla. Saankin usein viesteinä uskoon ja kirkkoon liittyviä kysymyksiä ja kommentteja, joita saatan jakaa ja pohtia tarinoissani pidemmältikin. Viime aikoina tällaisia aiheita ovat olleet vaikkapa perhekerhoihin liittyvät ydinperhenormit ja niiden purkaminen, laihdutuskulttuurin epäkristillisyys ja kristinuskon käsitys ruumiillisuudesta sekä kummiuteen kohdistuvat odotukset, toiveet ja paineet.
Vähäpätöistä ei ole sekään, miten paljon ja millaisia ihmisiä somen avulla voi tavoittaa. Instagramissa on toki kaikenikäisiä, mutta eniten siellä on meitä irrallisia millenniaaleja, joita kirkko niin kovasti haluaisi tavoittaa. On kuitenkin epärealistista olettaa, että nuoret aikuiset alkaisivat sankoin joukoin vyörymään kirkkoihin, ja siksi meidän pappien olisi sankoin joukoin mentävä Instagramiin. Ihminen, joka ei kuuna päivänä astuisi jalallaan messuun, saattaa silti haluta seurata papin elämää ja ajatuksia Instagramissa – ja uskaltaa sitten laittaa viestiä, jos tuntuu siltä. Etäaika on viimeistään opettanut, etteivät digitaaliset kohtaamiset ole yhtään sen epäaidompia kuin kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset. Ne voivat olla jopa paljon syvempiä ja merkityksellisempiä.
Henkilöbrändillä Kristusta kirkastamassa
Tärkeintä on tehdä sometyötä itselleen uskollisella tavalla, omalla persoonallaan. Instagramissa ei ole olemassa valmista muottia, johon pitäisi sopia, vaan sen voi valaa aivan itse. Olen ennemminkin huomannut, että mitä aidommin Instagramissa on omana itsenään ja tekee itselleen luontevaa sisältöä, sitä enemmän se ihmisiä kiinnostaa. Instagram on hyvin henkilövetoinen some, jossa menestyvät lähinnä yksittäisten henkilöiden ylläpitämät tilit sekä meemitilit. En sano, että seurakunnan tilin ylläpitäminen olisi täysin turhaa, mutta Instagramissa yksinkertaisesti tarvitaan kasvot, jos ihmisiä halutaan aidosti tavoittaa. He eivät nimittäin halua käydä syvällisiä keskusteluja organisaatioiden, vaan ihmisten kanssa.
Vaikka en ole niin tarkoittanut, on minustakin väistämättä tullut Instagramissa niin sanottu henkilöbrändi. Teologisesti se on minusta hieman ongelmallista, sillä tarkoitukseni ei ole kirkastaa omaa itseäni ja ”brändiäni”, vaan Kristusta. Siksi Instagramia pitää mielestäni pappina käyttää erityisen vastuullisesti ja oman sädekehän liiallista kiillottamista varoen. Samalla on niin, että huomiotaloudessa juuri henkilöbrändi on se, jonka avulla viestiään saa kuuluviin, ja evankeliumi on liian arvokas viesti jätettäväksi kertomatta myös sen keinoin. Sitä paitsi vanhanajan pappilan asukas se aikanaan vasta henkilöbrändi olikin.
Jos siis halutaan todella mennä sinne, missä ihmiset ovat, on mentävä someen. Jos halutaan tavoittaa millenniaaleja, on mentävä Instagramiin. En halua vanhanajan pappilakulttuuria takaisin, mutta olen todella iloinen omasta, pienestä someajan pappilastani, jonka lasiseinät ovat leveät ja katto korkealla, ja jossa voin henkilöbrändini kautta yrittää kirkastaa Kristusta. Rohkaisen sinuakin, hyvä kollega, rakentamaan Instagramiin oman pappilasi. Kylään tulijoita kyllä riittää.